"Talven" harjoittelua

Viimeisen parin vuoden aikana talvi on tullut aikaisin ja sen ansiosta on pystynyt hiihtämään hyvin, eikä ole ollut "pakko" ajaa pelkästään pyörällä. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin ollut hyvin erilainen kuten kaikki ovat huomanneet. Viime vuonna vuodenvaihteeseen mennessä hiihtokilometrejä oli jo tuhat, mutta tällä hetkellä niitä on juuri ja juuri yli sata.

Syksyiset kelit ovat jatkuneet viime aikoihin asti, Lahdessa lunta on ollut ajoittain, mutta hiihtämään en Lahdessa kuitenkaan lähtenyt vaan tyydyin pyörällä ajamiseen. Ajokelit ovat olleet ajoittain melko mielenkiintoisia ja tunnit pyörän päällä ovat tuntuneet välillä pitkiltä, mutta onpa ainakin saanut tehtyä normaalia enemmän lajinomaista harjoittelua.

Joululomalle Joensuuhun saavuttuani kävin hiihtämässä vuoden ensimmäisen kerran aatonaattona, ihan mukavaa oli hiihtää taas pitkästä aikaa. Tosin melko raskaalta tuntui ensimmäinen hiihtokerta pyöräilyyn verrattuna, mutta hiihtäminen on helpottunut oleellisesti kun on saanut muutaman hiihtokerran alle. Nyt olen päässyt hiihtämään joka päivä yhtä lepopäivää lukuunottamatta ja tällä hetkellä majailen Äkäslompolon talvisissa olosuhteissa lauantaihin asti. Tällöin palaan Joensuuhun uudenvuoden viettoon ja sieltä siirryn Lahteen loppiaisen jälkeen jatkamaan koulunkäyntiä.

Helmikuussa lähden hieman etelämmäksi ajelemaan pyörällä, mutta säästetään jotain kerrottavaa seuraavallekin kerralle!

Alkukauden rimpuilua

Treenikausi 2012 on ollut nyt käynnissä reilun 2 viikkoa ja harjoitustunteja on taas alkanut kertymään pitkästä aikaa hieman enemmän. Mitään hirmumääriä ei ole tullut, vaan maltillisesti lisääntyvää pk-treeniä, jonka seassa hieman kuntopiiriä ja rullilla ajelua. Treenaus onkin maistunut ihan mukavalle, varsinkin kun ajokelit ovat olleet vuodenaikaan nähden melko hyvät ja ajoseuraa on ollut kivasti.

Pitkän harjoitustauon vaikutukset huomaa, kunnollista treeniä siis tullut viimeksi heinäkuussa, mutta ne eivät kuitenkaan ole aivan niin pahoja kuin ennakoin. Suurempaa väsymystä ei ole ilmennyt, mutta päivien väliset erot ovat välillä todella huomattavia. Pk-alue on kaiken huomioon ottaen kohtuullisessa hapessa, mutta silti ollaan todella kaukana kesän tasoista. Jos innostuu jotain pientä nyppylää ajamaan vähänkin reippaammin niin nopeasti huomaa, että ei se pyörä hirveästi liiku, mutta se ei liene vaarallista tähän aikaan vuodesta. Wateista sen verran, että anaerobiselta kynnykseltä puuttuu 50w, joten kyllä sitä hieman kesän arvoista on tullut tiputusta.

Pimeissä syysilloissa jatkuu kadonneiden wattien metsästys sekä ylimääräisten kilojen sulattelu, ehkä pientä valoa jo siellä tunnelin päässä näkyykin.

Yhteenveto kaudesta 2011 ja tavoitteet ensi vuodelle

Kausi 2011 on jo reilusti takana ja reilun parin viikon päästä pitäisi aloittaa kausi 2012, joten tähän väliin on hyvä summata hieman viime kauden saldoa ja listata kauden 2012 tavoitteet. Aina pitää olla jotain tavoiteltavaa ja kun löytyy päämäärä niin se myös motivoi harjoittelemaan kohti sitä.

Päällimmäisinä muistoina kaudesta ovat vatsaongelmat, koska ne vaikuttivat ajamiseen kauden aikana melko paljon ja monta kertaa. Ongelmat sattuivat vielä melko huonoihin ajankohtiin, juuri etelän leirin jälkeen huhtikuun alkuun ja loppuun sekä elo-ja syyskuulle. Kunto oli huhtikuussa hyvässä nousussa, mutta vatsavaivat katkaisivat sen ja takapakkia tuli jonkun verran. Myös kisoja jäi jonkun verran välistä ja esimerkiksi Scandinavian Racen (UCI 1.2) väliin jättäminen oli harmittavaa, koska kunto olisi ollut kohdillaan ja ratakin olisi sopinut itselleni. Kisoja tuli myös ajettua aivan surkean vähän, kauden kokonaissaldo taisi olla vain 20 kisaa, joka on pienin kisamäärä vuoden 2006 jälkeen.

Mutta ei jäädä surkuttelemaan ja manaamaan ongelmia, koska kaudessa oli myös hyviä puoliakin. Kehitystä tuli taas jonkun verran, vaikka talven treenit eivät jälkeenpäin aivan putkeen menneetkään, joten sille puolelle löytyy parannettavaa täksi talveksi. Perustaso nousi kuitenkin huomattavasti viime vuodesta ja se näkyi myös kisoissa. Hieman huonompanakin päivänä pystyi ajamaan ihan mukavasti ja hyvänä päivänä pystyi haastamaan jo oikeasti melko kovia kuskeja. Vuoden kohokohtina olivat etappivoitto Saaremaa Velotuurissa ja 18.sija Tarto GP:ssä. 

Kauden aikana ja erityisesti Tarto GP:n jälkeen huomasi taas, että ero ajajiin jotka pystyvät voittamaan kansainvälisen tason kisoja on pienentynyt edelleen. Jos kehitystä tapahtuu ensi kaudelle yhtä paljon kuin tälle niin ehkä sitten voi jo ajaa voitosta hieman isommissakin kisoissa, joka auttaisi uralla eteenpäin. Yksittäisiksi tavoitteiksi ensi kaudelle listataan top-5 sijoitus UCI:n 1.1 tai 1.2-kisassa, useampi kansainvälinen voitto ja maantiepyöräilyn miesten SM-kulta. Kun edellämainitut tavoitteet täyttyvät pääpiirteittäin niin sitten ollaan lähellä pääsyä hyvätasoiseen ulkomaalaiseen pyöräilytiimiin, joka olisi erittäin positiivinen asia pyöräilyuran kehitystä ajatellen.

Maastoa, tempoa tai cyclocrossia ei varmaan tule pahemmin ajettua, joten kaikki mitä sieltä sattuu tulemaan on pelkkää plussaa, voidaankin siis sanoa että kaikki panostus ja tavoitteet ovat maantiellä.

Näillä mennään kohti ensi kesää!

Cyclocrossia

Reilun parin kuukauden hiljaisolon jälkeen uskaltauduin taas tiistaina mukaan lähtöviivalle. Tarkoituksena oli ajaa Bianchi-cupin cx-kisa Haltialassa ja samalla herätellä hieman jalkoja ja koko kroppaa pitkän kilpailutauon jäljiltä. Mukaan oli eksynyt myös Miettisen Olli, vanha treenikaveri Joensuusta, joten kilpailun lopputuloksista pystyisi päättelemään hieman minkälaisessa kunnossa allekirjoittanut oikein on.

Itse kisa meni odotuksista poiketen ihan hyvin ja tuloksena oli voitto, kun sain viimeisellä kierroksella karistettua peesistäni Ollin ja Erkko Salosen, jotka olivat ajaneet samassa porukassa koko kisan ajan. Tulos oli itselleni aikamoinen yllätys, kun kuitenkin viimeiset kaksi kuukautta olivat menneet aika penkin alle. Tämä lupasi siis hyvää SM-Cyclocrossia ajatellen ja Keinukallioon lähdettiinkin mitalinkiinto silmissä.

Cyclocrossin SM-kisat käytiin siis sunnuntaina Keravan Keinukalliossa johon olikin rakennettu melko yleisöystävällinen ja nopea rata. Lähtölistassakin näkyi jonkun verran kovia nimiä, joten mitali ei tulisi irtoamaan helpolla.

Kisa lähti liikkeelle reippaalla vauhdilla ja pian kärkeen muodostuikin kuuden ajajan ryhmä; Kimmo Kananen, Juha Kangaskokko, Olli Miettinen, Henri Ojala, Jussi Rossi ja allekirjoittanut. Pian seurakaveri Jussi kuitenkin koki vauhdin liian hiljaiseksi ja lähti taittamaan matkaa omaa vauhtiaan. Parissa kierroksessa Jussi sai revittyä eroa ryhmäämme 40 sekuntia ja alkoi vaikuttaa siltä, että tänään ajetaan korkeintaan hopeasta. Vähän myöhemmin maalialueelle saapuessamme jouduinkin hieraisemaan silmiäni, kun näin Jussin radan sivussa kalustorikon kärsineenä ja todennäköiseltä näyttäneen voiton menettäneenä.

Siitä alkoikin uusi kisa, kun kaikki ryhmässämme huomasivat että mestaruus on vielä tarjolla. Kellään ei ollut hirveitä menohaluja ja kun kaikki olivat melko tasaväkisiä niin kisa meni hieman kyttäilyksi ja ratkaisut viimeisille kierroksille. Ensimmäisenä onneaan koetti Kimmo, mutta porukka tuli pienen rakoilun jälkeen kasaan. Itse koitin ratkaisua viimesellä kierroksella ensimmäisessä mäessä ja sainkin pientä rakoa taakse, mutta taas porukka tuli kokoon. Jatkoin kuitenkin kärkipaikalla ja toiseksi viimeisessä ruohikkonousussa laitoin kaiken peliin ja sen jälkeen koitin vaan sinnitellä kärjessä ilman, että kukaan tulee ohi. Tämä onnistuikin ja loppusuoralle kääntyessäni huomasin, että rakoa seuraavaan ajajaan eli Ojalaan on riittävästi ja mestaruus tulee.

Mukava päätös kaudelle ja voitto tuntui erityisen hyvälle, koska viimeiset kaksi kuukautta olivat olleet henkisestikin melko raskaita, kun treenaamisesta ei ole tullut välillä yhtään mitään. Helpolla voitto ei silti tullut, kisan keskisyke oli "kiva" 184, kun anakynnys on reilu 180 eli aika täysillä joutui koko ajan ajamaan.

Ja jos joku ihmettelee, että miksi hemmetissä mies ei ole ajanut kisoja viimeiseen kahteen kuukauteen niin syynä ovat olleet vatsavaivat, jotka alkavat olla vähitellen kurissa. Toivottavasti 31.10 alkavalla harjoituskaudella pystyn treenaamaan täysipainoisesti ilman ongelmia vatsan kanssa, koska jos ongelmia on niin harjoittelusta ei tahdo tulla oikein mitään.


Nyt on hyvä vetäytyä lataamaan akkuja ja suunnata katse jo kohti ensi kautta.


Alla vielä tulokset ja kuva kisasta.

Tulokset:

1	Tiainen	Sami	TWL	01:04:59
2	Ojala	Henri	KoiI	01:04:59
3	Kananen	Kimmo	VCR	01:04:59
4	Kangaskokko	Juha	Picaro	01:04:59
5	Miettinen	Olli	Picaro	01:04:59
6	Halme	Samuel	V8	01:07:39
7	Tähti	Toni	Picaro	01:07:40
8	Hietala	Juhana	CCH	01:08:21
9	Leppämäki	Marko	V8	01:08:45
10	Salonen	Erkko	CCH	01:09:20

                                           Kuvaaja: Antti Kuitto

Uudet maisemat

Pyörät toimivat hyvänä sisustuksena.

Pyöräilyn saralla ei ole tällä hetkellä mitään kirjoitettavaa, koska vatsa ei toimi ja mies on periaatteessa telakalla. Pari tuntia pystyy "ajamaan", mutta sen jälkeen meno loppuu kuin seinään ja seuraavana päivänä on aivan hajalla.

Tuli jätettyä tällä viikolla Joensuu taakse, kun muutin Lahteen 1.9 alkavien opiskelujen takia. Kouluna AMK ja joskus hamassa tulevaisuudessa miehestä pitäisi tulla insinööri, saa nähdä mitä tuleman pitää.

Plussana Lahdesta mainittakoon, että kisamatkat lyhenevät eksponentiaalisesti, treeniseuraakin saattaa löytyä enemmän kuin Joensuussa ja pientä mäkeäkin on, toisin kuin kotimaisemissa.

Lauri Ausin muistoajo

Kolmen viikon kisatauko on päättynyt ja Tallinnassa, Piritalla, ajettu Lauri Ausin muistoajo on takana.

Itse kisa meni ihan kohtuullisesti, lopputuloksena kuudes sija 116km kärsimisen jälkeen, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuus ja ainahan sitä olisi kiva voittaa. Jalat olivat kuitenkin hyvät kisassa, joka on positiivinen merkki kisatauon ja pienten sairasteluiden jälkeen.

Loppukaudesta en osaa sanoa oikein mitään tällä hetkellä, voi olla että tulee ajettua paljon tai vähän kisoja, sen verran epävarmaa on kisaohjelman ja kaiken muunkin suhteen.

SM-kisat Säkylässä

Kokonaisuutena SM-kisat menivät omalta kohdaltani aivan päin persettä, joten eipä tässä ole ihmeemmin kirjoitettavaa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ohi on

Porvoon ajoista alkanut ja Saarenmaalle loppunut kuuden päivän kisasetti on vihdoinkin ohi ja täytyy sanoa, että kokonaisuudessaan oli aika raskas reissu. Kuuteen päivään mahtui hyviä ja ei niin hyviä suorituksia, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen itseni ja myös joukkueeni puolesta.

Kisaputken aloitti jo lähes legendaarinen Porvoon Ajot, matkaa 180km ja lämpöä riitti vaikka muillekin jakaa. Ensimmäiset 100km ajeltiin vähän rauhallisempaa vauhtia, kunnes irtiotto haluttiin ajaa kiinni ja silloin allekirjoittanutkin joutui jo töihin. Irtioton kiinni tulemisen jälkeen, maalimäen kohdalla, Kellu,Paavo ja Jukka iskivät lisää kaasua ja peloton räjähti pieniksi palasiksi. Itse päädyin loppukisaksi kakkosporukkaan, sen verran vetotyöt painoivat jaloissa ettei kolmikon mukaan ollut asiaa.Kakkosporukka ei saanut kärkeä kiinni ja loppukirissä onnistuin vielä nappaamaan kirivoiton ja siten kolmannen sijan, kun Jukka tippui harmittavasti kärkiporukasta selkäongelmien takia.

Jo heti sunnuntaina matkasimme Viroon, koska Saarenmaa Velotuur alkoi heti maanantaina, jolloin vuorossa oli 20km joukkuetempo ilman mitään aika-ajo välineitä. Joukkuetempo meni aika odotusten mukaan ja otimme 1½ minuuttia turpaan kärkijoukkueelle, ei huonosti mutta ei mitään erikoisen hyvääkään eli katseet käännettiin koko porukalla tiistain 135km maantie-etapille. Normaalista poiketen ensimmäisellä etapilla porukka ei mennyt missään vaiheessa palasiksi sivutuulessa tai hiekkamäessä, mutta onnistuimme sössimään kunnolla, kun irti pääsi yhdeksän hengen melko nimekäs ryhmä ja omaa edustusta ei siellä ollut. No tämä tiesi aika rajusti hommia koko porukalle, Mikkoa lukuunottamatta, josta tehtiin tiimin ykköskuski. Itsekin tuli huhkittua pääjoukon keulilla enemmän tai vähemmän yksin reilu tunti, joka tyhjensi jalkoja melko paljon, mutta onneksi irtiotto tuli kiinni ja siten Mikko säilytti mahdollisuuden hyvään GC-sijoitukseen.

Keskiviikkona piti olla vain pitkä Viljandista Raplaan päättyvä etappi, mutta se muuttuikin kahdeksi reilun 60km pituiseksi "välietapiksi". Eilisestä viisastuinena olimme sopineet, että yksikään irtiotto ei lähde ilman omaa miestä, koska enää ei ollut varaa tehdä ylimääräistä työtä. Tässä onnistuimmekin erinomaisesti molemmilla etapeilla. Ensimmäisen "välietapin" alussa päätin kokeilla jalkoja ja 11-piikkinen hetkeksi laulamaan ja päivän irtiotto olikin muodostunut. Seitsemän hengen porukalla saimme nopeasti pääjoukkoon 2½ minuutin eron, kunnes AlphaBaltic ja Team Peloton alkoivat takaa-ajon. Seurasi tuskan täyttämiä kilometrejä irtiotossa, kun etumatka pieneni sekuntti sekunnilta. 10km matkaa maaliin ja etumatkaa 20sekuntia eroa, tilanne ei vaikuttanut kovin hyvältä. Onneksi pääjoukossakin vetomiehet alkoivat loppua ja porukkamme pysyi karussa. Loppukirissä jalkaa oli vielä ihan hyvin, vaikka etapin keskinopeus oli yli 47km/h ja tuloksena oli ansaittu etappivoitto ja hetkeksi saatu kirikilpailun paita.

Reilu tunti taukoa ja toinen etappi alkoi melkoisella vauhdilla ja sateella höystettynä. Aamusta viisastuneena irtiottoa ei päästetty menemään heti alusta vaikka yritystä oli paljon. Loppujen lopuksi välikirin jälkeen kärkeen irtaantui pieni poruka, jossa oli ykköskuskimme Mikko. Tämä porukka sai nopeasti etumatkaa pääjoukkoon, koska siellä oli edustus kaikista hyvistä joukkueista, joten pääjoukossa ei töitä hirveästi paiskittu. Mikon ja koko joukkueen kova työ palkittiin viidennellä sijalla ja samalla Mikko otti aimo harppauksen kokonaiskisassa Tämä tiesi sitä, että klassisella Kruusatee-etapilla olisi hyökättävä entistä aggressiivisemmin, jotta Mikko saadaan kolmen parhaan joukkoon GC:ssä.

Kruusatee-etappi ei alkanut omalta kohdaltani kovin hyvin, kun pengertiellä porukka meni sivuvastaisessa tuhannen päreiksi. Olin oikeassa paikassa, mutta jalat eivät vaan suostuneet yhteistyöhön, joten tipuin hiljalleen grupettoon. Onneksi Team Peloton teki töitä takana ja porukka tuli taas kasaan ja alkoi ratkaisujen odottelu. Mitään ei oikeastaan tapahtunut ennen Kruusateetä eli hiekkatietä. Sinne Mikko oli saatava kymmenen parhaan miehen joukossa, jotta pääsee ajamaan ilman rengasrikkoja ja että on oikeassa paikassa, kun alkaa tapahtua. Tässä myös onnistuimme ja pääsimme hiekalle hyvistä asemista. Kruusatien mäkikirissä vanha proffa Putsep iski ja lähdin perään ja ajoimme hetken kahdestaan, kunnes huomasin olevani yksin kilpailun kärjessä. No tätä ei liian pitkään kestänyt vaan minut ajettiin kiinni hiekkatien lopussa, jolloin kärkeen oli muodostunut noin 40 ajajan joukko, jossa meillä oli viisi kuskia eli suurin edustus. Keltapaidan joukkueella ei ollut kuin kaksi ajajaa, joten oli iskun paikka. Seurasi hirveää rynkytystä, kun jokainen seuran kuski iski vuorotellen, tavoitteenaan saada Mikko irti pienen ryhmän kanssa, jossa ei olisi muita kokonaiskisan kärkimiehiä. Noin 10km maalista tässä onnistuttiin ja Mikko irtosi kärkeen kolmen muun ajajan kanssa ja kärkiporukassa keltapaidalla ei ollut kuin yksi apumies, joten ero alkoi hitaasti mutta varmasti kasvaa. Mikko palkitsi koko joukkeen kovan työn ja otti etapilta toisen sijan ammattilaiskuski Rene Mandrin jälkeen ja nosti aikabonuksien siivittämänä itsensä GC:n kolmannelle sijalle, joka oli ehkä vain kaukainen haave joukkuetempon jälkeen. Itse nappasin vielä kuudennen sijan kirissä.

Viimeisellä etapilla koitimme saada vielä parannettua kokonaiskilpailun kolmatta sijaa, mutta emme siinä onnistuneet, koska koko pääjoukko ajoi todella puolustavasti. Mutta kolmas sija säilyi ja Mikko otti vielä viimeiseltä etapilta kuudennen sijan. Koko joukkueen mieltä lämmitti Mikon kolmas sija, joka oli kovan joukkuetyön ja uhrautumisen tulos. Ja kun summataan koko Saarenmaa Velotuur kasaan niin GC:n 3.sija, yksi etappivoitto, yksi 2.sija, yksi 5.sija ja yksi 6.sjaa eivät ole huono saavutus joukkueelta, varsinkin kun kilpailun taso oli melko hyvä.

Nyt katseet on suunnattu jo kohti tulevia koitoksia, mutta väillä pitää myös lepäillä, että kunto nousee kunnon rääkin jälkeen. Superkompensaatiota odotellessa!

Kuvasatoa kaudelta 2011

Laitetaanpas muutama kuva tänne harmaan massan sekaan niin on edes vähän katsottavaa, kuvien laatu on mitä on, ei auta itku markkinoilla.

 Kauden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa voitto.

 Puolalainen mörssäri oli nopeampi.

 Tarto GP:ssä

 Kärsivän näköistä menoa Tarto GP:ssä.

 Vielä muutama kilometri matkaa Teidelle.

 Rannasta on kivuttu Teneriffalla jo muutama metri ylöspäin.

Juuri tällä korkeudella ja samaisessa paikassa alkoi joka toinen lenkki satamaan Teneriffalla.

Vaihtelevaa vauhtia

Takana varsin mielenkiintoinen ja arvaamaton kisaviikonloppu Virossa. Toisinaan vauhti oli olematonta, välillä liian kovaa, jalat olivat hyvät ja todella huonot. Kaikkea tätä sisälsi kokonaisuudessaan Estonian Cycling Weekend.

Perjantaina oli vuorossa Tallinna-Tarto (1.1), tiedossa 180km pelkkää tasamaata. Kilpailu oli ehkä erikoisin ja helpoin ikinä ajamani kilpailu, kiitos kuuluu jäätävälle vastatuulelle ja isoille joukkueille, jotka halusivat viedä kisan ratkaisun massakiriin. Tosiaan kilpailu päättyi massakiriin johon myös allekirjoittanut yritti parhaansa mukaan osallistua, mutta kokemattomuus ja hieman väärä sijoittautuminen kostautuivat lopussa ja tuloksena oli 32:s sija.

Lauantaina ajettiin Tarto GP (1.1), jolla oli pituutta 187km. 15 kertaa 12,5km kierros parilla pienellä mäellä höystettynä oli jo etukäteen tiedetty hyvin rankaksi kisaksi ja kovatasoinen kilpailijakaarti ei helpottanut asiaa yhtään. Kisa lähti kunnolla käyntiin jo 2km kohdalla ensimmäisessä "mäessä" ja ampaisin mukaan irtiottoon, joka tuli lopulta ratkaisemaan koko kilpailun voiton. Alussa porukkamme oli reilun 10 ajajan suuruinen, mutta kasvoi lopulta 23 kuskin kokoiseksi parin ensimmäisen kierroksen aikana. Muista suomalaisista mukaan pääsi myös Kimmo, mutta muut jäivät harmittavasti pääjoukkoon. Tällä porukalla matka taittui tasaisen tappavaa vauhtia melkein kolmen tunnin kohdalle, jolloin alkoi viikatemies heilua, kun isot pojat eli mm. Rein Taaramäe ja Rene Mandri alkoivat lisätä vauhtia radan nousuissa. Kierrosta myöhemmin Mandrin iskiessä ensimmäisessä mäessä omat jalat räjähtivät aivan totaalisesti ja kärki karkasi osaltani. Päädyin sitten loppukisan ajaksi kitumaan kahdeksan ajajan porukkaan. Oman porukan loppukirissä mokasin ehkä hieman, kun avasin kirin liian myöhään. No tuloksena kuitenkin 18:s, joka näissä karkeloissa oli hyvä saavutus ja olin itsekin siihen tyytyväinen. Kisan jälkeen mies oli aivan loppu, 185km irtiotossa teki näköjään tehtävänsä.

Sunnuntaina ajettiin vielä 135km pituinen Rattaralli eli kisa/kuntoajo. Omat jalat tosiaan jäivät edellisenä päivänä reitin varrelle eikä tavoitteena ollut enää muuta kuin päästä ehjänä maaliin, jossa onnistuinkin. Onneksi sentään Jukka ja Matti pystyivät ajamaan ja tuloksena sijat 8. ja 9. maajoukkueelle.

Sunnuntaina piti vielä matkustaa takaisin Suomeen ja maanantaina junalla kohti Joensuuta. Kokonaisuudessaan tuloksellisesti ihan kohtuullinen, mutta erittäin rankka reissu, miehestä vietiin mehut aivan viimeistä tippaa myöten. Mutta kun tästä palautuu niin uskon, että mies on taas entistä kovemmassa kunnossa tulevia koitoksia ajatellen.

Paluu kilpailuihin

Lähes kolmen viikon jälkeen on aika palata taas blogin pariin. Välillä aika on mennyt kuin siivillä, mutta joskus päiväkin on tuntunut ikuisuudelta. Kaikki ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä vatsatauti ja sen aiheuttamat ongelmat pitkittyivät sen verran paljon, että Ruotsin kisaviikonloppu meni sivu suun. Onneksi nyt viimein kaikki näyttää olevan kunnossa, kun vuorossa on perjantaina Tallinna-Tarto (1.1) ja lauantaina Tarto GP (1.1).

Palataan hieman viime viikkoon, kun pääsin taas kisojen makuun 26 päivän tauon jälkeen, pitkä aika ilman kisoja tähän aikaan vuodesta. Luvassa oli Jurmala GP (1.2), pituutta 192km ja ajajia viivalla hieman yli 100. Lähdin kisaan ilman suurempia odotuksia, koska kunto oli aika kysymysmerkki ja pitkä kisatauko ennen kovatasoista kisaa ei ole ikinä hyvä juttu.

Vauhtia kisassa oli aivan riittämiin, ensimmäiset kaksi tuntia taivallettiin 47km/h keskinopeudella. Tämän jälkeen kisaa alettiin vasta ratkomaan, kun tykittelyt alkoivat. Tätä kesti reilu tunti kunnes kärkeen pääsi muodostumaan noin 20 hengen ryhmä, mutta allekirjoittanut ja kaikki muutkin joukkueen ajajat onnistuivat missaamaan tämän. Loppumatka taivallettiin pääjoukossa ja tuloksena oli mitäänsanomaton 45:s sija.

Lauantaina ajettiin vielä reilu 130km pituinen kuntoajo/kisa. Heti startin jälkeen kärkeen muodostui ryhmä, jossa olivat mukana myös seurakaverini Paavo ja Ilari. Irtiotto sai eroa taakse minuutin verran, mutta noin 30km ennen maalia vetohalut loppuivat ja tykittely alkoi. Paavo pääsi ryhmästämme irti viiden muun ajajan kanssa, kun Ilarin kanssa jäimme taakse odottelemaan takaa tulevaa porukkaa, joka oli jo aivan lähellä. Kun tulimme kiinni alkoi uudestaan tykittely ja ryhmä meni ainakin kolmeksi palaseksi, joista Mikko onnistui pääsemään ensimmäiseen, Ilarin kanssa jäin kakkosporukkaan, jossa loppukisa sujuikin rattoisasti. Ajattelin kokeilla lopussa miten kiri irtoaa ja olin oman porukan toinen ja kisan 25:s. Paavo otti tutun turvallisen viidennen sijan ja Mikko ajoi 20-parhaan joukkoon, joten kisa sujui huomattavasti eilistä paremmin.

Tuloksellisesti kisaviikonloppu oli omalta osaltani aika mitäänsanomaton, mutta parempaankin olisi ollut tällä kunnolla mahdollisuudet. Nyt vain palautellaan viikonlopun rasituksista ja valmistaudutaan Viron kisoihin. Vielä eilen kroppa oli aika pahasti hajalla, mutta tänään alkoi ajaminen taas tuntua hyvälle, joten toivottavasti pyörä liikahtaa perjantaista alkaen entistä kovempaa.

Tulevia kisoja

Taas on vettä joessa virrannut sen verran, että toukokuu on koittanut. Katseet on nyt suunnattu kohti kuukauden ja ehkä koko kauden tärkeimpiä kilpailuja. Alkukauden kisat ovat vain olleet valmistautumista näihin koitoksiin, jotka ovat tasoltaan aivan eri luokkaa kuin tähän mennessä ajetut kilpailut.

Tässä kuussa on siis ohjelmassa neljä UCIn Europe Tour-sarjan kisaa. Ensimmäisenä on vuorossa 14.5 Suomen maajoukkueen kanssa ajettava Scandinavian Race (1.2). Viikkoa myöhemmin Latviassa TWD-Länkenin paidassa Jurmala GP (1.2). Toukokuu huipentuu maajoukkeessa ajettavaan Estonian Cycling Weekendiin, johon sisältyvät Tallinna-Tarto GP (1.1) ja SEB Tarto GP (1.1).

Näistä kilpailuista olen ajanut ainakin osittain kaikki muut paitsi Jurmala GPn, joten on tasan tarkkaan tiedossa mitä odottaa. Luvassa siis lähes 200km vauhdikasta menoa kovassa seurassa.

Kunto alkaa olla taas sillä tasolla kuin kuuluukin, mutta ilmassa leijuu pieniä kysymysmerkkejä parin asian suhteen, jotka voivat vaikuttaa ajamiseen aika radikaalisti. Toivottavasti nämä eivät tule vaivaamaan kyseisissä kisoissa, jotta tulosta tulee ja voidaan ottaa yksi askel eteenpäin matkalla kohti ammattilaispyöräilijän uraa.

Jos jotain kiinnostaa niin http://www.tartumaraton.ee/index.php?sisu=tekst&mid=2300&lang=eng em. linkistä pääsee katsomaan Estonian Cycling Weekendin alustavaa lähtölistaa. Vähänkin pyöräilyä seuranneet huomaavat, että menestys kyseisissä kisoissa ei tule aivan vahingossa, varsinkin kun kisoissa on paikalla näin tasokasta porukkaa.

Viron viikonloppu - ihmeitä tapahtuu

Virosta ollaan nyt palattu ja tuliaisina on kauden avausvoitto ja mahatauti. Eli vähintäänkin kaksijakoinen reissu oli kyseessä.

Muutenkin koko Turun jälkeinen viikko oli aikamoista vuoristorataa. Välillä ajaminen alkoi jo tuntua hyvälle, mutta jopa saman lenkin aikana fiilis saattoi muuttua täysin päinvastaiseksi. Tämä onkin ollut hieman ominainen piirre viimeisen kuukauden aikana ja syytä sille ei ole toistaiseksi löytynyt. No Virossa ajetut kisat kuitenkin vahvistivat sitä tunnetta, että oikeaan suuntaan ollaan menossa, hitaasti mutta varmasti. Vielä kun saisi vältettyä näitä sairasteluja niin tulosta voi alkaa odottaa jokaisesta kisasta mihin osallistuu.

Lauantain kortteli ajettiin lyhyellä 1,5km radalla (27x1,5km), joka oli myös melko mutkainen, joten oli jo etukäteen tiedossa, että on ajettava kärjessä ja oltava aktiivinen. Myös fakta, että kortteli ajettiin pistekilpailuna, eli joka kolmannella kierroksella kiri josta pisteet 5,3,2,1, muodosti omanlaisen haasteensa.

Kilpailu alkoi hyvällä vauhdilla ja heti ensimmäisen välikirin jälkeen alkoi tapahtua. CFC:n Jögi lähti yksin irti ja puoli kierrosta myöhemmin ampaisin itse perään. Pian sain Jögin kiinni ja loppukisa menikin paritempoa ajellessa, kiripisteet jaoimme tasaisesti matkan aikana.Olin ennen loppukiriä kaksi pistettä jäljessä, joten kilpailun voitto ratkesi loppukirin tuomista tuplapisteistä. Jögi avasi kirin jo toiseksi viimeisestä mutkasta, mutta sain hänet kiinni maalisuoran alussa ja kirin ohi varmaan voittoon.

Tulos lämmitti mieltä mukavasti, varsinkin kun kunto on tuntunut aika epävarmalta. Voitto ei kuitenkaan tullut helposti, kisan keskisyke oli 184, allekirjoittaneen anakynnyksen ollessa 185. Seuran muiden kuskien osalta kisa oli aika synkkä, Ripa ja Mikko keskeyttivät kasan takia ja Ilarikaan ei päässyt maaliin.

Sunnuntaina oli vuorossa Saarenmaa Audi GP, tasamaata ja tuulta oli tiedossa 75km. Viivalla oli melkein sata ajajaa, joten vauhtia oli riittävästi, varsinkin kun irtiottoyrityksiä sateli vasemmalta ja oikealta koko ajan. Pieniä hatkoja muodostui, mutta ei mitään merkittävää ja noin 15km ennen maalia alkoi näyttää sille, että kilpailu menee massakiriin. Koitimme joukkueena vetää kiriä Ilarille, mutta emme siinä aivan onnistuneet. Ilari oli lopulta kuudes ja itse olin 14:s.

Katseet on vatsataudista huolimatta suunnattu jo kohti ensi viikonloppua, jolloin ajamme Pärnussa korttelikisan lauantaina ja maantien sunnuntaina. Kunhan mies saadaan taas terveeksi niin eiköhän se pyöräkin liikahda ihan mukavasti.

Kadonneiden jalkojen metsästys

Otsikko sanookin jo kaiken tarpeellisen. Turun kisaviikonlopusta on turha puhua, tulokset olivat sen verran surkeita omalta osaltani. Paljon saa tapahtua ennen kuin voin edes uneksia kisamenestyksestä.

Viimeisen kuukauden sairastelut painavat siis jaloissa enemmän kuin osasin odottaa, sen tosin jo huomasin heti pyörän päälle palattuani, ei olisi tarvinnut matkustaa Turkuun asti sitä toteamaan. Viikon lepo vatsan takia ei vielä hirveästi olisi tehnyt hallaa, mutta toinen pakkolepoviikko sen päälle taisi olla hieman liikaa tähän paikkaan.

Kun tämän jälkeen jatkoin harjoittelua, tuntui kuin olisin juuri pitänyt off-seasonin ja aloittanut uuden harjoituskauden. Sykkeet ovat todella herkät sekä korkeat, jalat voimattomat/paineettomat, hermotus kadonnut, vauhti hukassa ja väsymys iskee helposti. Siinä pieni lista kaikesta mikä on pielessä tällä hetkellä.

Tämän tilanteen korjaamiseksi ei taida olla mitään ihmereseptiä tai taikatemppua olemassa, joten on vain jatkettava perustyön tekemistä ja toivottava, että palaset alkavat loksahdella hiljalleen paikoilleen. Kun tämä tapahtuu niin kisoistakin voi odottaa jo jotain.

Ja kisat jatkuvat ensi viikonloppuna Virossa. Luvassa Saarenmaalla yksi kortteli ja maantiekisa, toivottavasti kulku on silloin jo hieman parempaa.

Hiekkaa rattaissa

Viimeisen puolen vuoden aikana hampaat ovat tuottaneet hieman päänvaivaa eli purukalusto ei ole ollut aivan kunnossa. Jo kesällä Belgiassa kärsin hammaskivuista, jotka haittasivat mm. nukkumista vaihtelevin määrin ja myös syömistä. Syksyllä koitin saada asiat kuntoon, mutta hammashoitoon on niin pitkät jonot Joensuussa etten saanut aikaa ennen helmikuuta ja senkin jouduin siirtämään Denian ensimmäisen treenileirin takia.

Ja kuinka ollakaan, hieman ironisesti, hammasongelmat pahenivat siellä lähes sietämättömiksi. No leiristä kuitenkin selvittiin joten kuten, mutta hauskaa ei aina ollut. Heti Suomeen ja Joensuuhun palattuani menin vierailemaan hammaslääkäripäivystyksen potilaaksi, jotta purukalusto saataisiin sellaiseen kuntoon, että se ei hankaloittaisi jokapäiväistä elämää. Hammaslääkärillä käytiin ja todettiin, että hampaita voidaan laittaa kuntoon vasta huhtikuun alussa eli myös kolmas ja viimeinen Espanjan leiri pitäisi kärvistellä hammaskipujen kanssa.

Onneksi tällä leirillä hampaat eivät tuoneet paljoa päänvaivaa, mutta jotta kaikki ei menisi aivan putkeen niin sain vatsakalvontulehduksen ( tms, selvää diagnoosia en saanut kielimuurista johtuen) ensimmäisen viikon jälkeen. Ja eikun espanjalaiseen sairaalaan, jossa joku englantia puhumaton puoskari kokeili hieman vatsaa ja vakuutti ettei se ole mitään vakavaa. 200€ lasku kouraan ja takaisin kämpille apteekin kautta. Maha vaivasi siinä määrin, että viimeisen viikon treenit jäivät aika surkeiksi, mutta onneksi sentään ongelmat alkavat olla ohi ja kohta treeneissä voidaan laittaa taas täysi höyry päälle.

Leiristä ei siis jäänyt paljoa sanottavaa, mutta voi todeta, että pieniä askelia mennään eteenpäin koko ajan. Nyt kun viisaudenhammaskin on poistettu ja purukalusto laitettu kuntoon niin on aika laittaa myös jalat sellaiseen iskuun, että pyörä liikahtaa kunnolla viimeistään toukokuussa.

Ainiin, kuntotestin tulokset olivat ihan kohtuulliset. Aerobinen kynnys oli ehkä hieman matala, kuten jo aikaisemmin arvelinkin, mutta anaerobinen kynnys oli puolestaan sama kuin viime vuoden toukokuussa, joten kisakunnon löytämisen suhteen ei pitäisi olla mitään hätää. Pitää vaan muistaa kiusata itseään ja uutta Meridaa kuraisilla ja hiekkaisilla Joensuun lähialueiden teillä niin kesältä voi odottaa entistä parempia kisatuloksia.


Uutta höpinää saa odottaa pari viikkoa, sen jälkeen pitäisi olla jo hieman raportoitavaa kevään ensimmäisistä kisoista, jotka ajan Turussa 16-17.4.

Espanja vol.2

Kuukausi on taas vierähtänyt ja tapahtumaa on monella rintamalla riittänyt melkein muillekin jaettavaksi. Viimeisen blogitekstin jälkeen myös allekirjoittanut joutui kärsimään Suomen pakkastalvesta pari viikkoa ennen kuin pääsin nauttimaan Espanjan lämmöstä Costa Blancan Deniaan. Deniassa viihdyin hyvässä seurassa reilun pari viikkoa ja aika tuntui menevän liiankin nopeasti. Pyöräilyä mahtui reissuun lähes 60 tuntia ja kilometrejäkin kertyi epävirallisesti yli 1500.

Harjoituksellisesti leirin anti oli hieman vaihteleva. Leirin ensimmäiset 1½ viikkoa olivat melko nihkeän tuntuisia, mutta viimeisenä neljänä päivänä pyörä alkoi jo liikkua ihan mukavasti ja se antoi itseluottamusta tulevaa kautta varten. Mäennousukyky on ehkä hieman parantunut viime vuodesta ja siitä on kiittäminen pari kiloa pienemmän elopainon. Nopeusvoima on kehittynyt ehkä eniten viime vuodesta ja siihen olen erityisen tyytyväinen ottaen huomioon kevyemmän painon. Nopeusvoima on maantiepyöräilijälle melko tärkeää, koska sen avulla kisoissa aktiivinen ajaminen helpottuu ja kireissä pärjäämisen pitäisi olla parempaa.
Peruskunto eli aerobiset ominaisuudet eivät tässä vaiheessa ole vielä aivan toivotulla tasolla, mutta voi olla että sen suhteen olen asettanut liian kovat tavoitteet. Myös vauhtikestävyydessä löytyy kehitettävää, mutta sekin oli arvattavissa, koska poiketen aiemmista talvista vk-harjoittelun määrä on ollut oikeastaan nollassa ja kyseisellä leirillä tein ensimmäiset vk-harjoitukseni pyörän päällä.

