Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

maanantai 6. elokuuta 2012

Kortteliajon SM-Kilpailut

Kurkkukipu sekä sairastelu alkoivat mennä ohi viime viikolla ja pääsipä sitä jo perjantaina ja lauantaina hieman ulkoiluttamaan pyörääkin. Kulku oli melko jumista, voimatonta ja muutenkin surkeaa, joten odotukset SM-Korttelia ajatellen eivät olleet kovin korkealla.

Itse kisan pituus oli noin 60km ja siinä ajettiin 38 kierrosta hieman mutkittelevalla ja ihan mukavalla radalla. Ensimmäisen kierroksen lopussa tykitin pieneen nyppylään ja kun perään lähti vain Chebicin Eskelinen niin päivän irtiotto oli muodostunut. Siinä sitten vedettiin kolmisenkymmentä kierrosta paritempona, kunnes Jussi alkoi hieman hyytymään ja takaa-ajava kolmikko Kananen, Manninen ja Silvenius alkoivat päästä hieman turhan lähelle. Suunnilleen viisi kierrosta ennen maalia totesin, että nyt on pakko mennä tai kolmikko tulee takaa kiinni, joten tiputin Jussin ja jatkoin matkaa yksikseni. Näiden tuskaisten kierrosten aikana ero kolmikkoon oli 5-10sek, joten tiukkaan joutui yksin puristamaan, mutta sain kuin sainkin pidettyä johtoni ja ylitin maaliviivan voittajana. Kiva päätös päivälle, sai ainakin tehdä kunnolla töitä voiton eteen. Hopea meni Manniselle Silveniuksen ottaessa pronssia.

Seuraavasta kisasta ei ole vielä tietoa, mutta katse on suunnattu jo kohti Baltic Chain Touria. Sieltä haetaan mainetta ja kunniaa vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty, tosin onni suosii rohkeaa ja yrittänyttä ei laiteta!

Ps. Sunnuntai oli hieno päivä ex-EastJoensuuRacingille, Olmi otti XCE:stä mestarinpaidan kotiin!


Hatkassa Jussin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti