Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Mallorca

Reilu viikon mittainen treenileiri Mallorcalla NWVG:n poikien kanssa on nyt takana ja onpa tässä tullut myös suoritettua paluu Hollannin maaperälle. Kokonaisuutena leiri onnistui erittäin hyvin vaikka pieniä epäilyksiä olikin ilmassa ennen leiriä, johtuen sairastelusta ja antibioottikuurista.

Leirin aikaisista treeneistä en jaksa tarkemmin jauhaa, todettakoon vain, että perinteiseen tapaan vauhtia riitti lähes joka päivä ja porukka veti aika jäätävän määrän tehotreenejä. Itse tyydyin varsinkin leirin alkupuolella himmailemaan, koska treenitaukoa oli takana ihan riittävästi. Taisi muuten käydä yhtenä ajopäivänä jonkinlainen virhe, kun keskari oli alle kolmenkymmenen, tosin se voinee selittyä muutamalla nousumetrillä.

Alussa ajaminen oli, yllätys yllätys, hieman nihkeää, mutta aika nopeasti pääsi takaisin normaalille tasolle. Treeni maistui ja lopussa pyöräkin liikkui melko kivasti, ainoa heikkous oli että pitkää kovaa ei tahdo vielä oikein kestää, sekään ei tullut minään yllätyksenä. Mäki kulki mukavasti, kiitos muutamaa kiloa viime vuotta pienemmän elopainon, joten tänä vuonna ei ehkä tarvitse mennä punaiselle heti, kun etupyörä on takapyörää korkeammalla, tai ainakin niin tässä haaveillaan.

Kokonaisuudessa paketti on ihan kohtuullisella tasolla kaiken huomioon ottaen, pitää vaan malttaa vielä tehdä jonkun aikaa perustyötä, niin kyllä tästä pitäisi vielä hyvä tulla. Ensimmäisten kisojen jälkeen sitten tietää todellisen tason, katsomaan meneekö kaikki niin kuin luulen vai tuleeko kylmää vettä niskaan.

Kisakauden avaus on toistaiseksi vielä hieman hämärän peitossa, mutta siitäkin pitäisi tietää lisää pian.

Ja loppuun vielä naapurimaan vahvistuksen ottama kuva etelästä, ilme taas kohdillaan.

Kärsivän näköistä menoa mäessä tai ainakin jotain sinne päin


Parin päivän päästä voi katsella blogia taas uudemman kerran, silloin luvassa Maantiekalustoa vol 2 ja samalla lisätietoa kisakauden avauksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti