Jahas, mitenkäs tässä pääsi nyt näin käymään, kausi loppuikin jo ennen aikojaan. Tarkkasilmäiset ovat jo ehkä huomanneetkin, että Liedossa ja SM-korttelissa miehen nimen perässä luki DNS. Näiden kisojen listaan joudutaan lisäämään myös valitettavasti Baltic Chain Tour, joka oli yksi koko kauden päätavoitteista. Noh, ei auta itku markkinoilla, kisoja tulee ja menee, mutta silti tilanne syö miestä enemmän tai vähemmän.
Viimeisen reilun viiden viikon aikana on tullut vietettyä paljon enemmän aikaa sairastellessa kuin pyöräillessä, varsinkin viimeisen parin viikon aikana. On ollut hieman flunssaa, mutta viimeisimpää tautia ei olla saatu taltutettua ja sen syykin on vielä hieman hämärän peitossa. Toivottavasti viimeisimmistä testeistä selviäisi jotain, niin voisi toipua treenikuntoon ehkä jossain vaiheessa, koska levolla tauti ei ainakaan ole menossa ohi. Toisaalta mihinkäs tässä on kiire, kun kisakausi on jo laitettu pakettiin, ehkä sitten ensi kautena...
Eipä tässä jaksa enempää jossitella ja mussutella, voisi mennä teksti liian negatiivisen sävyiseksi. Ja kun otetaan huomioon jo tekstien normaali sävy niin parempi jättää homma tähän.
Kettu kuittaa!
maanantai 19. elokuuta 2013
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Lauri Ausin muistoajo
Paluu kisoihin on suoritettu parin viikon tauon jälkeen ja täytyy sanoa, että tällä kertaa kaikki meni pitkästä aikaa melko putkeen. Ruotsista tuliaiseksi tulleiden vatsaongelmien ja flunssan jälkeen nouseminen podiumille oli itsellenikin positiivinen yllätys, ei kai tässä kuitenkaan ole aivan rapakunnossa ??
126km pituinen kisa alkoi perinteiseen tapaan melko reippaalla vauhdilla ja ensimmäiset 1½ kierrosta tarkkailin tilannetta aurinkokannella ettei sinne vahingossakaan eksy ketään tiimikaveria. Toisen kierroksen lopussa kärkeen irtaantui pieni ryhmä kuskeja jossa oli mukana muutama hyvä kuski, joten päätin itsekin liittyä seuraan. Tästä muodostuikin päivän irtiotto, joka meni kuin menikin maaliin asti vaikka porukka väheni alle puoleen matkan aikana.
Jossain 80km tienoilla, kun irtioton ero pääjoukkoon laski alle minuuttiin, ammattilaiset Ojavee ja Putsep hermostuivat tilanteesta ja hajoittivat porukan ylämäessä palasiksi. Itselle meinasi käydä hieman vanhanaikaiset, kun en mennyt heti mukaan, tämän takia joutuikin hinkkaamaan yksin pari kilometriä ikävän kovaa, että kaksikon sai kiinni. Loppukisa ajettiinkin sitten kolmeen pekkaan, tosin itse lusmuilin vetohommista enemmän tai vähemmän, koska tiesin että etelänaapurin pojat alkavat jossain vaiheessa varmistella voiton jäämistä kotimaahan. Ratkaisut menivät vasta viimeiselle kierrokselle, jossa Champion Systemin Ojavee iski kun alle allekirjoittanut oli juuri vaihtamassa pois vetovuorosta. Yritin kovasti vetää eroa kiinni, mutta eipä tullut ja lopussa Alpha-Balticin Putsep iski vielä ohi, joten oli tyytyminen kolmanteen sijaan ammattilaisten takana.
Kokonaisuudessa ihan hyvä kisa, vaikka pienen sairastelun huomasi sen suhteen, että hyvät jalat katosivat kisan aikana melko nopeasti. Tähän voi tietysti vaikuttaa myös kisan keskinopeus, joka oli reilu 44km/h vaikka vauhti loppua kohden hyytyikin. Kuitenkin ihan hyviä merkkejä ilmassa ja jos tässä saa nyt treenattua sopivasti ennen Baltic Chain Touria, niin ehkä sielläkin pystyisi saamaan jotain aikaiseksi.
Seuraavaksi kisaa ajetaan sunnuntaina Liedossa, toivottavasti pyörä liikkuu myös siellä hyvää kyytiä.
126km pituinen kisa alkoi perinteiseen tapaan melko reippaalla vauhdilla ja ensimmäiset 1½ kierrosta tarkkailin tilannetta aurinkokannella ettei sinne vahingossakaan eksy ketään tiimikaveria. Toisen kierroksen lopussa kärkeen irtaantui pieni ryhmä kuskeja jossa oli mukana muutama hyvä kuski, joten päätin itsekin liittyä seuraan. Tästä muodostuikin päivän irtiotto, joka meni kuin menikin maaliin asti vaikka porukka väheni alle puoleen matkan aikana.
Jossain 80km tienoilla, kun irtioton ero pääjoukkoon laski alle minuuttiin, ammattilaiset Ojavee ja Putsep hermostuivat tilanteesta ja hajoittivat porukan ylämäessä palasiksi. Itselle meinasi käydä hieman vanhanaikaiset, kun en mennyt heti mukaan, tämän takia joutuikin hinkkaamaan yksin pari kilometriä ikävän kovaa, että kaksikon sai kiinni. Loppukisa ajettiinkin sitten kolmeen pekkaan, tosin itse lusmuilin vetohommista enemmän tai vähemmän, koska tiesin että etelänaapurin pojat alkavat jossain vaiheessa varmistella voiton jäämistä kotimaahan. Ratkaisut menivät vasta viimeiselle kierrokselle, jossa Champion Systemin Ojavee iski kun alle allekirjoittanut oli juuri vaihtamassa pois vetovuorosta. Yritin kovasti vetää eroa kiinni, mutta eipä tullut ja lopussa Alpha-Balticin Putsep iski vielä ohi, joten oli tyytyminen kolmanteen sijaan ammattilaisten takana.
Kokonaisuudessa ihan hyvä kisa, vaikka pienen sairastelun huomasi sen suhteen, että hyvät jalat katosivat kisan aikana melko nopeasti. Tähän voi tietysti vaikuttaa myös kisan keskinopeus, joka oli reilu 44km/h vaikka vauhti loppua kohden hyytyikin. Kuitenkin ihan hyviä merkkejä ilmassa ja jos tässä saa nyt treenattua sopivasti ennen Baltic Chain Touria, niin ehkä sielläkin pystyisi saamaan jotain aikaiseksi.
 |
| Tyytyväinen mies kilpailun jälkeen. Kuva: EL |
Seuraavaksi kisaa ajetaan sunnuntaina Liedossa, toivottavasti pyörä liikkuu myös siellä hyvää kyytiä.
 |
| Podiumilla |
tiistai 16. heinäkuuta 2013
U6 Cycle Tour
Yksi reissu taas takana, tällä kertaa tuloksellisesti omalta osaltani aika köyhä, mutta onneksi SFI:n muut ajajat paikkasivat tätä oikein mainiosti. Vain yhtenä päivänä joku tiimistä ei eksynyt podiumille, joten aika kivasti se joukkueelta meni. Seuraavaksi hieman tarkempaa höpötystä etapeista.
Kilpailu alkoi maanantaina reilulla kolmen kilometrin pituisella prologilla joka päättyi lyhyehköön mäkeen. Oma meno oli aika velttoa ja vauhdinajko melko huono, tuloksena 17:s sija. Ylihärkä Samuel otti heti podiumpaikan toisella sijalla, joten kisa lähti mukavasti käyntiin.
Tiistaina oli vuorossa ensimmäinen maantie-etappi vaihtelevalla ja mukavalla kierroksella. Irtiottoja oli matkan varrella muutama, mutta vasta kisan loppupuolella kärkeen irtautui hieman isompi porukka. Sinne eksyi mukaan myös meidän Risto pienen käskytyksen jälkeen. Keltapaidan saaneet Falkjöpingin jätkät siis joutuivat vetotöihin ja me muut saimme tarkkailla tilannetta pääjoukon suojista. Pienenä yllätyksenä hatka meni kuin menikin maaliin asti vaikka viimeisellä kierroksella tilanne näytti aika epävarmalta. Loppukirissä Ripa otti toisen sijan, miestä kyllä harmitti aika paljon niukka häviö, mutta tulos oli taas hyvä vaikka GC:ssä tulikin minimaalista takapakkia.
Keskiviikon etappi oli kokonaiskisan kannalta ratkaiseva ja siinä koko joukkue ei onnistunut aivan odotetulla tavalla. Kova alkuvauhti, sateinen ja kylmä keli hajoitti porukan jo kisan alkuvaiheessa. SFI:stä kärkeen pääsivät Ilari ja Kristjan, mutta muut jäivät taakse. Ilmo ja Krisse joutuivat lopussa taipumaan hieman, joten kärkisijat jäivät tällä kertaa saavuttamatta ja me muut saavuimme maaliin useita minuutteja kärjen jälkeen eli GC oli periaatteessa menetetty. Katseet käännettiin siis täysin etappivoittojen saavuttamiseksi.
Torstai valkeni kirkkaana ja lämpimänä, hyökkäysvaihde sekä tempopuku oli laitettu päälle, joten odotin korttelia innolla vaikka reitti olikin muuttunut melko helpoksi. Tuli riehuttua joko pienessä hatkassa tai soolona usemman kierroksen ajan ainakin kolme kertaa, mutta tuuri ei vain tällä kertaa ollut puolellani, jalkaa olisi ollut vaikka voittoon. No onneksi Samuel hyödynsi omat riehumiseni ja iski irti ja tämä hatka meni menojaan maaliin asti, tuloksena hieno etappivoitto, on se Samuel kyllä kone! Koko SFI:n joukkueelta hyvin ajettu kortteli, aivan kuin oppikirjasta.
Perjantaina oli vuorossa ainakin huhujen mukaan koko kisan kovin etappi, muutama mäki hiekkatiellä maustettuna. Kisa lähti vauhdikkaasti käyntiin ja parin hyökkäyksen jälkeen löysin itseni taas irtiotosta. Seurana oli mm. Risto, Anton, pari tuttua ruotsalaista ja yksi sakemanni. Valitettavasti ruotsalaisilla ei ollut mitään hajua miten irtiotossa pitäisi ajaa ja vetotyöt alkoivat kuormittua äkkiä parin ajajan harteille. Kun saavuimme reitin pisimmän mäen alle niin päätin vetää sen vähän reippaammin, jotta pääjoukko ei ajaisi meitä kiinni. Mäen päällä vilkaisin ensimmäistä kertaa taakseni, koska vauhtia olisi kiristettävä. Ihmetykseni huomasinkin, että muu hatkaporukka oli tippunut suoraan vetoon ja pian pääjoukko tulikin takaa kiinni.
Onneksi Samuel oli taas hereillä ja hyödynsi oman riehumiseni ja iski irti norjalaisen sekä Mannisen kanssa. Keltapaidan joukkue oli tähän kokoonpanoon tyytyväinen, joten se päästettiin menemään, koska uhkaa kokonaiskisan kannalta ei ollut. Porukka sai nopeasti eroa reilun 6minuuttia, mutta noin 60km ennen maalia pääjoukko alkoi laittaa lisää kaasua ja ero alkoi pienentyä nopeasti. Pääjoukkokin meni viimeisellä kierroksella enemmän tai vähemmän palasiksi, mutta irtiotto meni maaliin juuri ja juuri, eroa jäi lopussa melko vähän. Voiton korjasi Manninen ja ylihärkä Samuel oli taas toinen, hyvä etappi suomalaisille. Itse koitin vielä lopussa taistella neljännestä sijasta, mutta motti iski 200m ennen maalia ja haaveet kohtuullisesta sijoituksesta katosivat kuin pieru Saharaan...
Lauantaina oli vielä vuorossa 14km pituinen tempo. Tavoitteena oli koittaa ajaa tempoa kerrankin edes kohtuullista vauhtia, mutta sekään ei onnistunut. Onneksi Samuel oli taas vaihteen vuoksi kauheassa iskussa ja nappasi toisen sijan sekä varmisti samalla pistekisan voiton vaikkei mikään kirimies olekaan.
Summa summarum, reissu meni SFI:n joukkueelta keskiviikkoa lukuunottamatta erittäin hyvin, mutta henkilökohtainen menestys jäi puuttumaan. Pienellä tuurilla sitäkin olisi voinut tulla, mutta turha mussuttaa asiasta, koska se on aivan täyttä spekulointia. Kiitos koko reissussa mukana olleelle porukalle, järjestelyt toimivat erittäin hyvin ja kukaan ei tainnut edes polttaa hermojaan lopullisesti allekirjoittaneeseen.
Starttiviivalla ollaan seuraavan kerran varmaankin Lauri Ausin muistoajossa, sitä ennen syödään omeprazolia puurokauhalla ja levätään, että mies saadaan taas iskuun.
Kilpailu alkoi maanantaina reilulla kolmen kilometrin pituisella prologilla joka päättyi lyhyehköön mäkeen. Oma meno oli aika velttoa ja vauhdinajko melko huono, tuloksena 17:s sija. Ylihärkä Samuel otti heti podiumpaikan toisella sijalla, joten kisa lähti mukavasti käyntiin.
Tiistaina oli vuorossa ensimmäinen maantie-etappi vaihtelevalla ja mukavalla kierroksella. Irtiottoja oli matkan varrella muutama, mutta vasta kisan loppupuolella kärkeen irtautui hieman isompi porukka. Sinne eksyi mukaan myös meidän Risto pienen käskytyksen jälkeen. Keltapaidan saaneet Falkjöpingin jätkät siis joutuivat vetotöihin ja me muut saimme tarkkailla tilannetta pääjoukon suojista. Pienenä yllätyksenä hatka meni kuin menikin maaliin asti vaikka viimeisellä kierroksella tilanne näytti aika epävarmalta. Loppukirissä Ripa otti toisen sijan, miestä kyllä harmitti aika paljon niukka häviö, mutta tulos oli taas hyvä vaikka GC:ssä tulikin minimaalista takapakkia.
Keskiviikon etappi oli kokonaiskisan kannalta ratkaiseva ja siinä koko joukkue ei onnistunut aivan odotetulla tavalla. Kova alkuvauhti, sateinen ja kylmä keli hajoitti porukan jo kisan alkuvaiheessa. SFI:stä kärkeen pääsivät Ilari ja Kristjan, mutta muut jäivät taakse. Ilmo ja Krisse joutuivat lopussa taipumaan hieman, joten kärkisijat jäivät tällä kertaa saavuttamatta ja me muut saavuimme maaliin useita minuutteja kärjen jälkeen eli GC oli periaatteessa menetetty. Katseet käännettiin siis täysin etappivoittojen saavuttamiseksi.
Torstai valkeni kirkkaana ja lämpimänä, hyökkäysvaihde sekä tempopuku oli laitettu päälle, joten odotin korttelia innolla vaikka reitti olikin muuttunut melko helpoksi. Tuli riehuttua joko pienessä hatkassa tai soolona usemman kierroksen ajan ainakin kolme kertaa, mutta tuuri ei vain tällä kertaa ollut puolellani, jalkaa olisi ollut vaikka voittoon. No onneksi Samuel hyödynsi omat riehumiseni ja iski irti ja tämä hatka meni menojaan maaliin asti, tuloksena hieno etappivoitto, on se Samuel kyllä kone! Koko SFI:n joukkueelta hyvin ajettu kortteli, aivan kuin oppikirjasta.
Perjantaina oli vuorossa ainakin huhujen mukaan koko kisan kovin etappi, muutama mäki hiekkatiellä maustettuna. Kisa lähti vauhdikkaasti käyntiin ja parin hyökkäyksen jälkeen löysin itseni taas irtiotosta. Seurana oli mm. Risto, Anton, pari tuttua ruotsalaista ja yksi sakemanni. Valitettavasti ruotsalaisilla ei ollut mitään hajua miten irtiotossa pitäisi ajaa ja vetotyöt alkoivat kuormittua äkkiä parin ajajan harteille. Kun saavuimme reitin pisimmän mäen alle niin päätin vetää sen vähän reippaammin, jotta pääjoukko ei ajaisi meitä kiinni. Mäen päällä vilkaisin ensimmäistä kertaa taakseni, koska vauhtia olisi kiristettävä. Ihmetykseni huomasinkin, että muu hatkaporukka oli tippunut suoraan vetoon ja pian pääjoukko tulikin takaa kiinni.
Onneksi Samuel oli taas hereillä ja hyödynsi oman riehumiseni ja iski irti norjalaisen sekä Mannisen kanssa. Keltapaidan joukkue oli tähän kokoonpanoon tyytyväinen, joten se päästettiin menemään, koska uhkaa kokonaiskisan kannalta ei ollut. Porukka sai nopeasti eroa reilun 6minuuttia, mutta noin 60km ennen maalia pääjoukko alkoi laittaa lisää kaasua ja ero alkoi pienentyä nopeasti. Pääjoukkokin meni viimeisellä kierroksella enemmän tai vähemmän palasiksi, mutta irtiotto meni maaliin juuri ja juuri, eroa jäi lopussa melko vähän. Voiton korjasi Manninen ja ylihärkä Samuel oli taas toinen, hyvä etappi suomalaisille. Itse koitin vielä lopussa taistella neljännestä sijasta, mutta motti iski 200m ennen maalia ja haaveet kohtuullisesta sijoituksesta katosivat kuin pieru Saharaan...
