Tässä viimeisten kuukauksien aikana on ollut aikaa miettiä omaa tilannettani moneltakin kannalta. Asiat pyöräilyn suhteen eivät ole menneet odotetulla tavalla, kouluhommat ovat laahanneet perässä arvosanojen ollessa itseäni tyydyttämättömiä sekä taloustilanteen ollessa "vakavan kilpapyöräilyn vaatimuksiin" mitä se nyt onkaan, eli ei kovin kehuttava. Tähän päälle vielä viimeisen vuoden aikaiset lukuisat ongelmat terveyden kanssa sekä pyöräilyssä vallitseva, ei kovin optimaalinen tilanne, niin ei tarvitse olla hirveä velho arvatakseen, että on pakko vähitellen päättää mitä elämältä ja pyöräilyltä haluaa. Ja vaikka välillä ei siltä vaikutakaan, niin elämää on myös pyöräilyn ulkopuolellakin.
Toisin sanoen olen tullut päätökseen, että aikani kilpapyöräilyn kansainvälisillä kentillä on ohi, aikansa kaikkea. Sinänsä vaikea päätös, mutta hieman pidemmän pohdiskelun jälkeen täysin looginen ratkaisu tässä tilanteessa. Matkaan mahtui hienoja kokemuksia, pettymyksiä, onnistumisen iloa, oppimista ja monia asioita, joita en olisi muuten päässyt kokemaan tai saavuttamaan ilman kilpapyöräilyä. En voi sanoa, että jotkut asiat eivät jäisi hieman harmittamaan, mutta kokonaisuudessa jäädään kyllä huimasti plussan puolelle. Turha jäädä miettimään ja mutisemaan, että mitä jos sitä ja tätä, koska ei se elämässä yleensäkään vie mihinkään. Tyytyväisenä voi miettiä, että sai edes mahdollisuuden tähän kaikkeen, siitä kuuluu kiitos monelle. Suurimpana tukena tietysti vanhemmat ja perhe, unohtamatta kavereita, valmentajaa sekä TWD-Länkeniä. Listaan mahtuisi tietysti monia muita, varsinkin kun monesti urheilijan kohdalla pienikin apu voi olla suuri.
Tulevaisuudessa luvasssa siis enemmän opiskelua ja hieman nykyistä vähemmän pyöräilyä. Tavoitteena olisi valmistua insinööriksi 1½ vuoden päästä keväällä, mutta siihen saa kyllä paiskia aika paljon hommia, koska parin vuoden aikana pyöräilyn ja opintojen sovittaminen vaati melko paljon uhrauksia opintojen puolelta. No jos sitä valmistuisi edes vuoden 2015 aikana niin olisin tilanteeseen aivan tyytyväinen.
Urheilua en tule jättämään vaan vaihdan rooliani kilpaurheilijasta kilpakuntoilijaksi. Veikkaan, että saatan eksyä ensi vuonna muutamaan maastokisaan kaatuilemaan sekä puhkomaan renkaat ja maantielle aiheuttamaan pari kasaa. Sitä ennen pitäisi tietysti päästä sellaiseen kuntoon, että kehtaa edes mennä kisoihin, pitkä sairastelu syksyllä veti nimittäin kunnon kirjaimellisesti pohjamutiin. Ja sen verran on vielä kuitenkin miehessä kilpailumieltä etten mene kisoihin ajamaan sijoista ynnä muuta. Mutta kuten jo todettu, vakavamielinen kilpapyöräily kansainvälisillä kentillä on osaltani ollutta ja mennyttä, nyt ajetaan kisaa enää Suomessa ja panostus urheiluun suhteutetaan sen mukaan.
Kettu kuittaa ja suuntaa katseensa kohti tulevaisuutta.
Ps. Suositellaan vielä Paavon jo hieman vanhaa blogikirjoitusta, selkeää ja hyvää tekstiä melko samasta aiheesta. bit.ly/1dvaFLy