Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Espanja vol.2

Kuukausi on taas vierähtänyt ja tapahtumaa on monella rintamalla riittänyt melkein muillekin jaettavaksi. Viimeisen blogitekstin jälkeen myös allekirjoittanut joutui kärsimään Suomen pakkastalvesta pari viikkoa ennen kuin pääsin nauttimaan Espanjan lämmöstä Costa Blancan Deniaan. Deniassa viihdyin hyvässä seurassa reilun pari viikkoa ja aika tuntui menevän liiankin nopeasti. Pyöräilyä mahtui reissuun lähes 60 tuntia ja kilometrejäkin kertyi epävirallisesti yli 1500.

Harjoituksellisesti leirin anti oli hieman vaihteleva. Leirin ensimmäiset 1½ viikkoa olivat melko nihkeän tuntuisia, mutta viimeisenä neljänä päivänä pyörä alkoi jo liikkua ihan mukavasti ja se antoi itseluottamusta tulevaa kautta varten. Mäennousukyky on ehkä hieman parantunut viime vuodesta ja siitä on kiittäminen pari kiloa pienemmän elopainon. Nopeusvoima on kehittynyt ehkä eniten viime vuodesta ja siihen olen erityisen tyytyväinen ottaen huomioon kevyemmän painon. Nopeusvoima on maantiepyöräilijälle melko tärkeää, koska sen avulla kisoissa aktiivinen ajaminen helpottuu ja kireissä pärjäämisen pitäisi olla parempaa.
Peruskunto eli aerobiset ominaisuudet eivät tässä vaiheessa ole vielä aivan toivotulla tasolla, mutta voi olla että sen suhteen olen asettanut liian kovat tavoitteet. Myös vauhtikestävyydessä löytyy kehitettävää, mutta sekin oli arvattavissa, koska poiketen aiemmista talvista vk-harjoittelun määrä on ollut oikeastaan nollassa ja kyseisellä leirillä tein ensimmäiset vk-harjoitukseni pyörän päällä.

Kokonaisuutena leiri onnistui mukavasti, mutta pyörän kulku olisi kieltämättä voinut olla jo parempaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa seuran leirille reilun viikon päästä ja ensi viikolla käyn myös ajamassa kuntotestin, jotta nähdään tarkalleen missä ollaan menossa ja mihin suuntaan harjoittelua pitää kehittää kevään aikana.

Bis bald


- Sami

2 kommenttia:

  1. Miten pyöräilijät harjoittelee nopeusvoimaa?

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys, vastaan kysymykseen parhaani mukaan.

    Talvella, kun ei ole mahdollisuutta tehdä nopeusvoimaa pyörällä, niin teen nopeusvoimaa loikkina/kinkkoina ja 10kg kuntopallon kanssa jaloilla.

    Kun on mahdollista ajaa pyörällä niin harjoittelen nopeusvoimaa mm. 6x10sek tai 10x6sek "maksimaalisella kiihdytyksellä" 53x14 välityksellä hitaasta vauhdista, palautusta 2min. Toinen esimerkki on 6x20sek maksimaalinen kiri 5min palautuksella.
    Yleensäkin nopeusvoimaa treenataan kireillä tai kiihdytyksillä.

    VastaaPoista