Lauantaina oli vielä vuorossa 14km pituinen tempo. Tavoitteena oli koittaa ajaa tempoa kerrankin edes kohtuullista vauhtia, mutta sekään ei onnistunut. Onneksi Samuel oli taas vaihteen vuoksi kauheassa iskussa ja nappasi toisen sijan sekä varmisti samalla pistekisan voiton vaikkei mikään kirimies olekaan.
Summa summarum, reissu meni SFI:n joukkueelta keskiviikkoa lukuunottamatta erittäin hyvin, mutta henkilökohtainen menestys jäi puuttumaan. Pienellä tuurilla sitäkin olisi voinut tulla, mutta turha mussuttaa asiasta, koska se on aivan täyttä spekulointia. Kiitos koko reissussa mukana olleelle porukalle, järjestelyt toimivat erittäin hyvin ja kukaan ei tainnut edes polttaa hermojaan lopullisesti allekirjoittaneeseen.
Starttiviivalla ollaan seuraavan kerran varmaankin Lauri Ausin muistoajossa, sitä ennen syödään omeprazolia puurokauhalla ja levätään, että mies saadaan taas iskuun.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
SM-Maantie 2013
Ei nappaisi taaskaan kirjoitella kisasta oikein mitään, surkeasta sijoituksesta kun ei meinaa saada juttua aikaiseksi.
Kovat oli kovia ja mitalit menivät melko odotetuille ajajille, tiimi nappasi miesten kisasta kivasti kaksoisvoiton. Tosin ei se hirveästi mieltä lämmitä, kun samaan aikaan oma kisa menee enemmän tai vähemmän päin persettä... Noh, aina asiat eivät mene ihan putkeen.
Muutenkin ajaminen kisassa oli taas kerran, perisuomalaiseen tapaan, melko mielenkiintoista. Saattoi tulla sanottua jollekin kisan aikana hieman ikävästi, kun ihmettelin muiden ajajien ja tiimien tekemisiä, toivottavasti kukaan ei ottanut asiaa liian vakavasti ja vetänyt hernettä nenään.
Lauantaina pitäisi ottaa suunta kohti Ruotsia, tosin sitä ennen pitää kerätä ajomotivaatio kasaan, nimittäin tällä hetkellä ei koko pyöräily pahemmin jaksa kiinnostaa...
Kettu kuittaa, hieman ketuttaa!
Kovat oli kovia ja mitalit menivät melko odotetuille ajajille, tiimi nappasi miesten kisasta kivasti kaksoisvoiton. Tosin ei se hirveästi mieltä lämmitä, kun samaan aikaan oma kisa menee enemmän tai vähemmän päin persettä... Noh, aina asiat eivät mene ihan putkeen.
Muutenkin ajaminen kisassa oli taas kerran, perisuomalaiseen tapaan, melko mielenkiintoista. Saattoi tulla sanottua jollekin kisan aikana hieman ikävästi, kun ihmettelin muiden ajajien ja tiimien tekemisiä, toivottavasti kukaan ei ottanut asiaa liian vakavasti ja vetänyt hernettä nenään.
Lauantaina pitäisi ottaa suunta kohti Ruotsia, tosin sitä ennen pitää kerätä ajomotivaatio kasaan, nimittäin tällä hetkellä ei koko pyöräily pahemmin jaksa kiinnostaa...
Kettu kuittaa, hieman ketuttaa!
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Porvoon Ajot
Eipä jaksa tästä päivästä ihmeempiä raapustella, todetaan vain nopeasti, että eilinen ennustus osui kohdille ja oma kisa ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan...
Seuraavan kerran olen viivalla näillä näkymin SM-Maantiellä, sieltä tekisi mieli saada jonkinväristä mitalia, mutta saa nähdä miten miehen käy!
Seuraavan kerran olen viivalla näillä näkymin SM-Maantiellä, sieltä tekisi mieli saada jonkinväristä mitalia, mutta saa nähdä miten miehen käy!
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Fellmannin Ajot
Kisakausi avattu nyt myös kotimaan kamaralla, kun tänään oli vuorossa perinteikäs ja samalla oma sekä tiimin kotikisa Fellmannin Ajot. Sijoitus oli ensimmäinen häviäjä eli neljäs, mutta onneksi tiimikaveri Paavo korjasi lopun soololla voiton kotiin.
Reitti oli täksi vuodeksi muuttunut hieman aikaisemmasta ja olipa mukaan saatu pieni pätkä hiekkaakin, mielestäni onnistunut parannus verrattuna viime vuoteen. Kisa ampaistiin käytiin ihan mukavalla vauhdilla ja heti alusta alkaen porukka rakoili hieman. Aika alkupuolella kärkeen karkasi Paavo, Mansner ja yksi mies patonkimaasta. Itse iskin hieman myöhemmin yksin väliin ja pääsinkin porukan perälle kunnes rengas kosahti samalla hengenvedolla. No uutta kiekkoa alle ja neutraalin jälkeen takaisin hatkaan.
Hieman myöhemmin hatkaan tykitti mukaan Keppisin Manninen ja myös Veikkanen kyllästyi jossain vaiheessa pääjoukon vauhtiin ja tuli vauhdittamaan matkantekoa. Allekirjoittanut koitti kilpailun lopussa sätkiä säälittävästi irti hatkasta siitä välillä onnistuenkin, tosin eroa ei paljoa syntynyt. Sen verran sai sentään muita pehmitettyä, että kun Paavo iski kaksi kierrosta ennen maalia niin voittaja oli samantien selvillä. Loppukirissä sitten neljäs sija, joka oli hieman laiha lohtu, mutta onneksi tiimi voitti sentään kisan.
Huomenna uutta yritystä Porvoossa, pitää koittaa riehua jotain ettei mene ihan lusmuiluksi. Loppuun vielä villi veikkaus, että huomisen voittaja voi olla suurella todennäköisyydellä sama kuin tänään.
Reitti oli täksi vuodeksi muuttunut hieman aikaisemmasta ja olipa mukaan saatu pieni pätkä hiekkaakin, mielestäni onnistunut parannus verrattuna viime vuoteen. Kisa ampaistiin käytiin ihan mukavalla vauhdilla ja heti alusta alkaen porukka rakoili hieman. Aika alkupuolella kärkeen karkasi Paavo, Mansner ja yksi mies patonkimaasta. Itse iskin hieman myöhemmin yksin väliin ja pääsinkin porukan perälle kunnes rengas kosahti samalla hengenvedolla. No uutta kiekkoa alle ja neutraalin jälkeen takaisin hatkaan.
Hieman myöhemmin hatkaan tykitti mukaan Keppisin Manninen ja myös Veikkanen kyllästyi jossain vaiheessa pääjoukon vauhtiin ja tuli vauhdittamaan matkantekoa. Allekirjoittanut koitti kilpailun lopussa sätkiä säälittävästi irti hatkasta siitä välillä onnistuenkin, tosin eroa ei paljoa syntynyt. Sen verran sai sentään muita pehmitettyä, että kun Paavo iski kaksi kierrosta ennen maalia niin voittaja oli samantien selvillä. Loppukirissä sitten neljäs sija, joka oli hieman laiha lohtu, mutta onneksi tiimi voitti sentään kisan.
 |
| Mäkiläski ajamassa päin tolppaa |
Huomenna uutta yritystä Porvoossa, pitää koittaa riehua jotain ettei mene ihan lusmuiluksi. Loppuun vielä villi veikkaus, että huomisen voittaja voi olla suurella todennäköisyydellä sama kuin tänään.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Tour of Estonia, etappi 3
Mäkiläski horisee hieman viimeisestä etapista, josta muodostuikin melko rankka kuten olinkin aavistellut. No jalkaa oli sentään sen verran, että kärkiporukassa maaliin sijalla 26 ja pystyi siellä matkan varrella jotain yrittämäänkin.
Kilpailu on monena aikaisempana vuotena ratkennut jo ensimmäisellä tai toisella kierroksella, joten ajattelin että näin voi käydä tänäkin vuonna. Pääsin kierroksen toisen nousun alle aivan kärjestä ja kun jalat tuntuivat ihan hyviltä niin tykittelin siihen nyppylään mitä jaloista irti sai. Harmittavasti kukaan ei tullut peesiin, joten hieman rimpuilua yksin ja takaisin pääjoukon hoteisiin tasaannuttamaan maitohappoja.
Kisa jatkui melkein koko päivän aika reippaalla matkavauhdilla ja pahempia hengähdystaukoja ei ollut. Irtiottoja ja niiden yrityksiä oli menossa koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta etappiajon luonne muutti kisaa sen verran, että kaikki irtiotot tulivat kiinni. Iskua oli aina viimeiseen kierrokseen asti, mutta loppujen lopuksi kisa meni massakiriin. Siinä Paavo koitti vielä hieman jeesata, mutta kun jalat olivat jo pari kilometriä ennen maalia tönkkösuolatut maitohapolla niin eihän siitä mitään tullut. Maaliin kuitenkin sijalla 26, parempaankin olisi ollut mahdollisuutta jos siellä jaloissa olisi ollut edes hieman enemmän taagia, mutta menee taas kyllä iänikuiseksi jossitteluksi.
Kokonaisuutena Tour of Estonia oli kieltämättä pieni pettymys, alku oli aika nihkeää, mutta viimeisellä etapilla pystyi sentään nousemaan takaisin omalle tasolle. 26:s sija ei kuullosta varmaan kovin kummoiselta, mutta kyseisessä ajoseurassa se on sentään tyhjää hieman parempi saavutus. Toisaalta parempaa tulosta pitäisi saada aikaiseksi, jos meinaisi saada jonkinlaista paperia allekirjoitettavaksi kauden päätteeksi...
Seuraavaksi vuorossa kisaa kotimaan kamaralla Lahdessa ja Porvoossa, jos se kauden voittotili aukeaisi siellä ??
Ja terveiset ADT:lle, siellä näköjään luetaan myös tätä blogia kun tiedetään tulla testaamaan niin sopivaan aikaan.
Kilpailu on monena aikaisempana vuotena ratkennut jo ensimmäisellä tai toisella kierroksella, joten ajattelin että näin voi käydä tänäkin vuonna. Pääsin kierroksen toisen nousun alle aivan kärjestä ja kun jalat tuntuivat ihan hyviltä niin tykittelin siihen nyppylään mitä jaloista irti sai. Harmittavasti kukaan ei tullut peesiin, joten hieman rimpuilua yksin ja takaisin pääjoukon hoteisiin tasaannuttamaan maitohappoja.
Kisa jatkui melkein koko päivän aika reippaalla matkavauhdilla ja pahempia hengähdystaukoja ei ollut. Irtiottoja ja niiden yrityksiä oli menossa koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta etappiajon luonne muutti kisaa sen verran, että kaikki irtiotot tulivat kiinni. Iskua oli aina viimeiseen kierrokseen asti, mutta loppujen lopuksi kisa meni massakiriin. Siinä Paavo koitti vielä hieman jeesata, mutta kun jalat olivat jo pari kilometriä ennen maalia tönkkösuolatut maitohapolla niin eihän siitä mitään tullut. Maaliin kuitenkin sijalla 26, parempaankin olisi ollut mahdollisuutta jos siellä jaloissa olisi ollut edes hieman enemmän taagia, mutta menee taas kyllä iänikuiseksi jossitteluksi.
Kokonaisuutena Tour of Estonia oli kieltämättä pieni pettymys, alku oli aika nihkeää, mutta viimeisellä etapilla pystyi sentään nousemaan takaisin omalle tasolle. 26:s sija ei kuullosta varmaan kovin kummoiselta, mutta kyseisessä ajoseurassa se on sentään tyhjää hieman parempi saavutus. Toisaalta parempaa tulosta pitäisi saada aikaiseksi, jos meinaisi saada jonkinlaista paperia allekirjoitettavaksi kauden päätteeksi...
Seuraavaksi vuorossa kisaa kotimaan kamaralla Lahdessa ja Porvoossa, jos se kauden voittotili aukeaisi siellä ??
Ja terveiset ADT:lle, siellä näköjään luetaan myös tätä blogia kun tiedetään tulla testaamaan niin sopivaan aikaan.
perjantai 31. toukokuuta 2013
Tour of Estonia, etapit 1a&1b&2
Ajattelin kirjoitella taas hieman tarinaa, kun Tour of Estonia on hyvässä vauhdissa. Kisa potkaistiin eilen käyntiin aamun maantie-etapilla, iltapäivällä ajettiin tempoa Tallinnan vanhassa kaupungissa ja tänään kurvailtiin Tallinnasta Tarttoon.
Eilisen maantie oli melko hyytävää menoa, ainakin kelin osalta. Vettä tuli taas ja lämpötilakin oli melko kolea. Jalat olivat alussa melko hyvät, mutta kun koitti riehua tiensä hatkaan niin sen jälkeen olikin hieman nihkeää. Saatiin kuitenkin mies kaikkiin porukoihin mitä siitä nyt pääsi lähtemään, joten ei siellä pelkästään kannella istuttu koko aikaa. Maaliin pääjoukossa.
Illalla oli vuorossa lyhyt 3km tempo. Reitti oli aika harvinaisen veemäinen, mukulaa, mutkaa ja mäkeä. Vauhdinjako oli hieman epäonnistunut ja kun yhdessä mutkassa sai jarrutella vauhdit lähes nolliin liikenteenohjaajan ollessa ajolinjalla niin lopputulos oli aivan sen mukainen. Ei nyt sentään aivan viimeiseksi jäänyt.
Tänään ajettiin sitten hieman pidempi etappi, reitti käytännössä sama kuin viime vuoden Tallinna-Tartossa. Käsky kävi taas, että pitää yrittää mennä ensimmäiseen hatkaan. Kovaa yritystä useamman kerran ja olinkin mukana neljän miehen porukassa, joka näytti siltä että olisi voinut mennäkin. No seuraava porukka oli päivän lopullinen hatka ja siihen eksyi myös Samuel. Sen ansiosta muut saivatkin ottaa hieman rennommin, koska pääjoukon tahto näytti olevan massakiri. Ja massakiriinhän se menikin, tosin sitä ennen oli reilua äksöniä kasan muodossa 12km ennen maalia. Takarenkaan sai jarrutella kankaille, että sen pystyi väistämäään. Pääjoukossa kuitenkin taas maaliin.
Huomenna vuorossa viimeinen etappi, 12 kierrosta Tarton keskustan ympärillä. Tiedossa raskas päivä, koska helpohkon päivän jälkeen monien ajajien jalat ovat tuoreet ja rata ei tosiaankaan ole se kaikkein helpoin. Toivottavasti jalka palaa taas perustasolle huomenna, koska tänään ei ollut kovin lennokasta menoa.
Uutta raporttia ehkä huomenna, jos tältä motilta jaksaa.
Eilisen maantie oli melko hyytävää menoa, ainakin kelin osalta. Vettä tuli taas ja lämpötilakin oli melko kolea. Jalat olivat alussa melko hyvät, mutta kun koitti riehua tiensä hatkaan niin sen jälkeen olikin hieman nihkeää. Saatiin kuitenkin mies kaikkiin porukoihin mitä siitä nyt pääsi lähtemään, joten ei siellä pelkästään kannella istuttu koko aikaa. Maaliin pääjoukossa.
Illalla oli vuorossa lyhyt 3km tempo. Reitti oli aika harvinaisen veemäinen, mukulaa, mutkaa ja mäkeä. Vauhdinjako oli hieman epäonnistunut ja kun yhdessä mutkassa sai jarrutella vauhdit lähes nolliin liikenteenohjaajan ollessa ajolinjalla niin lopputulos oli aivan sen mukainen. Ei nyt sentään aivan viimeiseksi jäänyt.
Tänään ajettiin sitten hieman pidempi etappi, reitti käytännössä sama kuin viime vuoden Tallinna-Tartossa. Käsky kävi taas, että pitää yrittää mennä ensimmäiseen hatkaan. Kovaa yritystä useamman kerran ja olinkin mukana neljän miehen porukassa, joka näytti siltä että olisi voinut mennäkin. No seuraava porukka oli päivän lopullinen hatka ja siihen eksyi myös Samuel. Sen ansiosta muut saivatkin ottaa hieman rennommin, koska pääjoukon tahto näytti olevan massakiri. Ja massakiriinhän se menikin, tosin sitä ennen oli reilua äksöniä kasan muodossa 12km ennen maalia. Takarenkaan sai jarrutella kankaille, että sen pystyi väistämäään. Pääjoukossa kuitenkin taas maaliin.
Huomenna vuorossa viimeinen etappi, 12 kierrosta Tarton keskustan ympärillä. Tiedossa raskas päivä, koska helpohkon päivän jälkeen monien ajajien jalat ovat tuoreet ja rata ei tosiaankaan ole se kaikkein helpoin. Toivottavasti jalka palaa taas perustasolle huomenna, koska tänään ei ollut kovin lennokasta menoa.
Uutta raporttia ehkä huomenna, jos tältä motilta jaksaa.
lauantai 25. toukokuuta 2013
Fietsen & Koffie Dorpenomloop
Toistaikseksi viimeinen kisa Hollannissa ei mennyt kyllä ihan putkeen näin lievästi sanottuna. Mies oli kyllä kunnossa, mutta ropleemat kulkupelin kanssa rokottivat tänään aika reippaasti.
Dorpenomloop oli oikein kotikisa, joten tiet olivat tutut ja kerrankin oli kivaa ajaa tuttua kisareittiä. Ja kun mukana oli vain amatöörejä, niin jalkaa oli ajaa aktiivisesti. Tulikin oltua parissa irtiotossa mukana jo ennen kuin porukka meni lopullisesti palasiksi sivutuulessa. Pääsin helposti kärkiporukkaan ja senkään vauhti ei jaloissa ihmeemmin tuntunut.
Jossain sadan kilometrin tienoilla onni kääntyi huonompaan suuntaan, takarenkaassa pieni vuoto ja muutenkin teknisiä ongelmia, joten oli vaihdettava pyörää. Asiat eivät menneet aivan kuten strömsössä, huoltoautoa ei päästetty hatkan taakse, joten sain uuden kulkupelin vasta pääjoukon takaa. Ja varapyörä oli ehkä vielä huonommin toimiva kuin alkuperäinen, ehjää rengasta lukuunottamatta. Olikin mukavaa vetää putkelta piiiiitkä mukulapätkä, koska satulasta ei voinut polkea liian korkealla olevan satulan takia ja tavoitella samaan aikaan pääjoukkoa. No joka tapauksessa peli oli menetetty, hatka meni menojaan ja itse tulin kiroillen pääjoukossa maaliin, suoraan sanottuna vitutti aika rankasti. Onneksi sentään tiimi otti voiton kotiin, jotain hyvää tässäkin konkurssissa...
Huomenna luvassa henkistä ja fyysistä palauttelua sekä siirtyminen takaisin Meridan puikkoihin. Maanantaina lento Suomeen, tiistaina kiireinen päivä koulun sekä kaiken muun kanssa ja sitten keskiviikkona maajoukkueen kanssa kohti Viroa. Siellä luvassa hyvätasoinen Tour of Estonia (UCI 2.1), joka on kolme päivää kestävä etappiajo. Tavoitteena olisi saada aikaan jonkinlaista tulosta, tämänpäiväisillä jaloilla sen pitäisi olla täysin mahdollista. Jos tuurikin olisi tällä kertaa mukana.
Kettu kuittaa!
Dorpenomloop oli oikein kotikisa, joten tiet olivat tutut ja kerrankin oli kivaa ajaa tuttua kisareittiä. Ja kun mukana oli vain amatöörejä, niin jalkaa oli ajaa aktiivisesti. Tulikin oltua parissa irtiotossa mukana jo ennen kuin porukka meni lopullisesti palasiksi sivutuulessa. Pääsin helposti kärkiporukkaan ja senkään vauhti ei jaloissa ihmeemmin tuntunut.
Jossain sadan kilometrin tienoilla onni kääntyi huonompaan suuntaan, takarenkaassa pieni vuoto ja muutenkin teknisiä ongelmia, joten oli vaihdettava pyörää. Asiat eivät menneet aivan kuten strömsössä, huoltoautoa ei päästetty hatkan taakse, joten sain uuden kulkupelin vasta pääjoukon takaa. Ja varapyörä oli ehkä vielä huonommin toimiva kuin alkuperäinen, ehjää rengasta lukuunottamatta. Olikin mukavaa vetää putkelta piiiiitkä mukulapätkä, koska satulasta ei voinut polkea liian korkealla olevan satulan takia ja tavoitella samaan aikaan pääjoukkoa. No joka tapauksessa peli oli menetetty, hatka meni menojaan ja itse tulin kiroillen pääjoukossa maaliin, suoraan sanottuna vitutti aika rankasti. Onneksi sentään tiimi otti voiton kotiin, jotain hyvää tässäkin konkurssissa...
Huomenna luvassa henkistä ja fyysistä palauttelua sekä siirtyminen takaisin Meridan puikkoihin. Maanantaina lento Suomeen, tiistaina kiireinen päivä koulun sekä kaiken muun kanssa ja sitten keskiviikkona maajoukkueen kanssa kohti Viroa. Siellä luvassa hyvätasoinen Tour of Estonia (UCI 2.1), joka on kolme päivää kestävä etappiajo. Tavoitteena olisi saada aikaan jonkinlaista tulosta, tämänpäiväisillä jaloilla sen pitäisi olla täysin mahdollista. Jos tuurikin olisi tällä kertaa mukana.
Kettu kuittaa!
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Olympia's Tour, etapit 5&6
Olympia's Tourin viimeiset etapit on nyt ajettu ja samalla koko etappiajo saatu pakettiin. Melko kova kuuden päivän setti ja siihen vielä päälle TTT, joten viikon aikana on saanut ajaa kisaa ihan tarpeeksi. Nyt voikin ottaa hieman rennommin, olo ei ole edes kovin väsynyt, mutta ehkä se vielä yllättää jostain kulman takaa.
Tempossa en koittanut riehua sen ihmeempiä, perusajelua, tosin vaikka olisi ajanut miten tosissaan niin ehkä hirveästi kovempaa ei olisi kuitenkaan päässyt. Jalat toimivat kuitenkin aika hyvin ja meno oli yllättävän pirteää.
Iltapäivän korttelissa oli tarkoitus yrittää jotain, mutta aika yhtä tyhjän kanssa se oli, koska kisa oli niin kontrolloitu. Epopankki, De Rijke ja muut tiimit halusivat kisan päättyvän massakiriin ja niinhän siinä kävikin. Ajatuksena oli koittaa lusmuilla jonkun porukan kirijunan peesissä lopussa, muttei sitäkään päässyt toteuttamaan, kun flamme rougella takaa kuului pssh. No ehjänä kuitenkin maaliin, kokonaiskisassa saavutin sijan 34, joka oli kohtuullinen ennakko-odotuksiin nähden.
Koko Olympia's Tour oli ihan positiivinen kokemus, vaikka olisihan ne alun ensimmäiset etapit mennä myös hieman paremmin. Limburgin etappiin täytyy olla tyytyväinen, ei tiimi enkä edes itsekään odottanut noin "hyvää etappia". Mutta parasta oli se, että jalat oikeastaan paranivat koko etappiajon ajan eikä edes viimeisenä päivänä jalka ollut kovin raskas. Kai jonkinlainen merkki siitä, että asioita on tehty oikein ?? Toivottavasti meno jatkuu positiivisena seuraavan viikonlopun kisassa ja myös Tour of Estoniassa. Molemmista lähdetään hakemaan hyviä sijoituksia, kun kunto ja itseluottamus tuntuvat olevan menossa tällä hetkellä oikeaan suuntaan.
Paluu Suomeenkin koittaa kohta, ihan mukava palata kotimaan kamaralle, välillä on ollutkin aika kypsä tähän Hollannissa olemiseen. Tarkoitus on näin alunperin olla kotona ainakin kuukauden päivät, saa nähdä kuinka pitkään sitten tulee Lahdessa majailtua, koska tarkkoja suunnitelmia loppukesän osalta ei vielä ole tehty.
Tempossa en koittanut riehua sen ihmeempiä, perusajelua, tosin vaikka olisi ajanut miten tosissaan niin ehkä hirveästi kovempaa ei olisi kuitenkaan päässyt. Jalat toimivat kuitenkin aika hyvin ja meno oli yllättävän pirteää.
Iltapäivän korttelissa oli tarkoitus yrittää jotain, mutta aika yhtä tyhjän kanssa se oli, koska kisa oli niin kontrolloitu. Epopankki, De Rijke ja muut tiimit halusivat kisan päättyvän massakiriin ja niinhän siinä kävikin. Ajatuksena oli koittaa lusmuilla jonkun porukan kirijunan peesissä lopussa, muttei sitäkään päässyt toteuttamaan, kun flamme rougella takaa kuului pssh. No ehjänä kuitenkin maaliin, kokonaiskisassa saavutin sijan 34, joka oli kohtuullinen ennakko-odotuksiin nähden.
Koko Olympia's Tour oli ihan positiivinen kokemus, vaikka olisihan ne alun ensimmäiset etapit mennä myös hieman paremmin. Limburgin etappiin täytyy olla tyytyväinen, ei tiimi enkä edes itsekään odottanut noin "hyvää etappia". Mutta parasta oli se, että jalat oikeastaan paranivat koko etappiajon ajan eikä edes viimeisenä päivänä jalka ollut kovin raskas. Kai jonkinlainen merkki siitä, että asioita on tehty oikein ?? Toivottavasti meno jatkuu positiivisena seuraavan viikonlopun kisassa ja myös Tour of Estoniassa. Molemmista lähdetään hakemaan hyviä sijoituksia, kun kunto ja itseluottamus tuntuvat olevan menossa tällä hetkellä oikeaan suuntaan.
Paluu Suomeenkin koittaa kohta, ihan mukava palata kotimaan kamaralle, välillä on ollutkin aika kypsä tähän Hollannissa olemiseen. Tarkoitus on näin alunperin olla kotona ainakin kuukauden päivät, saa nähdä kuinka pitkään sitten tulee Lahdessa majailtua, koska tarkkoja suunnitelmia loppukesän osalta ei vielä ole tehty.
perjantai 17. toukokuuta 2013
Olympia's Tour, 4.etappi
Huh huh mikä päivä! Ennustelin jo vähän etukäteen, että päivästä tulee kova, mutten uskonut sen olevan näin raskas. 193km Limburgin mäkiä kierrellen kaatosateessa ja kylmässä kelissä teki päivästä todellakin jäätävän!
Kisan kuningasetappi tarkoitti sitä, että monet tiimit tulisivat tekemään hartiavoimin töitä saadakseen johtajanpaidan itselleen. Tästä johtuen koko päivä vedettiin enemmän tai vähemmän kaasu pohjassa heti alusta alkaen. Jalat olivat todella hyvät, vaikka sykkeet olivatkin melko koomassa. Jos sykkeitä uskoo niin koko päivänä ei menty yli kynnyksen, mutta watteja joutui puskemaan välillä aika rajusti.
Tarkoituksena oli peesailla koko päivä ja päästä nousuihin hyvistä asemista, jotta olisi varaa ottaa vähän kevyemmin, jos hapot iskisivät tai sitten päästä mukaan iskuihin. Tätä taktiikkaa haittasi kisan alkupuolella kuitenkin aika pahasti kaluston kanssa olleet erilaiset ongelmat ja reilun kahden tunnin jälkeen ketjukin katkesi. Luulin hetken jo kisan olevan ohi, koska tiimin huoltoauto oli jossain grupeton takana, mutta onneksi Shimanon neutraalihuolto pelasti tilanteen ja pääsin vielä takaisin pääjoukkoon.
Porukka harveni koko ajan nousujen ja kelin vaikutuksesta, mutta omat jalat olivat sen verran hyvät, että pystyin roikkumaan pääjoukossa(kärkiporukka) melkein koko kisan loppuun. Kuitenkin noin 35km ennen maalia, kun mäkimiehen luurangot alkoivat ajaa kokonaiskisan voitosta niin porukka meni aika palasiksi ja ei ollut mitään jakoa mennä mukaan. No onneksi kovin moni muukaan ei jaksanut iskeä, vaan porukka harveni itsekseltään loppua kohti, ajajat vain yksinkertaisesti hyytyivät keliin ja mäkiin.
Itse rimpuilin maaliin sijalla 17, joka oli kaiken huomioon ottaen mielestäni hyvä saavutus. Olin myös etapin paras amatööri, näin pikaisesti katsottuna, joten ei tässä ehkä olla ihan surkeassa kunnossa vaikka välillä niin onkin luullut. Etappi oli kuitenkin sen verran raskas, ettei kukaan voi tulla sanomaan, että pärjäsit tuurilla.
Huomenna pitäisi vielä jaksaa ajaa lyhyt tempo ja kortteli. Tarkoituksena on himmailla hieman tempossa ja koittaa säästää voimia kortteliin ja iskeä siellä sen mitä näistä jaloista irti saa. Jos meno on yhtä lennokasta kuin tänään niin voi jopa onnistua nappaamaan hyvän etappisijoituksen. Jos ei, niin se on sitten voi voi, tämä päivä saattaa nimittäin painaa jaloissa aika rankasti.
Kisan kuningasetappi tarkoitti sitä, että monet tiimit tulisivat tekemään hartiavoimin töitä saadakseen johtajanpaidan itselleen. Tästä johtuen koko päivä vedettiin enemmän tai vähemmän kaasu pohjassa heti alusta alkaen. Jalat olivat todella hyvät, vaikka sykkeet olivatkin melko koomassa. Jos sykkeitä uskoo niin koko päivänä ei menty yli kynnyksen, mutta watteja joutui puskemaan välillä aika rajusti.
Tarkoituksena oli peesailla koko päivä ja päästä nousuihin hyvistä asemista, jotta olisi varaa ottaa vähän kevyemmin, jos hapot iskisivät tai sitten päästä mukaan iskuihin. Tätä taktiikkaa haittasi kisan alkupuolella kuitenkin aika pahasti kaluston kanssa olleet erilaiset ongelmat ja reilun kahden tunnin jälkeen ketjukin katkesi. Luulin hetken jo kisan olevan ohi, koska tiimin huoltoauto oli jossain grupeton takana, mutta onneksi Shimanon neutraalihuolto pelasti tilanteen ja pääsin vielä takaisin pääjoukkoon.
Porukka harveni koko ajan nousujen ja kelin vaikutuksesta, mutta omat jalat olivat sen verran hyvät, että pystyin roikkumaan pääjoukossa(kärkiporukka) melkein koko kisan loppuun. Kuitenkin noin 35km ennen maalia, kun mäkimiehen luurangot alkoivat ajaa kokonaiskisan voitosta niin porukka meni aika palasiksi ja ei ollut mitään jakoa mennä mukaan. No onneksi kovin moni muukaan ei jaksanut iskeä, vaan porukka harveni itsekseltään loppua kohti, ajajat vain yksinkertaisesti hyytyivät keliin ja mäkiin.
Itse rimpuilin maaliin sijalla 17, joka oli kaiken huomioon ottaen mielestäni hyvä saavutus. Olin myös etapin paras amatööri, näin pikaisesti katsottuna, joten ei tässä ehkä olla ihan surkeassa kunnossa vaikka välillä niin onkin luullut. Etappi oli kuitenkin sen verran raskas, ettei kukaan voi tulla sanomaan, että pärjäsit tuurilla.
Huomenna pitäisi vielä jaksaa ajaa lyhyt tempo ja kortteli. Tarkoituksena on himmailla hieman tempossa ja koittaa säästää voimia kortteliin ja iskeä siellä sen mitä näistä jaloista irti saa. Jos meno on yhtä lennokasta kuin tänään niin voi jopa onnistua nappaamaan hyvän etappisijoituksen. Jos ei, niin se on sitten voi voi, tämä päivä saattaa nimittäin painaa jaloissa aika rankasti.
torstai 16. toukokuuta 2013
Olympia's Tour, 3.etappi
Hieman helpompi päivä tänään, vaikka ei siitä kyllä helppoa saa tekemälläkään. Vähäinen tuuli ja sade teki ajamisesta aika hermostunutta ja välillä jopa melko vaarallista, joten piti olla varuillaan koko ajan.
Etappi lähti taas, yllätys yllätys, käyntiin kovalla vauhdilla. Noin 5km kohdalla tapahtui Olympia's Tourin ensimmäinen iso kolari. Vauhtia varmaan päälle viisikymmentä, kun ukkoa alkoi kaatumaan edestä koko tien leveydeltä. Kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä, mutta kun vauhti tyssäsi ja raadot oli kierretty niin pääjoukko oli melko kaukana. Harmittavasti vähän ajan päästä oli tulossa välikiri ja mäkikiri, joten myötätuuleen kiitänyttä pääjoukkoa saatiin jahdata melko pitkään ja sinne ei ihan helpolla takaisin päässyt.
Loppukisa oli aika kaksijakoinen, välillä kärkeen pääsi pari hatkaa, itsellänikin oli yritystä, muttei mitään tulosta kyllä tullut. Tämä tarkoitti sitä, että vauhti oli välillä jopa leppoisaa, mutta sitten kun alettiin ajamaan, niin ei nopeus ollut alle 50km/h piiitkään aikaan. Viimeiset 45km ajettiin neljänä kierroksena, jotka olivat sateella kieltämättä hieman hazardit. Onneksi kuitenkin isommilta kolareilta vältyttiin ja rullailin massakirissä maaliin sijalla 54. Jalat olivat tänään yllättävän hyvät, toivottavasti sama trendi jatkuu myös huomenna.
Huomenna sitten vuorossa jäätävä etappi Limburgissa. Matkaa hieman vajaa 200km ja nousuja on matkan varrelle löydetty huhujen mukaan 34 kappaletta. Äärimmäisen kova päivä siis tulossa, ainoana tavoitteena päästä ehjänä maaliin aikalimiitissä, kaikki sen päälle on pelkkää plussaa.
Mäkiläski toivoo mäkijalkoja, saa nähdä miten käy.
Etappi lähti taas, yllätys yllätys, käyntiin kovalla vauhdilla. Noin 5km kohdalla tapahtui Olympia's Tourin ensimmäinen iso kolari. Vauhtia varmaan päälle viisikymmentä, kun ukkoa alkoi kaatumaan edestä koko tien leveydeltä. Kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä, mutta kun vauhti tyssäsi ja raadot oli kierretty niin pääjoukko oli melko kaukana. Harmittavasti vähän ajan päästä oli tulossa välikiri ja mäkikiri, joten myötätuuleen kiitänyttä pääjoukkoa saatiin jahdata melko pitkään ja sinne ei ihan helpolla takaisin päässyt.
Loppukisa oli aika kaksijakoinen, välillä kärkeen pääsi pari hatkaa, itsellänikin oli yritystä, muttei mitään tulosta kyllä tullut. Tämä tarkoitti sitä, että vauhti oli välillä jopa leppoisaa, mutta sitten kun alettiin ajamaan, niin ei nopeus ollut alle 50km/h piiitkään aikaan. Viimeiset 45km ajettiin neljänä kierroksena, jotka olivat sateella kieltämättä hieman hazardit. Onneksi kuitenkin isommilta kolareilta vältyttiin ja rullailin massakirissä maaliin sijalla 54. Jalat olivat tänään yllättävän hyvät, toivottavasti sama trendi jatkuu myös huomenna.
Huomenna sitten vuorossa jäätävä etappi Limburgissa. Matkaa hieman vajaa 200km ja nousuja on matkan varrelle löydetty huhujen mukaan 34 kappaletta. Äärimmäisen kova päivä siis tulossa, ainoana tavoitteena päästä ehjänä maaliin aikalimiitissä, kaikki sen päälle on pelkkää plussaa.
Mäkiläski toivoo mäkijalkoja, saa nähdä miten käy.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Olympia's Tour, 2.etappi
Taas yksi etappi selvitty ehjänä maaliin, vaikka vauhtia ja vaaratilanteita riitti matkan varrella, tuulta tietenkään unohtamatta.
Vauhtia pidettiin taas tänään aika reippaasti heti alusta alkaen, eikä kummoisia hengähdyshetkiä kisan aikana ollut vaikka tulinkin maaliin pääjoukossa. Päivän ratkaisunhetket olivat suunnilleen 80km kohdilla, yllättäen pääjoukko katkesi käytännössä myötätuulessa. Porukka oli hajonnut jo 10km aikaisemmin, jolloin olin ykkösporukassa, mutta tällä kertaa olin haukkaamassa evästä hieman taaempana. Ja kun tajusin, että porukka katkesi niin peli oli silloin jo menetetty. Loppumatka sitten pääjoukossa, ei sielläkään valitettavasti päässyt liian helpolla. Mainitaan vielä, että voittajan keskinopeus oli reilu 47km/h, joten jokainen voi siitä päätellä, että onko ajettu kovaa vai ei.
Huomenna luvassa hieman lyhyempi, 157km etappi. Jos jalkaa riittää, niin pitää koittaa riehua itsensä irtiottoon, jos ei niin sitten voi taas "kruisailla" pääjoukossa. Taas yksi kova päivä tiedossa.
Uutta tarinaa puskee taas huomenna...
Vauhtia pidettiin taas tänään aika reippaasti heti alusta alkaen, eikä kummoisia hengähdyshetkiä kisan aikana ollut vaikka tulinkin maaliin pääjoukossa. Päivän ratkaisunhetket olivat suunnilleen 80km kohdilla, yllättäen pääjoukko katkesi käytännössä myötätuulessa. Porukka oli hajonnut jo 10km aikaisemmin, jolloin olin ykkösporukassa, mutta tällä kertaa olin haukkaamassa evästä hieman taaempana. Ja kun tajusin, että porukka katkesi niin peli oli silloin jo menetetty. Loppumatka sitten pääjoukossa, ei sielläkään valitettavasti päässyt liian helpolla. Mainitaan vielä, että voittajan keskinopeus oli reilu 47km/h, joten jokainen voi siitä päätellä, että onko ajettu kovaa vai ei.
Huomenna luvassa hieman lyhyempi, 157km etappi. Jos jalkaa riittää, niin pitää koittaa riehua itsensä irtiottoon, jos ei niin sitten voi taas "kruisailla" pääjoukossa. Taas yksi kova päivä tiedossa.
Uutta tarinaa puskee taas huomenna...
tiistai 14. toukokuuta 2013
Olympia's Tour, 1.etappi
Ensimmäinen maantie-etappi on nyt takana ja menihän se hieman paremmin kuin eilisen prologi. Maaliin pääjoukossa sijalla 77, joten ihan kohtuullisesti meni vaikka eihän tuolla sijoituksella nyt vielä juhlita.
Päivän kisa oli todella hermostunut ja kun siihen lisättiin kova tuuli sekä koko ajan jatkunut reipas matkavauhti niin etapista muodostui kohtuullisen raskas. Kisan alkupuolella kärkeen karkasi sivutuulessa reilun kymmenen ajajan vahva porukka. Tämä täydentyi myöhemmin noin kahdellakymmenellä ajajalla, jotka karkasivat pääjoukolta noin 120km kohdilla. Kyseessä taas melko kova porukka, joka vain sattui missaamaan ensimmäisen yrityksen. Nämä muodostivat myöhemmin kisan kärkiporukan, joka kamppaili etappivoitosta. Samaan aikaan koitin ottaa itse hieman rauhallisemmin pääjoukossa, vaikka ei kovin rennosti päässyt ottamaan, kun päivän keskinopeus oli päälle 45km/h. Maaliin kuitenkin ihan kohtuullisessa hapessa ilman mitään kummempia ongelmia.
Huomenna luvassa 173km etappi, toivottavasti meno olisi hieman rauhallisempaa kuin tänään, vauhti tosin ei taida pahemmin hiljentyä. Ennustajaeukot lupailevat pääosin myötätuulta ja kehnoa keliä. Ratkaisevat hetket ovat luultavasti hieman ennen 100km kohtaa, koska sen jälkeen on vuorossa melkein 30km pituinen silta, jolla porukka menee viimeistään aivan palasiksi. Jos sitä koittaisi huomenna parantaa hieman tämän päivän sijoitusta, tosin en jaksa hirveästi siitä stressata, menee miten menee.
Uutta raporttia pukkaa ehkä taas huomenna. Sitä odotellessa...
Päivän kisa oli todella hermostunut ja kun siihen lisättiin kova tuuli sekä koko ajan jatkunut reipas matkavauhti niin etapista muodostui kohtuullisen raskas. Kisan alkupuolella kärkeen karkasi sivutuulessa reilun kymmenen ajajan vahva porukka. Tämä täydentyi myöhemmin noin kahdellakymmenellä ajajalla, jotka karkasivat pääjoukolta noin 120km kohdilla. Kyseessä taas melko kova porukka, joka vain sattui missaamaan ensimmäisen yrityksen. Nämä muodostivat myöhemmin kisan kärkiporukan, joka kamppaili etappivoitosta. Samaan aikaan koitin ottaa itse hieman rauhallisemmin pääjoukossa, vaikka ei kovin rennosti päässyt ottamaan, kun päivän keskinopeus oli päälle 45km/h. Maaliin kuitenkin ihan kohtuullisessa hapessa ilman mitään kummempia ongelmia.
Huomenna luvassa 173km etappi, toivottavasti meno olisi hieman rauhallisempaa kuin tänään, vauhti tosin ei taida pahemmin hiljentyä. Ennustajaeukot lupailevat pääosin myötätuulta ja kehnoa keliä. Ratkaisevat hetket ovat luultavasti hieman ennen 100km kohtaa, koska sen jälkeen on vuorossa melkein 30km pituinen silta, jolla porukka menee viimeistään aivan palasiksi. Jos sitä koittaisi huomenna parantaa hieman tämän päivän sijoitusta, tosin en jaksa hirveästi siitä stressata, menee miten menee.
Uutta raporttia pukkaa ehkä taas huomenna. Sitä odotellessa...
maanantai 13. toukokuuta 2013
Wieringermeer TTT ja Olympia's Tourin prologi
Sunnuntain sarastaessa alkoi allekirjoittaneen seitsemän päivän (kisa)putki. Tiimi oli järjestänyt eiliselle pieneksi alkulämmöksi 50km pituisen joukkueaika-ajon, joka oli osana pohjois-Hollannin cuppia. Mieluiten olisin kyllä käyttänyt sunnuntain jalkojen herkistelyyn, mutta ei auta itku markkinoilla, joten nenä mutkaan, elva päälle ja kisaa ajamaan.
Itse kisareitti ei kovin paljoa ihmeellistä tarjonnut, 25km reitti yhdellä u-käännöksellä kahteen kertaan kynnettynä melko navakassa tuulessa oli päivän resepti. Matkaan lähdettiin kuuden miehen joukkueilla ja vauhti oli tietysti tapissa heti alusta alkaen nopeusmittarin näyttäessä vain vitosella alkavia numeroita. Pian kävikin niin, että yksi tiimikaveri tippui joukosta, kun vauhtia oli hieman liikaa. Seuraava uhri löytyi jossain 40km kohdalla, joten maaliin tultiin vain neljällä miehellä joka ei ollut aivan optimaalista. Lopputuloksena kuitenkin ihan kohtuullinen kolmas sija, oma ajo oli hyvällä mallilla ja tiimikin oli siihen tyytyväinen.
Tänään oli sitten vuorossa Olympia's Tourin (UCI 2.2) prologi, pituudeltaan 3,4km, joka ajettiin tuulisella reitillä. Oma ajo oli aika luokaton esitys, eipä voi jäädä kuin parannettavaa huomiselle. Järjestäjillä oli myös melkoista säheltämistä tänään, vaikutti omaan ajoonkin jonkun verran. Luulisi, että tämän tason kisassa osataan hoitaa hommat, mutta kun ei niin ei.
Pää pystyyn ja huomenna kohti parempia sijoituksia!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Etappiajoja tiedossa
Vähän positiivisempia uutisia pitkästä aikaa kisarintamalla, ei tosin vielä tulosten muodossa, mutta toivottavasti nekin seuraavat hieman myöhemmin. Eilen varmistui, että pääsen ajamaan ensi viikon maanantaina alkavan Olympia's Tourin (UCI 2.2) ja hevosmiesten tietotoimiston mukaan olisin myös ajamassa maajoukkueen kanssa kuun lopussa olevan Tour of Estonian (UCI 2.1). Viron keikasta tuli vahvistuskin tänään, joten siellä ajetaan maajoukkuepaidassa ja samalla jätetään Hollannin alangot taakse joksikin aikaa.
Muuten ei ole ihmeempää kerrottavaa, hengitys on mennyt hieman parempaan suuntaan, mutta itse ongelmaa ei ole vielä ratkaistu. Ja paikallisten lupaukset asian hoitamiseksi ovat olleet yhtä ponnettomia kuin ennenkin, alkaa kieltämättä hieman kyrsiä. Kunnosta ei ole oikein itselläkään tarkkaa tietoa, tosin ajaminen on kyllä tuntunut nyt hieman paremmalta kuin aikaisemmin. No äkkiähän se tuolla etappiajossa selviää, että onko siellä jaloissa tarpeeksi watteja vai ei, sen verran kovaa porukkaa on kuitenkin vastassa.
Olympia's Tourille en aseta mitään tavoitteita, jos nyt vaan pääsisi ajamaan ilman ongelmia kisan läpi, niin se olisi jo aivan tarpeeksi hyvin. Toivottavasti sieltä tarttuisi hieman taagia jalkoihin ja sitten Tour of Estoniassa saisi tehtyä jonkinlaista tulosta. Heti ToE:n jälkeen on myös luvassa Riga GP (UCI 1.2) TWD-Länkenin kanssa.
Luvataan nyt tähän loppuun vielä, että päivittelen Olympia's Tourilta joka päivä jotain kuulumisia, jos vain majapaikoista löytyy nettiyhteys. Kilpailuista lisätietoa löytyy seuraavista linkeistä, jos jotain sattuu kiinnostamaan: Olympia's Tour & Tour of Estonia.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Vastatuuleen soutajat
Poikkeuksellisesti blogitekstin otsikkona ei ole kisa, vaikka tulihan tuolla Zuid Oost Drenthe Classic Exloossa kärvisteltyä neljä ja puoli tuntia. Tammikuun loppupuolen jälkeen on ollut melkein koko ajan enemmän tai vähemmän ongelmaa ja kyllähän sen huomaa, että ei se pyörä liiku oikein mihinkään. Vastatuuleen ollaan siis soudettu jo pidemmän aikaa.
Viimeisimpänä ropleemana ovat olleet hengitysvaivat, jotka ovat erilaatuisena vaivanneet melkein koko kisakauden. Aluksi olin varma, että syy on allergiassa, mutta hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, ettei homma selity vain allergialla, koska vaiva jatkuu lääkkeistä huolimatta. No jos tässä jossain vaiheessa selviäisi, että mikä miestä vaivaa ja saisi tropit siihen, niin voisi tilanne hieman helpottaa. Ulkomailla persaukisena kunnolliselle lääkärille pääseminen on muuten helpommin sanottu kuin tehty... Valitettava fakta kun on, että happea tarvitsee jotta pyörä liikkuu kunnolla. Toisaalta siihen tarvitsisi myös nykyistä parempaa kuntoa, ei kai siitä faktasta pääse enää yli eikä ympäri. Itseluottamuskin matelee jossain ruutanan seurana pohjamudissa tällä hetkellä, siitäkin voisi olla vähän hyötyä.
No mainitaan nyt muutamalla sanalla tuo kisakin. 208km kovatasoisessa seurassa mukulakivillä ja sivutuulella maustettuna oli tänään liikaa omille jaloille. Kun 100km kohdilla alettiin ajamaan kunnolla, niin silloin joutui toteamaan, että kärki karkaa. Sitten seuraavan tunnin aikana porukka räjähti aivan palasiksi. Valuin pääjoukosta kätevästi grupettoon, jossa oli myös joku muuan Nico Eeckhout, oli varmaan eksynyt pahemman kerran. Jossain reilun neljän tunnin jälkeen komissaari tuli huutamaan ikkunasta, että menkää pojat kotiin, kisa on ohi. Siihen se sitten jäi, ihme etteivät antaneet ajaa porukan maaliin, kun ei matkaa ollut enää hirveästi jäljellä. Lopputuloksena jo liiankin tuttu keskeytys, tiimistäkin selvisi vain yksi kuski maaliin.
Tiistaina pitäisi mennä kyntämään jotain 80km pituista korttelia, saa nähdä miten mies elpyy siihen mennessä. Toukokuun kisaohjelmasta ei ole mitään hajua, saa nähdä mitä pääsee ajamaan, odotukset ovat sen suhteen aika maltilliset. Omat tulokset kun kuitenkin ovat olleet tasoa surkea ja (ansaitut?) haukut tuli tämän päivän kisan jälkeen, niin tulevaisuus näyttää mitä eteen tupsahtaa...
Ei vaivuta vielä synkkyyteen vaikka mieli tekisin, kai se päivä paistaa joskus vielä risukasaankin ???
Viimeisimpänä ropleemana ovat olleet hengitysvaivat, jotka ovat erilaatuisena vaivanneet melkein koko kisakauden. Aluksi olin varma, että syy on allergiassa, mutta hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, ettei homma selity vain allergialla, koska vaiva jatkuu lääkkeistä huolimatta. No jos tässä jossain vaiheessa selviäisi, että mikä miestä vaivaa ja saisi tropit siihen, niin voisi tilanne hieman helpottaa. Ulkomailla persaukisena kunnolliselle lääkärille pääseminen on muuten helpommin sanottu kuin tehty... Valitettava fakta kun on, että happea tarvitsee jotta pyörä liikkuu kunnolla. Toisaalta siihen tarvitsisi myös nykyistä parempaa kuntoa, ei kai siitä faktasta pääse enää yli eikä ympäri. Itseluottamuskin matelee jossain ruutanan seurana pohjamudissa tällä hetkellä, siitäkin voisi olla vähän hyötyä.
No mainitaan nyt muutamalla sanalla tuo kisakin. 208km kovatasoisessa seurassa mukulakivillä ja sivutuulella maustettuna oli tänään liikaa omille jaloille. Kun 100km kohdilla alettiin ajamaan kunnolla, niin silloin joutui toteamaan, että kärki karkaa. Sitten seuraavan tunnin aikana porukka räjähti aivan palasiksi. Valuin pääjoukosta kätevästi grupettoon, jossa oli myös joku muuan Nico Eeckhout, oli varmaan eksynyt pahemman kerran. Jossain reilun neljän tunnin jälkeen komissaari tuli huutamaan ikkunasta, että menkää pojat kotiin, kisa on ohi. Siihen se sitten jäi, ihme etteivät antaneet ajaa porukan maaliin, kun ei matkaa ollut enää hirveästi jäljellä. Lopputuloksena jo liiankin tuttu keskeytys, tiimistäkin selvisi vain yksi kuski maaliin.
Tiistaina pitäisi mennä kyntämään jotain 80km pituista korttelia, saa nähdä miten mies elpyy siihen mennessä. Toukokuun kisaohjelmasta ei ole mitään hajua, saa nähdä mitä pääsee ajamaan, odotukset ovat sen suhteen aika maltilliset. Omat tulokset kun kuitenkin ovat olleet tasoa surkea ja (ansaitut?) haukut tuli tämän päivän kisan jälkeen, niin tulevaisuus näyttää mitä eteen tupsahtaa...
Ei vaivuta vielä synkkyyteen vaikka mieli tekisin, kai se päivä paistaa joskus vielä risukasaankin ???
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
GP Herning
Eipä mennyt taas kaikki kuin elokuvissa. Koko mies oli haamu verrattuna viime viikonloppuun ja kun päälle lisätään pienet ongelmat hengityksen kanssa, niin ei siitä hyvää seuraa tämän tason kisoissa. Tuloksena oli siis jo tälle vuodelle liiankin tuttu DNF ja autossa istutut reilu 1300 kilometriä.
Kisasta ei jaksa enempää kirjoitella, aika alusta asti huomasi ettei tänään kulje kunnolla. Kova kisa höystettynä pienellä tuulenvireellä, paikoittain kapeilla teillä ja siihen vielä päälle välillä erittäin pehmeitä hiekkateitä. Tämä tarkoitti sitä, että kisa oli enemmän tai vähemmän pelkkää selviytymistä ja sitä kesti noin neljä tuntia, jolloin jalat sanoivat sopimuksen irti. GP Herningiä ei kyllä turhaan kutsuta yhdeksi Tanskan klassikoista, jäätävä ja omalla tavallaan hieno kisa. Voitto meni Lasse Norman Hansenille, mies voitti viime kesänä olympiakultaa omniumissa, joten tasoakin taisi kisassa olla ihan kohtuullisesti.
Ensi sunnuntaina olisi taas vuorossa UCI-kategorian kisa. Jos nyt koittaisi päästä tällä kertaa maaliin, huhun mukaan matkan varrelle on kynnetty mukulakiviä, joten saa nähdä millainen kisa tulee. Toivotaan vielä kaupan päälle hyviä jalkoja ja toimivaa hengitystä, niin olisi hieman kivempi ajella.
Kisasta ei jaksa enempää kirjoitella, aika alusta asti huomasi ettei tänään kulje kunnolla. Kova kisa höystettynä pienellä tuulenvireellä, paikoittain kapeilla teillä ja siihen vielä päälle välillä erittäin pehmeitä hiekkateitä. Tämä tarkoitti sitä, että kisa oli enemmän tai vähemmän pelkkää selviytymistä ja sitä kesti noin neljä tuntia, jolloin jalat sanoivat sopimuksen irti. GP Herningiä ei kyllä turhaan kutsuta yhdeksi Tanskan klassikoista, jäätävä ja omalla tavallaan hieno kisa. Voitto meni Lasse Norman Hansenille, mies voitti viime kesänä olympiakultaa omniumissa, joten tasoakin taisi kisassa olla ihan kohtuullisesti.
Ensi sunnuntaina olisi taas vuorossa UCI-kategorian kisa. Jos nyt koittaisi päästä tällä kertaa maaliin, huhun mukaan matkan varrelle on kynnetty mukulakiviä, joten saa nähdä millainen kisa tulee. Toivotaan vielä kaupan päälle hyviä jalkoja ja toimivaa hengitystä, niin olisi hieman kivempi ajella.
 |
| Ennen kisaa hymyilytti vielä, myöhemmin hymy kyllä hyytyi |
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Rund um Steinfurt
Pääsin kuin pääsinkin ajamaan kisaa viime viikonloppuna varsin värikkäiden juonenkäänteiden jälkeen. Luvassa oli siis Rund um Steinfurt Saksassa, normaali amatöörikisa. Matkaa reilu 110km ja kahdentoista kierroksen aikana kiivettiin yhtä monta kertaa yksi lyhyt nyppylä, mukavaa vaihtelua Hollannin merenpohjan kyntämiseen.
Kisapäivän aamu valkeni synkän sateisena ja mäkiläski lähti ajamaan urheilukassi selässä kohti itää, josta myöhemmin löytyi autokyyti Saksaan. Kisapaikalla pientä ihmetystä aiheutti se, että paikalla oli tiimin porukkaa Assenista. Kun viikolla epätoivoisesti kahteen kertaan kyselin kyytiä, niin kukaan ei ollut menossa kisaamaan. No onneksi Steinfurtissa aurinko paistoi ja lämmintäkin oli ihan mukavasti, ehkä Saksa ei olekaan niin paska maa ?
Itse kisa meni ihan kohtuullisesti. Koitin ajaa hieman aktiivisemmin kuin yleensä, eli tuli riehuttua ehkä vähän liikaakin. Porukka hajoili hieman matkan varrella, mutta kun reitin ainoassa nousussa oli nihkeä vastatuuli niin se teki erojen saamisesta vaikeaa. Allekirjoittaneen ja muiden vastusteluista huolimatta kisa päättyi kuitenkin massakiriin. Koitin pysyä lopussa kärjen tuntumassa, koska kierros loppui kaupunkiin ja meno oli taaempana ollut jo kisan aikana melko sekavaa. Selvisin viimeisestä kurvista ehjänä ja vaikka 300m ennen maalia joku yritti kovasti viedä etukiekon alta niin silti pääsin maaliin ehjin nahoin. Tuloksena 18:s sija, vaikka virallisissa papereissa sillä sijalla onkin tiimikaveri, taas vaihteen vuoksi omaa nimeä ei löydy tuloksista oikeasta paikasta, alkaa näköjään tulla jo tavaksi. Tämän sekaannuksen takia muutamat palkinto€urotkin jäivät saamatta, joita Osuuspankki-Kela Racing Team olisi kovasti arvostanut.
Summa summarum, ihan mukava kisa vaikka ihmeempää tulosta ei tullutkaan, vauhtiakin oli kohtuullisesti kun keskinopeudeksi saatiin 44km/h. Jalat alkoivat olla jo sellaiset kuten pitääkin, sai ehkä vähän itseluottamusta lauantaina ajettavaa GP Herningiä (UCI 1.2) ajatellen. Siellä luvassa 200km höystettynä kuudellatoista hiekkatiepätkällä, joten aika jäätävä kisa on tulossa, jos sitä selviäisi maaliin kohtuullisella sijalla niin voisi olla ihan tyytyväinen. Ja mielellään pitäisi muutenkin saada kisassa jotain aikaiseksi, että saisi lunastettua paikan toukokuussa ajettavalle Olympias Tourille (UCI 2.2), joka on kuitenkin yksi alkukauden päätavoitteista.
Riittää taas tälle kerralle, turhaa turinaa luvassa taas Tanskan jälkeen.
Ainiin, meinasi unohtua lähettää sellaiset terveiset SPU:lle, että voisi koittaa tehdä joskus hamassa tulevaisuudessa lisenssistä hieman "aidomman näköisen". Ennen kisaa sai käydä tiukkaa vääntöä saksalaisen tuomarin kanssa siitä, että pääseekö omalla lisenssillä viivalle, kun ei meinannut millään uskoa sitä oikeaksi. Onneksi osaan sentään hieman saksaa niin ratkesi sekin tilanne, mutta eipä ole ollut ainut kerta kun kotimaista lisenssiä kummastellaan maailmalla.
Kisapäivän aamu valkeni synkän sateisena ja mäkiläski lähti ajamaan urheilukassi selässä kohti itää, josta myöhemmin löytyi autokyyti Saksaan. Kisapaikalla pientä ihmetystä aiheutti se, että paikalla oli tiimin porukkaa Assenista. Kun viikolla epätoivoisesti kahteen kertaan kyselin kyytiä, niin kukaan ei ollut menossa kisaamaan. No onneksi Steinfurtissa aurinko paistoi ja lämmintäkin oli ihan mukavasti, ehkä Saksa ei olekaan niin paska maa ?
Itse kisa meni ihan kohtuullisesti. Koitin ajaa hieman aktiivisemmin kuin yleensä, eli tuli riehuttua ehkä vähän liikaakin. Porukka hajoili hieman matkan varrella, mutta kun reitin ainoassa nousussa oli nihkeä vastatuuli niin se teki erojen saamisesta vaikeaa. Allekirjoittaneen ja muiden vastusteluista huolimatta kisa päättyi kuitenkin massakiriin. Koitin pysyä lopussa kärjen tuntumassa, koska kierros loppui kaupunkiin ja meno oli taaempana ollut jo kisan aikana melko sekavaa. Selvisin viimeisestä kurvista ehjänä ja vaikka 300m ennen maalia joku yritti kovasti viedä etukiekon alta niin silti pääsin maaliin ehjin nahoin. Tuloksena 18:s sija, vaikka virallisissa papereissa sillä sijalla onkin tiimikaveri, taas vaihteen vuoksi omaa nimeä ei löydy tuloksista oikeasta paikasta, alkaa näköjään tulla jo tavaksi. Tämän sekaannuksen takia muutamat palkinto€urotkin jäivät saamatta, joita Osuuspankki-Kela Racing Team olisi kovasti arvostanut.
Summa summarum, ihan mukava kisa vaikka ihmeempää tulosta ei tullutkaan, vauhtiakin oli kohtuullisesti kun keskinopeudeksi saatiin 44km/h. Jalat alkoivat olla jo sellaiset kuten pitääkin, sai ehkä vähän itseluottamusta lauantaina ajettavaa GP Herningiä (UCI 1.2) ajatellen. Siellä luvassa 200km höystettynä kuudellatoista hiekkatiepätkällä, joten aika jäätävä kisa on tulossa, jos sitä selviäisi maaliin kohtuullisella sijalla niin voisi olla ihan tyytyväinen. Ja mielellään pitäisi muutenkin saada kisassa jotain aikaiseksi, että saisi lunastettua paikan toukokuussa ajettavalle Olympias Tourille (UCI 2.2), joka on kuitenkin yksi alkukauden päätavoitteista.
Riittää taas tälle kerralle, turhaa turinaa luvassa taas Tanskan jälkeen.
Ainiin, meinasi unohtua lähettää sellaiset terveiset SPU:lle, että voisi koittaa tehdä joskus hamassa tulevaisuudessa lisenssistä hieman "aidomman näköisen". Ennen kisaa sai käydä tiukkaa vääntöä saksalaisen tuomarin kanssa siitä, että pääseekö omalla lisenssillä viivalle, kun ei meinannut millään uskoa sitä oikeaksi. Onneksi osaan sentään hieman saksaa niin ratkesi sekin tilanne, mutta eipä ole ollut ainut kerta kun kotimaista lisenssiä kummastellaan maailmalla.
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Omloop van de Glazen Stad
Vuhuu, tällä kertaa pääsin jopa kisan maaliin pääjoukossa, aiheutti joukon riemunkiljahduksia eikun ei nyt aivan...
Otin maanantain kisan jälkeen pari päivää hieman kevyemmin ja torstaina suunnistin kohti Groningenia, suunnitelmana oli käydä riehumassa paikallisessa treenikisassa. Jalat olivat ihan mukavat ja tuloksena oli kolmas sija parin continental-rohvan jälkeen. Keskinopeus oli hevosmiesten tietotoimiston mukaan lähempänä viittäkymppiä kuin neljääkymppiä, joten ei treenikisakaan mennyt aivan ajeluksi vaikka eihän se nyt aivan normaalia kisaa vastaakaan.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa Omloop van de Glazen Stad, 170km hieman kiemurtelevalla reitillä, joka oli perinteiseen tyyliin kylvetty täyteen kaikkea kivaa väisteltäväksi, englanniksi tätä kuvaa hienosti termi road furniture. Neutraalistartin jälkeen vuorossa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ekat 40minuuttia olivatkin pienimuotoista kaaosta, kasoja sai väistellä vähän väliä. Vauhtia riitti ihan reippasti koko päivän, kun kerrankin ei tuulesta ollut isompaa haittaa. Jossain välissä takarenkaasta kuului pssh, sattui hieman huonoon aikaan, joten joutui tekemään kunnolla hommia, että pääsi porukkaan ennen pientä sivaripätkää, huoltoauto nro 28 ei auttanut asiassa yhtään. Loppukisa sitten porukan mukana, onneksi saatiin kisan loppupuolella yksi mies hatkaporukkaan. Tiimille tuloksena kahdeksas sija, ihan kohtuullinen suoritus, kun mukana oli kuitenkin 6 continental-tallia ja muutenkin taso oli kohdillaan. Oma ajo ihan ok, pääjoukon suojissa maaliin. Kai tässä hitaasti, mutta epävarmasti ollaan menossa parempaan suuntaan.
Tulevana viikonloppuna ei ole ohjelmassa kisaa, ellei saa joltain kyytiä Saksanmaalle ja se näyttää hieman epätodennäköiseltä. Sen jälkeen onkin vuorossa pari UCI 1.2-kisaa, ensiksi Tanskassa ja sitten tässä lähes kotikulmilla. Sieltä toivotaan jonkinlaista tulosta, riippuu tietysti vähän siitä millaisella taktiikalla tiimi on liikenteessä. Jos pahimmat allergiaoireetkin helpottaisivat siihen mennessä, niin olisi happikin voisi kulkea hieman paremmin. No sen näkee sitten parin viikon päästä, palataan asiaan silloin!
Otin maanantain kisan jälkeen pari päivää hieman kevyemmin ja torstaina suunnistin kohti Groningenia, suunnitelmana oli käydä riehumassa paikallisessa treenikisassa. Jalat olivat ihan mukavat ja tuloksena oli kolmas sija parin continental-rohvan jälkeen. Keskinopeus oli hevosmiesten tietotoimiston mukaan lähempänä viittäkymppiä kuin neljääkymppiä, joten ei treenikisakaan mennyt aivan ajeluksi vaikka eihän se nyt aivan normaalia kisaa vastaakaan.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa Omloop van de Glazen Stad, 170km hieman kiemurtelevalla reitillä, joka oli perinteiseen tyyliin kylvetty täyteen kaikkea kivaa väisteltäväksi, englanniksi tätä kuvaa hienosti termi road furniture. Neutraalistartin jälkeen vuorossa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ekat 40minuuttia olivatkin pienimuotoista kaaosta, kasoja sai väistellä vähän väliä. Vauhtia riitti ihan reippasti koko päivän, kun kerrankin ei tuulesta ollut isompaa haittaa. Jossain välissä takarenkaasta kuului pssh, sattui hieman huonoon aikaan, joten joutui tekemään kunnolla hommia, että pääsi porukkaan ennen pientä sivaripätkää, huoltoauto nro 28 ei auttanut asiassa yhtään. Loppukisa sitten porukan mukana, onneksi saatiin kisan loppupuolella yksi mies hatkaporukkaan. Tiimille tuloksena kahdeksas sija, ihan kohtuullinen suoritus, kun mukana oli kuitenkin 6 continental-tallia ja muutenkin taso oli kohdillaan. Oma ajo ihan ok, pääjoukon suojissa maaliin. Kai tässä hitaasti, mutta epävarmasti ollaan menossa parempaan suuntaan.
Tulevana viikonloppuna ei ole ohjelmassa kisaa, ellei saa joltain kyytiä Saksanmaalle ja se näyttää hieman epätodennäköiseltä. Sen jälkeen onkin vuorossa pari UCI 1.2-kisaa, ensiksi Tanskassa ja sitten tässä lähes kotikulmilla. Sieltä toivotaan jonkinlaista tulosta, riippuu tietysti vähän siitä millaisella taktiikalla tiimi on liikenteessä. Jos pahimmat allergiaoireetkin helpottaisivat siihen mennessä, niin olisi happikin voisi kulkea hieman paremmin. No sen näkee sitten parin viikon päästä, palataan asiaan silloin!
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Pääsiäinen pyöräillen
Pääsiäinen ja pari kisaa ovat nyt takana, tuloksellisesti melko synkkää aikaa, mutta pitää vaan luottaa siihen, että pyörä alkaa kohta kulkea toivotulla tavalla. Tai jos ei ala, niin sitten täytyy vain todeta ettei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, yksinkertaista vai kuinka ??
Lauantaina ajoin 170km pituisen Omloop van de Braakmanin. Alunperin minun ei pitäny ajaa kuin maanantain kisa, mutta kutsu kisaan kävi varamiehenä, joten herätys lauantaina viiden maissa, autoon istumaan ja nokka kohti kisapaikkaa. Olosuhteet olivat taas aika hyytävät, aamulla herätessäni satoi lunta ja myös kisan aikana näkyi lumihiutaleita useampaankin otteeseen, kylmyyttä lisäsi vielä navakka tuuli. Eli aika perussettiä tämän "kevään" kisoissa.
Itse kisasta ei jäänyt tuloksien muodossa paljoa sanottavaa. Kisa käytiin pääosin kapeilla peltoteillä ja kun matkan varrelle osui myös 20 sektoria mukulakiviä niin melko kaaoottinen settihän siitä sitten tuli. Mukulakivet yhdistettynä tuuliseen keliin tarkoittaa aina sitä, että paikoista taistellaan kynsin ja hampain, porukka ohittelee mistä sattuu pääsemään ja meininki on muutenkin aika uskomatonta. Joskus lukee tai kuulee sanottavan, että ammattilaisten(amatöörienkin) kevään klassikkokisoissa alku on vain helppoa lämmittelyä, mutta se on kyllä aivan täyttä potaskaa. Koska ratkaisun paikkoihin pitää päästä kärkipäässä niin monesti viimeinen kilometri ennen mäkeä tai mukulakiviä on kuin loppukiri. Ja kun kaikki tietävät, että kärjessä pitää olla, jos haluaa menestyä niin sitä tunkua on. Kyynärpäät ja nyrkit heiluivat alussa useampaan otteeseen, ilmassa kaikui GODVERDOMME!!!-huudot ja kärkeen pääseminen oli todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta jatketaan taas itse kisasta. Kun tulimme ensimmäistä kertaa pitkälle, noin 2km mukulapätkälle, olin hieman liian takana, noin sijalla 50 kun mukana oli parisataa ajajaa. Haistelin, että kohta alkaa tapahtua, joten ei siinä auttanut muu kuin laittaa kaasu pohjaan sekä vilkku vasemmalle ja vetää ohituskaistalla sen mitä pystyy. No huonokuntoisista jaloista riitti sen verran taagia, että löysin itseni kärkiporukan häntäpäästä, taisin olla viimeinen joka sinne nousi porukan katketessa. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Hieman myöhemmin jäätävässä sivarissa oma tyhmyys porukassa sijoittumisen suhteen ja mukulalla kärkeen pääsemiseen tarvittu riehuminen kostautui rankasti. Tipuin porukasta noin 500m ennen sivarin loppua ja paluu takaisin pääjoukkoon oli valitettava tosiasia. Ja kuinka ollakaan, kärkiporukka meni lähes muuttumattomana maaliin saakka, joten oma kisa oli periaatteessa siinä. Ei oikein napannut enää ajaa, kun tuli mokattua koko kisa. No kruisailin kuitenkin kisan maaliin asti jossain grupeton ja pääjoukon sekoituksessa, saipa edes hyvää treeniä. Yli puolet porukasta ei selvinnyt maaliin ja tiimilläkin meni vähän heikosti, kun parhaat ukot olivat jossain muualla ajamassa kisaa.
No ei muuta kuin palautumaan kohti maanantain Altena Bieschbosh Rondea, jossa olisi taas uusi mahdollisuus kokeilla jalkojaan, tällä kertaa vielä hieman kovempia ajajia vastaan. Sunnuntai menikin nukkuessa hieman pidempään, sitten tuli pyöriteltyä tunti kevyesti pyörällä ja sen jälkeen tulikin seurattua sohvalta De Rondea, ilalla vielä hieman "sähköä" jalkoihin. Siinäpä se resepti palautumisen maksimointiin olikin, myöhemmin tietäisi että miten tämä onnistui.
Maanantai koitti, jalat olivat palautuneet kohtuullisesti ja kuten normaalisti, tiimibussin kyydissä kohti kisapaikkaa. Keli oli tällä kertaa jo hieman lämpimämpi, mutta todella tuulinen ja se tiesi aika jäätävää kisaa tällä reitillä. Ja sellainenhan siitä sitten tulikin... Todella hermostuneen neutraalistartin jälkeen, jossa väisteltiin oman terveytensä uhalla kaikkea kivaa mitä täällä Hollannissa tielle onnistutaan kylvämään, aloitettiin sivumyötäiseen ja vauhti oli tapissa heti alusta asti. Ei mennyt varmaan kuin pari kilometriä ja päivän hatka oli muodostunut, omilla jaloilla ja sijoittumisella ei ollut sinne asiaa. Pari kilometriä lisää ja kisa kääntyi sivutuuleen, jossa porukka räjähti lopullisesti aivan tuhannen palasiksi. Olin kohtuullisesti hereillä ja löysin itseni kakkosporukasta. Harvennus jatkui vielä jonkun aikaa, kunnes käännyttiin vastatuuleen ja meno hieman rauhoittui. Kuitenkin ensimmäisen tunnin jälkeen yli puolet melkein kahdestasadasta ajasta oli ulkona kisasta, ehkä se kertoo jotain kisan kulusta.
Noin puolentoistatunnin kohdalla tein kisassa ensimmäisen virheen eli söin väärään aikaan, tuli sitten aika kiire päästä ylemmäksi porukassa, tosin se ei vielä kostautunut. No kahden tunnin kohdalla tuli mokattua uudestaan, kun arvioin sivutuulen ja oman sijaintini pääjoukossa väärin. Pääjoukko räjähti sivarissa neljään osaan ja olin itse kolmannessa. Tilanne ei olisi normaalisti ollut vielä menetetty, mutta tällä ajoseuraa ei enää kilpaileminen kiinnostanut, varsinkaan yhtä ruotsalaista pelleä, joten pääjoukko meni menojaan. Katselin, että takaa tulee ehkä minuutin jäljessä vielä yksi porukka ja päätin, että ajelen sen mukana maaliin. Porukka osoittautui nopeasti grupetoksi, ajelimme sijoista 40...50 ja noin kolmen tunnin kohdilla komissaari tulikin sanomaan, että kisa on osaltamme ohi. Joopajoo...
Vähän kyrsi kyllä ettei päässyt ajamaan kisaa loppuun (lopussa kierroksia kaupungissa, sen takia tuomaristo otti "ylimääräiset" hanakasti pois kisasta) ja vielä enemmän kyrsi oma tyhmyys, joka (taas) pilasi kisan. Olisi ollut ajaa jalkaa olla kakkosporukassa("pääjoukossa"), mutta kuten todettu, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja lopputulos vielä sitäkin rankemmin. Loppujen lopuksi lähes kahdestasadasta ajajasta maaliin selvisi 31, aika kova kato kävi. Tiimiltä sentään kolme ukkoa maaliin, ihan kelpo suoritus vaikka mainittavaa menestystä ei tullutkaan. Voisikin todeta, että kisa oli köyhän miehen UCI 1.2-tasoa, kun se skaalataan vähän pohjoisemmalle sijainnille.
Tulipa taas mussutettua paljon, onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti! Sunnuntaina olisi taas luvassa uutta kisaa, vastus samaa luokkaa kuin eilen, pakko terästäytyä ajamisen suhteen, jos haluaa pärjätä. Jalkaa kun ei ole niin paljoa, että sillä voisi paikata omia hölmöilyjä oikein olan takaa. Toivottavasti kuntokin on menossa oikeaan suuntaan, niin helpottaisi sekin hieman näitä hommia, ainakin toivossa on hyvä elää??
Mutta riittänee taas tälle kerralle, ehkä vähän positiivisempaa sävyä sitten seuraavalla kerralla? Jos meno jatkuu yhtä heikkona, niin ei jaksa koko aikaa mussuttaa kaikkea enemmän tai vähemmän negatiivista, eihän sitä jaksa edes kukaan lukea.
Lauantaina ajoin 170km pituisen Omloop van de Braakmanin. Alunperin minun ei pitäny ajaa kuin maanantain kisa, mutta kutsu kisaan kävi varamiehenä, joten herätys lauantaina viiden maissa, autoon istumaan ja nokka kohti kisapaikkaa. Olosuhteet olivat taas aika hyytävät, aamulla herätessäni satoi lunta ja myös kisan aikana näkyi lumihiutaleita useampaankin otteeseen, kylmyyttä lisäsi vielä navakka tuuli. Eli aika perussettiä tämän "kevään" kisoissa.
Itse kisasta ei jäänyt tuloksien muodossa paljoa sanottavaa. Kisa käytiin pääosin kapeilla peltoteillä ja kun matkan varrelle osui myös 20 sektoria mukulakiviä niin melko kaaoottinen settihän siitä sitten tuli. Mukulakivet yhdistettynä tuuliseen keliin tarkoittaa aina sitä, että paikoista taistellaan kynsin ja hampain, porukka ohittelee mistä sattuu pääsemään ja meininki on muutenkin aika uskomatonta. Joskus lukee tai kuulee sanottavan, että ammattilaisten(amatöörienkin) kevään klassikkokisoissa alku on vain helppoa lämmittelyä, mutta se on kyllä aivan täyttä potaskaa. Koska ratkaisun paikkoihin pitää päästä kärkipäässä niin monesti viimeinen kilometri ennen mäkeä tai mukulakiviä on kuin loppukiri. Ja kun kaikki tietävät, että kärjessä pitää olla, jos haluaa menestyä niin sitä tunkua on. Kyynärpäät ja nyrkit heiluivat alussa useampaan otteeseen, ilmassa kaikui GODVERDOMME!!!-huudot ja kärkeen pääseminen oli todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta jatketaan taas itse kisasta. Kun tulimme ensimmäistä kertaa pitkälle, noin 2km mukulapätkälle, olin hieman liian takana, noin sijalla 50 kun mukana oli parisataa ajajaa. Haistelin, että kohta alkaa tapahtua, joten ei siinä auttanut muu kuin laittaa kaasu pohjaan sekä vilkku vasemmalle ja vetää ohituskaistalla sen mitä pystyy. No huonokuntoisista jaloista riitti sen verran taagia, että löysin itseni kärkiporukan häntäpäästä, taisin olla viimeinen joka sinne nousi porukan katketessa. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Hieman myöhemmin jäätävässä sivarissa oma tyhmyys porukassa sijoittumisen suhteen ja mukulalla kärkeen pääsemiseen tarvittu riehuminen kostautui rankasti. Tipuin porukasta noin 500m ennen sivarin loppua ja paluu takaisin pääjoukkoon oli valitettava tosiasia. Ja kuinka ollakaan, kärkiporukka meni lähes muuttumattomana maaliin saakka, joten oma kisa oli periaatteessa siinä. Ei oikein napannut enää ajaa, kun tuli mokattua koko kisa. No kruisailin kuitenkin kisan maaliin asti jossain grupeton ja pääjoukon sekoituksessa, saipa edes hyvää treeniä. Yli puolet porukasta ei selvinnyt maaliin ja tiimilläkin meni vähän heikosti, kun parhaat ukot olivat jossain muualla ajamassa kisaa.
No ei muuta kuin palautumaan kohti maanantain Altena Bieschbosh Rondea, jossa olisi taas uusi mahdollisuus kokeilla jalkojaan, tällä kertaa vielä hieman kovempia ajajia vastaan. Sunnuntai menikin nukkuessa hieman pidempään, sitten tuli pyöriteltyä tunti kevyesti pyörällä ja sen jälkeen tulikin seurattua sohvalta De Rondea, ilalla vielä hieman "sähköä" jalkoihin. Siinäpä se resepti palautumisen maksimointiin olikin, myöhemmin tietäisi että miten tämä onnistui.
Maanantai koitti, jalat olivat palautuneet kohtuullisesti ja kuten normaalisti, tiimibussin kyydissä kohti kisapaikkaa. Keli oli tällä kertaa jo hieman lämpimämpi, mutta todella tuulinen ja se tiesi aika jäätävää kisaa tällä reitillä. Ja sellainenhan siitä sitten tulikin... Todella hermostuneen neutraalistartin jälkeen, jossa väisteltiin oman terveytensä uhalla kaikkea kivaa mitä täällä Hollannissa tielle onnistutaan kylvämään, aloitettiin sivumyötäiseen ja vauhti oli tapissa heti alusta asti. Ei mennyt varmaan kuin pari kilometriä ja päivän hatka oli muodostunut, omilla jaloilla ja sijoittumisella ei ollut sinne asiaa. Pari kilometriä lisää ja kisa kääntyi sivutuuleen, jossa porukka räjähti lopullisesti aivan tuhannen palasiksi. Olin kohtuullisesti hereillä ja löysin itseni kakkosporukasta. Harvennus jatkui vielä jonkun aikaa, kunnes käännyttiin vastatuuleen ja meno hieman rauhoittui. Kuitenkin ensimmäisen tunnin jälkeen yli puolet melkein kahdestasadasta ajasta oli ulkona kisasta, ehkä se kertoo jotain kisan kulusta.
Noin puolentoistatunnin kohdalla tein kisassa ensimmäisen virheen eli söin väärään aikaan, tuli sitten aika kiire päästä ylemmäksi porukassa, tosin se ei vielä kostautunut. No kahden tunnin kohdalla tuli mokattua uudestaan, kun arvioin sivutuulen ja oman sijaintini pääjoukossa väärin. Pääjoukko räjähti sivarissa neljään osaan ja olin itse kolmannessa. Tilanne ei olisi normaalisti ollut vielä menetetty, mutta tällä ajoseuraa ei enää kilpaileminen kiinnostanut, varsinkaan yhtä ruotsalaista pelleä, joten pääjoukko meni menojaan. Katselin, että takaa tulee ehkä minuutin jäljessä vielä yksi porukka ja päätin, että ajelen sen mukana maaliin. Porukka osoittautui nopeasti grupetoksi, ajelimme sijoista 40...50 ja noin kolmen tunnin kohdilla komissaari tulikin sanomaan, että kisa on osaltamme ohi. Joopajoo...
Vähän kyrsi kyllä ettei päässyt ajamaan kisaa loppuun (lopussa kierroksia kaupungissa, sen takia tuomaristo otti "ylimääräiset" hanakasti pois kisasta) ja vielä enemmän kyrsi oma tyhmyys, joka (taas) pilasi kisan. Olisi ollut ajaa jalkaa olla kakkosporukassa("pääjoukossa"), mutta kuten todettu, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja lopputulos vielä sitäkin rankemmin. Loppujen lopuksi lähes kahdestasadasta ajajasta maaliin selvisi 31, aika kova kato kävi. Tiimiltä sentään kolme ukkoa maaliin, ihan kelpo suoritus vaikka mainittavaa menestystä ei tullutkaan. Voisikin todeta, että kisa oli köyhän miehen UCI 1.2-tasoa, kun se skaalataan vähän pohjoisemmalle sijainnille.
Tulipa taas mussutettua paljon, onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti! Sunnuntaina olisi taas luvassa uutta kisaa, vastus samaa luokkaa kuin eilen, pakko terästäytyä ajamisen suhteen, jos haluaa pärjätä. Jalkaa kun ei ole niin paljoa, että sillä voisi paikata omia hölmöilyjä oikein olan takaa. Toivottavasti kuntokin on menossa oikeaan suuntaan, niin helpottaisi sekin hieman näitä hommia, ainakin toivossa on hyvä elää??
Mutta riittänee taas tälle kerralle, ehkä vähän positiivisempaa sävyä sitten seuraavalla kerralla? Jos meno jatkuu yhtä heikkona, niin ei jaksa koko aikaa mussuttaa kaikkea enemmän tai vähemmän negatiivista, eihän sitä jaksa edes kukaan lukea.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Suunnitelmat sekaisin
Joo-oo, eipä mennyt kaikki taas kuin elokuvissa. Kuten viimeksi mainitsin, niin olisi pitänyt päästä ajamaan kortteleita Hollannissa, mutta eipä totetunut se homma. Sitten oli vielä suunnitelma C, eli mennä Pelekijaan ajamaan kermiksiä, tosin sekin kusi loppujen lopuksi erilaisisten syiden takia. Eli lopulta viikonloppua vietettiin treenaten, mielellään olisi kyllä ajanut kisaa, mutta kun ei muuta ollut tarjolla, niin sitten kynnettiin lenkkiä.
Viikon päästä pitäisi päästä ajamaan kisaa piiitkän tauon jälkeen, olettaen ettei kisa taas jää jostain ihmeen syystä välistä. Joskus olenkin täällä sanonut, että pyöräilyssä on vain varmaa se, että kaikki on epävarmaa, on pitänyt aika hyvin paikkansa viime aikoina! Mutta siis 1.4 vuorossa on Altena Biesbosch Ronde, aprillipäivän kunniaksi tähdätään käytännön pilaan eli kilpailun voittamiseen, vaikka aika utopistista se onkin. Mukana taas liuta Continental-tiimejä ja huhun mukaan pari maajoukkuettakin, joten vauhtia pitäisi riittää.
Päivitin kisakalenteria, huhtikuussa on kolme ihan hyvää kisaa, mutta hieman enemmän kieltämättä kaipaisi startteja. Kahdelle tyhjälle viikonlopulle olen jo katsellut kisoja ja löytänytkin muutaman sopivan, mutta kun ei omista autoa niin tahtoo olla aika pahasti muista riippuvainen...
Eiköhän tämä taas riitä tälle kerralle, jos sitä seuraavalla kerralla pääsisi kirjoittamaan jotain ajetusta kisasta.
Viikon päästä pitäisi päästä ajamaan kisaa piiitkän tauon jälkeen, olettaen ettei kisa taas jää jostain ihmeen syystä välistä. Joskus olenkin täällä sanonut, että pyöräilyssä on vain varmaa se, että kaikki on epävarmaa, on pitänyt aika hyvin paikkansa viime aikoina! Mutta siis 1.4 vuorossa on Altena Biesbosch Ronde, aprillipäivän kunniaksi tähdätään käytännön pilaan eli kilpailun voittamiseen, vaikka aika utopistista se onkin. Mukana taas liuta Continental-tiimejä ja huhun mukaan pari maajoukkuettakin, joten vauhtia pitäisi riittää.
Päivitin kisakalenteria, huhtikuussa on kolme ihan hyvää kisaa, mutta hieman enemmän kieltämättä kaipaisi startteja. Kahdelle tyhjälle viikonlopulle olen jo katsellut kisoja ja löytänytkin muutaman sopivan, mutta kun ei omista autoa niin tahtoo olla aika pahasti muista riippuvainen...
Eiköhän tämä taas riitä tälle kerralle, jos sitä seuraavalla kerralla pääsisi kirjoittamaan jotain ajetusta kisasta.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Korvaavaa korttelia ja jorinaa koleista keleistä
Kisakalenteriin tuntuu tulevan muutoksia siihen tahtiin, että hyvä kun edes itse pysyy kärryillä mukana. Tällä kertaa muutos ei onneksi aiheutunut allekirjoittaneen sairastumisesta. Tosin silti alkaa hieman ottaa pannuun tämä homma, nimittäin lähes koko Eurooppaa vaivaava kylmä "kevät". Saksan kisaviikonloppu peruuntui siis lumen ja pakkasen takia ja muutenkin keleistä ei uskoisi, että eletään maaliskuun loppupuolta. Lunta on vieläkin näkynyt ulkona useana aamuna ja vaikka lämmintä olisikin se muutama aste, niin kylmät puuskat pitävät huolta siitä, että tuulikorjattu lämpötila on pakkasen puolella, ei kovin herkullista maantiepyöräilyä ajatellen.
Onneksi viikonlopulle löytyi sentään kaksi korttelikisaa korvaamaan Saksan kisojen jättämää aukkoa, nyt kun ei ole pahemmin varaa jättää kisoja ajamatta ja antaa täten taas lisätasotusta muihin nähden. Alkukaudesta nimittäin tasoerot ovat suurimmillaan ja joillain kuskeilla startteja voi olla tällä hetkellä reilusti yli 10, itsellä se yksi ainoa. Tämä tarkoittaa taas sitä, että perustaso kisojen suhteen on aika eri tasolla. Ja jos olet tätä blogia lukenut niin tiedät, että viime kuukaudet eivät ole olleet kaikkein ruusuisimmat, joten muut eivät kaipaa enää "ylimääräistä" tasoitusta.
Eli viikonloppuna kurvaillaan 100km ja 80km korttelikisat etelä-Hollannissa, melko lähellä Belgian rajaa. Keli tulee olemaan trendin mukaisesti hyytävä, toivottavasti lunta, vettä tai mitään muutakaan ei taivaalta sada, koska kisaaminen muutaman asteen lämpötilassa on muutenkin jo tarpeeksi haastavaa. Ja toiveissa olisi myös, että tällä kunnolla jaksaisi tuupata kovaa nämä hieman lyhyemmät kisat, kortteleiden pitäisi ainakin sopia itselleni ihan mukavasti, jos menneistä kisoista nyt mitään pystyy päättelemään.
Tähän loppuun on vielä pakko mainostaa Suomen tiimikaveri Paavon erinomaista blogikirjoitusta(linkki). Sieltä voi vilkaista millaista se ammatti/amatööripyöräilijän arki joskus on, varsinkin kun kaikki ei mene ihan putkeen. Muutenkin kannattaa seurailla mitä mies, harvoin mutta sitäkin osuvammin, kirjoittelee.
Mutta eiköhän jorina,mutina ja valittaminen riitä taas tälle kerralle, palataan asiaan toivottavasti menestyksekkään kisaviikonlopun jälkeen!
Onneksi viikonlopulle löytyi sentään kaksi korttelikisaa korvaamaan Saksan kisojen jättämää aukkoa, nyt kun ei ole pahemmin varaa jättää kisoja ajamatta ja antaa täten taas lisätasotusta muihin nähden. Alkukaudesta nimittäin tasoerot ovat suurimmillaan ja joillain kuskeilla startteja voi olla tällä hetkellä reilusti yli 10, itsellä se yksi ainoa. Tämä tarkoittaa taas sitä, että perustaso kisojen suhteen on aika eri tasolla. Ja jos olet tätä blogia lukenut niin tiedät, että viime kuukaudet eivät ole olleet kaikkein ruusuisimmat, joten muut eivät kaipaa enää "ylimääräistä" tasoitusta.
Eli viikonloppuna kurvaillaan 100km ja 80km korttelikisat etelä-Hollannissa, melko lähellä Belgian rajaa. Keli tulee olemaan trendin mukaisesti hyytävä, toivottavasti lunta, vettä tai mitään muutakaan ei taivaalta sada, koska kisaaminen muutaman asteen lämpötilassa on muutenkin jo tarpeeksi haastavaa. Ja toiveissa olisi myös, että tällä kunnolla jaksaisi tuupata kovaa nämä hieman lyhyemmät kisat, kortteleiden pitäisi ainakin sopia itselleni ihan mukavasti, jos menneistä kisoista nyt mitään pystyy päättelemään.
Tähän loppuun on vielä pakko mainostaa Suomen tiimikaveri Paavon erinomaista blogikirjoitusta(linkki). Sieltä voi vilkaista millaista se ammatti/amatööripyöräilijän arki joskus on, varsinkin kun kaikki ei mene ihan putkeen. Muutenkin kannattaa seurailla mitä mies, harvoin mutta sitäkin osuvammin, kirjoittelee.
Mutta eiköhän jorina,mutina ja valittaminen riitä taas tälle kerralle, palataan asiaan toivottavasti menestyksekkään kisaviikonlopun jälkeen!
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Kipeänä - ei kisaa
Jahas, flunssa päätti iskeä torstaina, joten suunnitelmat viikonlopun kisasta haudattiin samantien Hollannin pohjamutiin. Viikko olikin treenillisesti mennyt aivan liian hyvin. Tietysti kun kyntää pakkasessa, lumisateessa ja tuulessa lenkkiä, niin kipeäksi tulee melko helposti. Mieluusti olisi tämänkin jättänyt välistä, oli tuossa streptokokissa jo ihan tarpeeksi alkuvuoden osalta.
Noh, koitetaan sentään pysyä positiivisena, vaikka hieman nihkeästihän kaikki tässä viimeisen parin kuukauden aikana on mennytkin. Koitetaan kääntää kelkan suunta Saksan kisoissa, vaikka hirveitä odotuksia sinne on aivan turha ladata. Verrattuna viime vuoden kisoihin Lapin Polttajien maaperällä ei enää hirveästi huonommin voi mennä...
Bis bald!
Noh, koitetaan sentään pysyä positiivisena, vaikka hieman nihkeästihän kaikki tässä viimeisen parin kuukauden aikana on mennytkin. Koitetaan kääntää kelkan suunta Saksan kisoissa, vaikka hirveitä odotuksia sinne on aivan turha ladata. Verrattuna viime vuoden kisoihin Lapin Polttajien maaperällä ei enää hirveästi huonommin voi mennä...
Bis bald!
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Witte Kruis Classic
Kisakausi on vihdoin ja viimein saatu avattua, tosin lopputulos oli kaikkea muuta kuin hyvä. Päällimmäisenä kisasta jäivät mieleen äärimmäisen hermostunut ajaminen, todella surkea keli ja ojan pohjalla kyntäminen. Jos mielenkiintosi heräsi niin seuraavaksi avaan hieman lisää kisan tapahtumia.
Witte Kruis Classic kisattiin yhdellä 170km kierroksella Den Haagissa, Hollannin rannikolla. Keli oli jopa kevätklassikolle huono, lämmintä ehkä +3, vettä tuli taivaan täydeltä ja pientä tuulenvirettäkin oli ilmassa. Tämä yhdistettynä yhteen kauden ensimmäisistä ja tärkeistä kisoista teki koko pääjoukon ajamisen uskomattoman hermostuneeksi, koska kaikki haluavat olla kärjessä, kun ei voi ikinä tietää milloin porukka menee palasiksi.
Kisaa ei oltu edes saatu käyntiin, kun ensimmäinen kasa tapahtui neutraalistartissa. Meno ei siitä yhtään rauhoittunut vaan porukkaa kaatui koko tien leveydeltä jossain neljän kilometrin kohdalla, itsekin taisin siihen kolariin eksyä monen muun tavoin. Kolhuilta kuitenkin vältyttiin ja hieman pidemmän takaa-ajon jälkeen pääjoukko oli taas koossa. Ajaminen jatkui hermostuneena ja pientä rakoilua sivutuulessa tapahtui useamman kerran, muttei mitään ratkaisevaa. Jalat tuntuivat sen verran hyviltä, että tuli riehuttua useamman kerran irtioton toivossa, mutta muut eivät olleet niin innokkaita vaan oikeastaan kaikki kyttäsivät continental-tiimejä, joten aika nihkeää oli.
Omalta osaltani kilpailu ratkesi hieman ennen kuin kolme tuntia oli tullut täyteen. Sivarissa porukka meni palasiksi ja olin hyvin sijoittuneena, mutta sitten joku sontanental-proffa päätti näyttää miten sivutuulessa oikein ajetaan. No lopputuloksena oli tietysti kasa, joka tuli aivan nenän eteen ja sen välttämiseksi ei ollut tehtävissä yhtään mitään. Tiimikaveri Marcon kanssa samaan kasaan ja itse tein pu(o)livoltin tangon yli ojan pohjalle, mielenkiintoista kyllä, olotila ei muuttunut yhtään märemmäksi kuin ennen kyntämistä. Kun kirosanojen saattamana sain itseni takaisin tielle ja laitoin kaiken kuntoon, niin siinä vaiheessa peli oli käytännössä menetetty, pääsin kyllä vielä kolmosporukkaan ajamaan jämäsijoista. Tosin meidät otettiin ulos kisasta vielä ennen maaliintuloa, joten eipä jäänyt Witte Kruis Classicista tuloksellisesti mitään kerrottavaa. Koko tiimi kärsi huonosta tuurista, melkein joka ukko oli nurin tai muuten vain kolareiden takana sekä vain kaksi ajajaa pääsi maaliin. Eipä koko kilpailussakaan päässyt maaliin kuin 38 miestä, ajajia starttiviivalla oli kuitenki reilusti toista sataa.
Tälläisiä nämä alkukauden kisat joskus ovat, mutta olisi tietysti voinut toivoa hieman parempaa tuuria, koska silloin mahdollisuudet hyvään tulokseen olisivat olleet olemassa. Nyt tuli vain paleltua turhan takia, onneksi en sentään onnistunut rikkomaan itseäni kolareissa. Todetaan vielä, ettei ole ikinä ollut noin hemmetin kylmä kisan aikana vaikka vaatetta oli päällä enemmän kuin laki sallii, enkä ole ihan ensimmäisenä yleensä kärsimässä kylmästä kelistä. Parin tunnin jälkeen sormet alkoivat olla niin tunnottomat ettei taskuista meinannut saada enää evästä, vaihteen vaihtaminen alkoi olla äärimmäisen hankalaa ja kisan jälkeen tarvitsi muiden apua, että sai kypärän ja hanskat pois päältä. Sormet ovat vieläkin hieman hassun tuntuiset, mutta eikös se mene niin, että mikä ei tapa, se vahvistaa??
Tänään ei sitten tarvitsekaan käydä ajamassa lenkkiä, kun Takatalvi iski Asseniin lumisateen muodossa. Tulevan viikon sääennustekin näyttää aika kolealta, mutta kunhan tiet pysyvät vain sulina niin ajaminen jatkuu lähes suunnitelmien mukaan.
Witte Kruis Classic kisattiin yhdellä 170km kierroksella Den Haagissa, Hollannin rannikolla. Keli oli jopa kevätklassikolle huono, lämmintä ehkä +3, vettä tuli taivaan täydeltä ja pientä tuulenvirettäkin oli ilmassa. Tämä yhdistettynä yhteen kauden ensimmäisistä ja tärkeistä kisoista teki koko pääjoukon ajamisen uskomattoman hermostuneeksi, koska kaikki haluavat olla kärjessä, kun ei voi ikinä tietää milloin porukka menee palasiksi.
Kisaa ei oltu edes saatu käyntiin, kun ensimmäinen kasa tapahtui neutraalistartissa. Meno ei siitä yhtään rauhoittunut vaan porukkaa kaatui koko tien leveydeltä jossain neljän kilometrin kohdalla, itsekin taisin siihen kolariin eksyä monen muun tavoin. Kolhuilta kuitenkin vältyttiin ja hieman pidemmän takaa-ajon jälkeen pääjoukko oli taas koossa. Ajaminen jatkui hermostuneena ja pientä rakoilua sivutuulessa tapahtui useamman kerran, muttei mitään ratkaisevaa. Jalat tuntuivat sen verran hyviltä, että tuli riehuttua useamman kerran irtioton toivossa, mutta muut eivät olleet niin innokkaita vaan oikeastaan kaikki kyttäsivät continental-tiimejä, joten aika nihkeää oli.
Omalta osaltani kilpailu ratkesi hieman ennen kuin kolme tuntia oli tullut täyteen. Sivarissa porukka meni palasiksi ja olin hyvin sijoittuneena, mutta sitten joku sontanental-proffa päätti näyttää miten sivutuulessa oikein ajetaan. No lopputuloksena oli tietysti kasa, joka tuli aivan nenän eteen ja sen välttämiseksi ei ollut tehtävissä yhtään mitään. Tiimikaveri Marcon kanssa samaan kasaan ja itse tein pu(o)livoltin tangon yli ojan pohjalle, mielenkiintoista kyllä, olotila ei muuttunut yhtään märemmäksi kuin ennen kyntämistä. Kun kirosanojen saattamana sain itseni takaisin tielle ja laitoin kaiken kuntoon, niin siinä vaiheessa peli oli käytännössä menetetty, pääsin kyllä vielä kolmosporukkaan ajamaan jämäsijoista. Tosin meidät otettiin ulos kisasta vielä ennen maaliintuloa, joten eipä jäänyt Witte Kruis Classicista tuloksellisesti mitään kerrottavaa. Koko tiimi kärsi huonosta tuurista, melkein joka ukko oli nurin tai muuten vain kolareiden takana sekä vain kaksi ajajaa pääsi maaliin. Eipä koko kilpailussakaan päässyt maaliin kuin 38 miestä, ajajia starttiviivalla oli kuitenki reilusti toista sataa.
Tälläisiä nämä alkukauden kisat joskus ovat, mutta olisi tietysti voinut toivoa hieman parempaa tuuria, koska silloin mahdollisuudet hyvään tulokseen olisivat olleet olemassa. Nyt tuli vain paleltua turhan takia, onneksi en sentään onnistunut rikkomaan itseäni kolareissa. Todetaan vielä, ettei ole ikinä ollut noin hemmetin kylmä kisan aikana vaikka vaatetta oli päällä enemmän kuin laki sallii, enkä ole ihan ensimmäisenä yleensä kärsimässä kylmästä kelistä. Parin tunnin jälkeen sormet alkoivat olla niin tunnottomat ettei taskuista meinannut saada enää evästä, vaihteen vaihtaminen alkoi olla äärimmäisen hankalaa ja kisan jälkeen tarvitsi muiden apua, että sai kypärän ja hanskat pois päältä. Sormet ovat vieläkin hieman hassun tuntuiset, mutta eikös se mene niin, että mikä ei tapa, se vahvistaa??
Tänään ei sitten tarvitsekaan käydä ajamassa lenkkiä, kun Takatalvi iski Asseniin lumisateen muodossa. Tulevan viikon sääennustekin näyttää aika kolealta, mutta kunhan tiet pysyvät vain sulina niin ajaminen jatkuu lähes suunnitelmien mukaan.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Maantiekalustoa vol 2 ja maaliskuun kisakalenteri
Nyt kun ollaan Hollannin maaperällä ja ajamassa eri seurassa kuin Suomessa, niin samalla luonnollisesti myös kalusto muuttuu. Pyörä tulee lähes kokonaan NWVG:ltä, itse tarvitsee huolehtia vain polkimista ja satulasta, ne kun ovat aika henkilökohtaisia valintoja.
Pyörä on siis merkiltään Phinny, tänä vuonna aika samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Oikeastaan ainoa muutos on väri, joka on tälle vuodelle musta. Osasarjana toimii Sramin Force, putkiosat Ritcheytä, treenikiekot Fulcrumin 7, polkimet Ultegraa ja satula Selle Italia SLR. Kisoihin alle löytyy FFWD:n hiilikuituiset tuubikiekot, päällä Vittorian sateella hieman liiankin nopeat Corsa Evot.
Kisakiekkoja lukuunottomatta pyörä on aika samaa tasoa, millä muutkin amatööri -ja continental porukat ajavat. Kuten Meridankin kohdalla, ei mitään superhifiä, mutta hyvä ja kilpailukykyinen kalusto on alla. Jos kisoissa sattuu olemaan matkan varrella mukulakiviä tai jotain muuta mukavaa, niin silloin hiilikuituiset kiekot jäävät varastoon ja alla on Fulcrumit tai vaihtoehtoisesti jotkut omat kiekot.
Ja loppuun vielä viime kerralla luvattu kilpailukalenteri:
9.3 Witte Kruis Classic, perussivaria tiedossa
16.3 Wielerronde Haarlemmerliede, sivaria taas mutta hieman teknisemmällä ja kapeammalla reitillä
23.3 Rund um Ascheffel, hieman lyhyempi kisa Saksassa
24.3 Giro Nortorf, toinen vierailu Seppo Rädyn rakastamalle maaperälle
30.3 Omloop van de Braakman, mukulakiviä tiedossa, pitäisi sopia hyvin
Näillä mennään taas eteenpäin, seuraavaksi sitten raporttia kauden avauskisan jälkeen!
Pyörä on siis merkiltään Phinny, tänä vuonna aika samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Oikeastaan ainoa muutos on väri, joka on tälle vuodelle musta. Osasarjana toimii Sramin Force, putkiosat Ritcheytä, treenikiekot Fulcrumin 7, polkimet Ultegraa ja satula Selle Italia SLR. Kisoihin alle löytyy FFWD:n hiilikuituiset tuubikiekot, päällä Vittorian sateella hieman liiankin nopeat Corsa Evot.
Kisakiekkoja lukuunottomatta pyörä on aika samaa tasoa, millä muutkin amatööri -ja continental porukat ajavat. Kuten Meridankin kohdalla, ei mitään superhifiä, mutta hyvä ja kilpailukykyinen kalusto on alla. Jos kisoissa sattuu olemaan matkan varrella mukulakiviä tai jotain muuta mukavaa, niin silloin hiilikuituiset kiekot jäävät varastoon ja alla on Fulcrumit tai vaihtoehtoisesti jotkut omat kiekot.
 |
| Hollannin kisapyörä Phinny |
Ja loppuun vielä viime kerralla luvattu kilpailukalenteri:
9.3 Witte Kruis Classic, perussivaria tiedossa
16.3 Wielerronde Haarlemmerliede, sivaria taas mutta hieman teknisemmällä ja kapeammalla reitillä
23.3 Rund um Ascheffel, hieman lyhyempi kisa Saksassa
24.3 Giro Nortorf, toinen vierailu Seppo Rädyn rakastamalle maaperälle
30.3 Omloop van de Braakman, mukulakiviä tiedossa, pitäisi sopia hyvin
Näillä mennään taas eteenpäin, seuraavaksi sitten raporttia kauden avauskisan jälkeen!
tiistai 26. helmikuuta 2013
Mallorca
Reilu viikon mittainen treenileiri Mallorcalla NWVG:n poikien kanssa on nyt takana ja onpa tässä tullut myös suoritettua paluu Hollannin maaperälle. Kokonaisuutena leiri onnistui erittäin hyvin vaikka pieniä epäilyksiä olikin ilmassa ennen leiriä, johtuen sairastelusta ja antibioottikuurista.
Leirin aikaisista treeneistä en jaksa tarkemmin jauhaa, todettakoon vain, että perinteiseen tapaan vauhtia riitti lähes joka päivä ja porukka veti aika jäätävän määrän tehotreenejä. Itse tyydyin varsinkin leirin alkupuolella himmailemaan, koska treenitaukoa oli takana ihan riittävästi. Taisi muuten käydä yhtenä ajopäivänä jonkinlainen virhe, kun keskari oli alle kolmenkymmenen, tosin se voinee selittyä muutamalla nousumetrillä.
Alussa ajaminen oli, yllätys yllätys, hieman nihkeää, mutta aika nopeasti pääsi takaisin normaalille tasolle. Treeni maistui ja lopussa pyöräkin liikkui melko kivasti, ainoa heikkous oli että pitkää kovaa ei tahdo vielä oikein kestää, sekään ei tullut minään yllätyksenä. Mäki kulki mukavasti, kiitos muutamaa kiloa viime vuotta pienemmän elopainon, joten tänä vuonna ei ehkä tarvitse mennä punaiselle heti, kun etupyörä on takapyörää korkeammalla, tai ainakin niin tässä haaveillaan.
Kokonaisuudessa paketti on ihan kohtuullisella tasolla kaiken huomioon ottaen, pitää vaan malttaa vielä tehdä jonkun aikaa perustyötä, niin kyllä tästä pitäisi vielä hyvä tulla. Ensimmäisten kisojen jälkeen sitten tietää todellisen tason, katsomaan meneekö kaikki niin kuin luulen vai tuleeko kylmää vettä niskaan.
Kisakauden avaus on toistaiseksi vielä hieman hämärän peitossa, mutta siitäkin pitäisi tietää lisää pian.
Ja loppuun vielä naapurimaan vahvistuksen ottama kuva etelästä, ilme taas kohdillaan.
Parin päivän päästä voi katsella blogia taas uudemman kerran, silloin luvassa Maantiekalustoa vol 2 ja samalla lisätietoa kisakauden avauksesta.
Leirin aikaisista treeneistä en jaksa tarkemmin jauhaa, todettakoon vain, että perinteiseen tapaan vauhtia riitti lähes joka päivä ja porukka veti aika jäätävän määrän tehotreenejä. Itse tyydyin varsinkin leirin alkupuolella himmailemaan, koska treenitaukoa oli takana ihan riittävästi. Taisi muuten käydä yhtenä ajopäivänä jonkinlainen virhe, kun keskari oli alle kolmenkymmenen, tosin se voinee selittyä muutamalla nousumetrillä.
Alussa ajaminen oli, yllätys yllätys, hieman nihkeää, mutta aika nopeasti pääsi takaisin normaalille tasolle. Treeni maistui ja lopussa pyöräkin liikkui melko kivasti, ainoa heikkous oli että pitkää kovaa ei tahdo vielä oikein kestää, sekään ei tullut minään yllätyksenä. Mäki kulki mukavasti, kiitos muutamaa kiloa viime vuotta pienemmän elopainon, joten tänä vuonna ei ehkä tarvitse mennä punaiselle heti, kun etupyörä on takapyörää korkeammalla, tai ainakin niin tässä haaveillaan.
Kokonaisuudessa paketti on ihan kohtuullisella tasolla kaiken huomioon ottaen, pitää vaan malttaa vielä tehdä jonkun aikaa perustyötä, niin kyllä tästä pitäisi vielä hyvä tulla. Ensimmäisten kisojen jälkeen sitten tietää todellisen tason, katsomaan meneekö kaikki niin kuin luulen vai tuleeko kylmää vettä niskaan.
Kisakauden avaus on toistaiseksi vielä hieman hämärän peitossa, mutta siitäkin pitäisi tietää lisää pian.
Ja loppuun vielä naapurimaan vahvistuksen ottama kuva etelästä, ilme taas kohdillaan.
 |
| Kärsivän näköistä menoa mäessä tai ainakin jotain sinne päin |
Parin päivän päästä voi katsella blogia taas uudemman kerran, silloin luvassa Maantiekalustoa vol 2 ja samalla lisätietoa kisakauden avauksesta.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Maantiekalustoa vol 1
Tällä hetkellä ei ole ihmeellisempää kirjoitettavaa, niin ajattelin valottaa hieman, että minkälaisella maantiekalustolla mies tulee vuotena 2013 ajelemaan. Tekniikka/pyöräpuolelle ei ole aikaisemmin tullut hirveästi sekauduttua täällä blogissa, joten ehkä on jo aikakin kirjoitella hieman asiasta.
Suomessa tänä vuonna pyöränäni on Merida, kuten jo vuodesta 2010 alkaen, kiitos Helkama Veloxin ja Lahden Polkupyörähuollon sekä TWD-Länkenin. Viimeisestä kahdesta vuodesta poiketen alla ei ole Reacto vaan Scultura Pro. Edessä siis paluu "aeropyörästä" takaisin hieman perinteisempään pyörään. Osasarja on samaa tuttua kuin ennenkin, perusvarmaa Shimanon Ultegraa. Ei mitenkään hifeintä tai keveintä, mutta toimintavarmuus on sitäkin parempaa. Putkiosat ja satula ovat vähän sekasoppaa, lähinnä sitä mikä omalle ahterille, käsille ja ajoasennolle sattuu sopimaan. Kiekkoina ovat Fulcrum Racing 3:set Schwalben Ultremoilla ja jaloista kampiin voiman välittävät Ultregran polkimet.
Niin ja pyöräähän pääsee ulkoiluttamaan torstaista alkaen NWVG:n Mallorcan leirillä. Hollannissa pyörämerkki vaihtuu taas ja siitä kertookin sitten jossain vaiheessa Maantiekalustoa vol 2.
Näillä mennään eteenpäin, blogiin tulee varmaan pientä leiriraporttia helmikuun lopussa ja jos jotain kiinnostaa niin Twitteristä (www.twitter.com/samitintti) voi lukea jotain hieman vähäisempää ja arkisempaa jorinaa.
Suomessa tänä vuonna pyöränäni on Merida, kuten jo vuodesta 2010 alkaen, kiitos Helkama Veloxin ja Lahden Polkupyörähuollon sekä TWD-Länkenin. Viimeisestä kahdesta vuodesta poiketen alla ei ole Reacto vaan Scultura Pro. Edessä siis paluu "aeropyörästä" takaisin hieman perinteisempään pyörään. Osasarja on samaa tuttua kuin ennenkin, perusvarmaa Shimanon Ultegraa. Ei mitenkään hifeintä tai keveintä, mutta toimintavarmuus on sitäkin parempaa. Putkiosat ja satula ovat vähän sekasoppaa, lähinnä sitä mikä omalle ahterille, käsille ja ajoasennolle sattuu sopimaan. Kiekkoina ovat Fulcrum Racing 3:set Schwalben Ultremoilla ja jaloista kampiin voiman välittävät Ultregran polkimet.
 |
| Merida Scultura Pro 907, photo courtesy of EL. |
Niin ja pyöräähän pääsee ulkoiluttamaan torstaista alkaen NWVG:n Mallorcan leirillä. Hollannissa pyörämerkki vaihtuu taas ja siitä kertookin sitten jossain vaiheessa Maantiekalustoa vol 2.
Näillä mennään eteenpäin, blogiin tulee varmaan pientä leiriraporttia helmikuun lopussa ja jos jotain kiinnostaa niin Twitteristä (www.twitter.com/samitintti) voi lukea jotain hieman vähäisempää ja arkisempaa jorinaa.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Streptokokki
Noniin, löytyihän se syy viimeisten viikkojen väsymykseen ja sairasteluun. Nieluviljelystä löydettiin streptokokki-bakteeria, joten antibiootteja popsitaan tässä seuraavat kymmenen päivää. Ja tietysti harjoitella ei saa samaan aikaan, eli huono treeniputki saa vain jatkoa.
Hienoksi tämän episodin tekee vielä se, että näyte josta streptokokki todettiin on melkein kolmen viikon takaa. Sattui vain käymään niin, että joku unohti ilmoittaa asiasta eteenpäin, voisin sanoa, että syö miestä. Ja aika rajusti. Onneksi tuli sentään hakeuduttua uudestaan lääkäriin, muuten olisi tullut painittua ongelmien kanssa vielä pidempään.
Nyt tulee melkein kuukauden pätkä, jossa treeniä ei ole oikein ollenkaan ja se ei olisi voinut tulla kovin paljoa huonompaan ajankohtaan. Mallorcan leirille pääsen näillä näkymin mukaan, mutta siellä pitää ottaa melko varovasti ja lähes heti leirin jälkeen alkaakin jo kisakausi. Ykkösjoukkueeseen pääsy on tältä istumalta aika kaukainen ajatus ja voisi veikata, että ensimmäiset kisat tulevat olemaan tuskaisia. Mutta pitää koittaa silti pysyä positiivisena, vaikka voisinkin todeta, että on kyllä melko synkkää aikaa juuri nyt.
Mallorcalla voidaan sitten todeta, että mikä on tilanne kunnon suhteen, joten palataan asiaan silloin. Kettu kuittaa ja poistuu.
Hienoksi tämän episodin tekee vielä se, että näyte josta streptokokki todettiin on melkein kolmen viikon takaa. Sattui vain käymään niin, että joku unohti ilmoittaa asiasta eteenpäin, voisin sanoa, että syö miestä. Ja aika rajusti. Onneksi tuli sentään hakeuduttua uudestaan lääkäriin, muuten olisi tullut painittua ongelmien kanssa vielä pidempään.
Nyt tulee melkein kuukauden pätkä, jossa treeniä ei ole oikein ollenkaan ja se ei olisi voinut tulla kovin paljoa huonompaan ajankohtaan. Mallorcan leirille pääsen näillä näkymin mukaan, mutta siellä pitää ottaa melko varovasti ja lähes heti leirin jälkeen alkaakin jo kisakausi. Ykkösjoukkueeseen pääsy on tältä istumalta aika kaukainen ajatus ja voisi veikata, että ensimmäiset kisat tulevat olemaan tuskaisia. Mutta pitää koittaa silti pysyä positiivisena, vaikka voisinkin todeta, että on kyllä melko synkkää aikaa juuri nyt.
Mallorcalla voidaan sitten todeta, että mikä on tilanne kunnon suhteen, joten palataan asiaan silloin. Kettu kuittaa ja poistuu.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Epäonnistunut leiri Espanjassa
Ei nyt nappaisi hirveästi kirjoitella kuluneesta leiristä, mutta koitetaan nyt vääntää jotain jutun tynkää ja samalla välttää liiallista synkistelyä.
Sanotaan vain lyhyesti, että leiri meni enemmän tai vähemmän huonosti, syynä lähinnä leiriä edeltänyt sairastelu. Aloitin kevyen treenaamisen parin kuumeettoman päivän jälkeen ja tuli ajettua lähes koko ajan käsijarru päällä, mutta silti kroppa ei tahtonut toimia kunnolla. Pyörä ei liikkunut oikein mihinkään ja väsy iski puseroon aivan liian helposti, tuli sitten tämän johdosta otettua leiri kevyesti, koska turha ajaa itseään sudenkuoppaan tässä vaiheessa kautta.
Paluu Suomeen on jo suoritettu ja huomenna olisi tarkoitus käydä verikokeissa ihan vain kaiken varalta. Loppuviikko tulee luultavasti otettua kevyesti ja ensi viikolla aletaan taas treenaamaan, jos mies on elpynyt. Ja parasta olisi olla.
Toivottavasti seuraavan kerran kirjoittelen hieman positiivisemmissa merkeissä, sitä odotellessa.
Ps. Kannattaa varoa Samuelia kevään kisoissa, mies voi olla aika kovassa iskussa.
Sanotaan vain lyhyesti, että leiri meni enemmän tai vähemmän huonosti, syynä lähinnä leiriä edeltänyt sairastelu. Aloitin kevyen treenaamisen parin kuumeettoman päivän jälkeen ja tuli ajettua lähes koko ajan käsijarru päällä, mutta silti kroppa ei tahtonut toimia kunnolla. Pyörä ei liikkunut oikein mihinkään ja väsy iski puseroon aivan liian helposti, tuli sitten tämän johdosta otettua leiri kevyesti, koska turha ajaa itseään sudenkuoppaan tässä vaiheessa kautta.
Paluu Suomeen on jo suoritettu ja huomenna olisi tarkoitus käydä verikokeissa ihan vain kaiken varalta. Loppuviikko tulee luultavasti otettua kevyesti ja ensi viikolla aletaan taas treenaamaan, jos mies on elpynyt. Ja parasta olisi olla.
Toivottavasti seuraavan kerran kirjoittelen hieman positiivisemmissa merkeissä, sitä odotellessa.
Ps. Kannattaa varoa Samuelia kevään kisoissa, mies voi olla aika kovassa iskussa.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Espanjan leiri aluillaan
Kansainvälisen tason maantiepyöräilijän vuosi alkaa olla jo sen verran pitkällä, että on aika suunnata hieman etelämmäksi, jotta pystyy tekemään riittävästi lajiharjoittelua ennen kisakauden alkua. Ja kun kisakauden avaukseen on aikaa enää suunnilleen 1½ kuukautta, niin pitää tehdä muutakin kuin hiihtää suksilla, jos haluaa että pyörä liikkuu edes jotenkin kauden ensimmäisissä kisoissa.
Leiripaikaksi valikoitui taas jo ennastaan tuttu Denia ja matkaseuraksi löytyi oman seuran miehet Ilmo sekä Samuel. Denian hyviä puolia ovat mukavat ja vaihtelevat ajomaastot sekä melko takuuvarmat ajosäät. Ja kun paikan tietää jo etukäteen, niin sinne on aina helpompi mennä, ei tarvitse ihmetellä ja etsiä lenkkireittejä tai mitään muutakaan.
Kunto tuntuu ihan mukavalta, huomattavasti paremmalta kuin viime vuonna tähän aikaan ja se antaa hyvät mahdollisuudet tulevaa ajatellen. Pitää kuitenkin muistaa, että se joka kuuseen kurkottaa katajaan kapsahtaa, joten maltti on valttia. Tämä leiri on tärkeä ajatellen helmikuun puolessa välissä olevaa NWVG:n leiriä, koska siellä ei pääse keräämään kevyitä kilometrejä, vaan vauhtia riittää päivästä toiseen, koska leirillä käytännössä jaetaan paikat kauden ensimmäisiin kilpailuihin.
Leiriin valmistautuminen ei ole ollut aivan optimaalista, koska keskiviikkon ja torstain välisenä yönä mieheen iski aika raju kuume, lämpöä oli korkeimmillaan 39,5. Nyt on ollut pari päivää ilman kuumetta ja kurkkukin alkaa viimein olla kunnossa, joten huomenna pitäisi käydä hieman ulkoilemassa pyörällä. Ja jos kaikki menee niin kuin pitääkin, niin sitten aletaan ajamaan taas kunnolla. Saavat pojatkin ehkä vähän vetoapua lenkeilleen, ei tarvitse hinkata kahdestaan melkoisen tuulisissa keleissä.
Jahas, mutta eiköhän tämä taas riitä tälle kerralle. Palataan taas asiaan helmikuun puolella, koitan silloin kirjoitella pientä raporttia Denian leiristä ja ehkä jotain tynkää siitä, mitä ja miten olen harjoitellut tässä syksyn ja talven aikana.
Leiripaikaksi valikoitui taas jo ennastaan tuttu Denia ja matkaseuraksi löytyi oman seuran miehet Ilmo sekä Samuel. Denian hyviä puolia ovat mukavat ja vaihtelevat ajomaastot sekä melko takuuvarmat ajosäät. Ja kun paikan tietää jo etukäteen, niin sinne on aina helpompi mennä, ei tarvitse ihmetellä ja etsiä lenkkireittejä tai mitään muutakaan.
Kunto tuntuu ihan mukavalta, huomattavasti paremmalta kuin viime vuonna tähän aikaan ja se antaa hyvät mahdollisuudet tulevaa ajatellen. Pitää kuitenkin muistaa, että se joka kuuseen kurkottaa katajaan kapsahtaa, joten maltti on valttia. Tämä leiri on tärkeä ajatellen helmikuun puolessa välissä olevaa NWVG:n leiriä, koska siellä ei pääse keräämään kevyitä kilometrejä, vaan vauhtia riittää päivästä toiseen, koska leirillä käytännössä jaetaan paikat kauden ensimmäisiin kilpailuihin.
Leiriin valmistautuminen ei ole ollut aivan optimaalista, koska keskiviikkon ja torstain välisenä yönä mieheen iski aika raju kuume, lämpöä oli korkeimmillaan 39,5. Nyt on ollut pari päivää ilman kuumetta ja kurkkukin alkaa viimein olla kunnossa, joten huomenna pitäisi käydä hieman ulkoilemassa pyörällä. Ja jos kaikki menee niin kuin pitääkin, niin sitten aletaan ajamaan taas kunnolla. Saavat pojatkin ehkä vähän vetoapua lenkeilleen, ei tarvitse hinkata kahdestaan melkoisen tuulisissa keleissä.
Jahas, mutta eiköhän tämä taas riitä tälle kerralle. Palataan taas asiaan helmikuun puolella, koitan silloin kirjoitella pientä raporttia Denian leiristä ja ehkä jotain tynkää siitä, mitä ja miten olen harjoitellut tässä syksyn ja talven aikana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)