Kokonaisuutena leiri onnistui mukavasti, mutta pyörän kulku olisi kieltämättä voinut olla jo parempaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa seuran leirille reilun viikon päästä ja ensi viikolla käyn myös ajamassa kuntotestin, jotta nähdään tarkalleen missä ollaan menossa ja mihin suuntaan harjoittelua pitää kehittää kevään aikana.

Bis bald


- Sami

Leireilyä

Kahden viikon pituinen Teneriffan ajoleiri on nyt takana ja ikä painaa taas yhtä vuotta enemmän jaloissa. Leiri oli onnistunut, ongelmilta vältyttiin, pientä nuhaa lukuunottamatta, tunteja kertyi hyvin, nousumetrejä uskomattoman paljon ja kilometrejä uskomattoman vähän :).

Mäkiä siis Teneriffalla riitti enemmänkin kuin omaksi tarpeeksi ja sana mäki sai samalla uuden merkityksen. Onneksi olin varautunut mäkiin 34-50/12-27 välityksillä, joilla mäet nousivat ilman turhaa vääntämistä. Leirin alussa ajaminen tuntui vähän oudolta johtuen pitkästä pyöräilytauosta, mutta jalat tottuivat nopeasti ajamiseen ja toisen viikon loppupuolella alkoi tuntua jo siltä, että pyörä alkaisi liikkua ihan mukavasti. Siksi hieman harmitti palata Suomeen lumihankien ja pakkasten keskelle.

Leiriltä palasin tiistai-iltana ja jo perjantai-aamuna matkasin kohti Pajulahtea sunnuntaihin asti kestävälle U23-maajoukkueen leirille. Leiri oli hiihtopainoitteinen ja ohessa oli muutama haastattelu kesän ja tulevaisuuden tavoitteita koskien sekä hieman infoa kisakalenterista. Näillä näkymin ohjelmassa olisi ainakin Scandinavian Race (1.2), Scandisloppet, Jurmala GP (1.2), Tallinna-Tarto (1.1) ja Tarto GP (1.1), sekä muutama muu kisa, joista osa on vielä hieman epävarmoja. Eli ihan hyvältä vaikuttaa, enää pitää saada paikka kisoihin ja jalka iskuun, jotta tulosta tulee. Myös ADT vieraili leirillä ja arpa osui allekirjoittaneen kohdalle, joten kolmas dopingtesti viimeisen 9kk aikana tuli suoritettua.

Tasan kahden viikon päästä pitäisi olla hieman etelämpänä kuin tätä tekstiä kirjoittaessani. Suuntana on Denia Espanjassa ja siellä viihdytään reilu kaksi viikkoa. Tällä kertaa ei tarvitse ajella yksin, kun mukaan lähtee Mikko ja Jani sekä UrhK:n supersärmiä sotilaita on paikalla leirin ajan. Ja jottei maaliskuun leireily jäisi niin lyhyeksi on luvassa myös TWD-Länkenin ajoleiri, sekin Deniassa 18.3-1.4. Tämä varmistaa tarpeelliset ajotunnit ja kilometrit, jotta pyörä kulkee heti alkukaudesta.

Lumihangen keskeltä Espanjan aurinkoon

Vuosi on vaihtunut ja aikaa kulunut viimeisestä kirjoituksesta jo melkoisesti, mutta mitään ihmeellistä ei ole silti tapahtunut. Treenit ovat menneet ihan mukavasti, vaikkakin kelit eivät ole aina suosineet, mutta kuitenkin olen saanut ihan mukavan määrän hyvälaatuisia tunteja kasaan. Kunto on menossa koko ajan oikeaan suuntaan ja kehitystä on tapahtunut monilla osa-alueilla, toivottavasti nämä parannukset näkyvät kesällä myös pyörän päällä.

Kausi 2011 on vielä aika pahasti hämärän peitossa, mutta ainakin se on varmaa, että en ole menossa takaisin Belgiaan Geox-Fuji Test Teamin väreihin. Maajoukkueen ja oman seuran eli TWD-Länkenin kanssa pitäisi päästä näillä näkymin ajamaan muutamia hyviä kisoja ulkomailla jo toukokuussa. Mutta kuten kaikki pyöräilyn parissa olevat ihmiset tietävät niin mikään ei ole varmaa kuin se, että kaikki on epävarmaa.

Kiitos sukulaisten minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Teneriffalle ajamaan kahdeksi viikoksi ensi tiistaista alkaen. Tämä sattuikin hyvään saumaan, kun on alkanut lähialueen ladut tulemaan vähän liiankin tutuksi viimeisen noin 1500 hiihtokilometrin aikana. Muutenkin säistä johtuen "oikeaa pyöräilyä" on pystynyt toteuttamaan niin huonosti, että tekee hyvää saada alle myös lajinomaista harjoittelua, koska hiihtokunto ei nyt aivan hetkessä siirry vauhdiksi pyörän päällä. Teneriffalta tulon jälkeen on vuorossa maajoukkueen leiri Pajulahdessa ja siellä toivottavasti selviää hieman tarkemmin minkälaista ohjelmaa maajoukkueella on kaudella 2011.

Blogiin kirjoittelen taas kunhan on jotain kirjoittamisen arvoista, tällä hetkellä se on aika vähissä.