Kohti vuotta 2013

Jahas, taas on muutama viikko vierähtänyt viimeisestä päivityksestä, joten lienee aika kasata yhteen viime aikojen (vähäiset) tapahtumat.

Treenit ovat menneet ihan mukavasti, mitä nyt viime viikon koulun aiheuttama tenttihelvetti hieman haittasikin. Testituloksetkin tulivat perille ja ei nyt aivan vielä tarvitse heittää kirvestä kaivoon ensi vuoden suhteen, vaan lähtökohdat ovat ihan mukavat.

Joulua edeltävä treenijakso saatiin tänään pakettiin, kun päätimme TWD-Länkenin kolmen päivän treenileirin. Hyvällä porukalla kävimme hieman hiihtämässä ja tulipa sitä ajettua ratapyörällä sisähallissa, mukavaa vaihtelua näin talviseen treenaukseen. Mukana olivat myös seuran uudet tulokkaat ja taisi siellä myös näkyä joku kuihtuneen näköinen vanha pappa sinivalkoisissa ajokamoissa rataa pyörimässä. On kuulema lähdössä ulkoilemaan kohta Australiaan, joten hyvää peesiä oli tarjolla.

Retropyörät hallitsivat vauhtia. Kuva EL/TWL.

Huomenna sitten nokka kohti Susirajaa. Joulu meneekin siellä ja sen jälkeen aletaankin odotella kuumeisesti ensimmäistä Epsanjan leiriä, joka alkaa tammikuun 19.päivä. Helmikuussa pitäisi vierailla vielä Hollannin tiimin leirillä ennen kisakauden alkua, mutta pitää vielä odottaa miten hollantilainen soppa kehittyy. Sillä kuten tiedetään niin pyöräilyssä on varmaa vain se, että kaikki on epävarmaa.

Kausi käynnissä

Treenejä on nyt takana kolme nousujohteista viikkoa, jotka ovat sujuneet ihan mukavasti, joka puolestaan tarkoittaa parempaa treenikauden alkua kuin viime vuosina. Pajulahden leirikin on lusittu, motti saatu päälle ja ensi viikolla onkin sitten vuorossa kevyempää treeniä.

Kuntokin tuntuu olevan ihan kohtuullinen, tosin totuus iskee varmaan taas torstaina vasten kasvoja kuntotestin muodossa. Ylimääräistä eristettä on ainakin vielä liikaa, mutta eihän se ole kiva palella syksyn lenkeillä ??

Eipä tässä ihmeempiä, jatketaan perustyön tekemistä, katsellaan seuraavaa blogitekstiä joskus joulukuun puolella!

Suunnitelmia kaudelle 2013

Ensi kauden suunnitelmat alkavat olla melko pitkälti hahmottuneet, joten voin kertoa hieman asian tiimoilta, vaikka suunnitelmat eivät aivan kiveen hakattuja olekaan.

Varmaa on kuitenkin se, että jatkan Hollannissa ajamista NWVG:n väreissä kuten tänä vuonnakin, se siis tarkoittaa sitä, että kisakausi alkaa helmikuun lopussa, aikaa siihen on siis enää alle neljä kuukautta. Hollannissa olisi tarkoitus olla toukokuun loppuun saakka ja tulla sitten Suomeen, olettaen että maajoukkue pääsisi ajamaan Baltian maiden UCI-kisoja. Loppukauden kohtalo on vielä hieman avoin, mutta sinne on taas niin paljon aikaa, että vaikka mitä ehtii tapahtua matkan varrella.

Harjoitteluun ei ole tulossa ihmeempiä muutoksia, koitetaan harjoitella määrällisesti tarpeeksi ja samalla myös tehokkaasti. Suurimpana erona se, että leireilyä olisi tarkoitus suorittaa neljä viikkoa ennen kilpailukauden alkua, joka olisi reilusti enemmän kuin tänä vuonna. Opiskeluakin pitäisi vähän harrastaa, jotta ingengjörin tutkinto olisi jossain hamassa tulevaisuudessa taskussa. Ja 45op tulisi myös saada kasaan, ettei Kelan Karhu tule kylään. Tosin helmikuun jälkeen allekirjoittanut ei meinaa pahemmin viihtyä koulun penkillä, joten saa nähdä miten yläpuolinen yhtälö onnistuu.



Täytyy loppuun avautua hieman. Kumma juttu, mutta viimeaikaiset uutiset, jotka ovat lianneet jo ennaltaan huonoa pyöräilyn mainetta vieläkin huonommaksi ovat tehneet sponsoreiden saamisen entistäkin vaikeammaksi. Onneksi aina voi luottaa "vakiosponsoreihin" eli Kelaan ja Osuuspankkiin. No sponsoreiden metsästys jatkuu ja toivottavasti tähän listaan löytyy myös jatkoa, koska ulkomailla kilpaileminen sekä harjoittelu vaatii jonkun verran budjettia, jonka koko ei tällä hetkellä päätä huimaa.


Niin ja kausi 2013 alkoi virallisesti tänään, treenit pyörivät taas, niistä ehkä myöhemmin jotain, vaikka ei niistä oikein kerrottavaa ole.

Yhteenveto kaudesta 2012

Tällä kertaa mennään suoraan asiaan ja säästytään turhilta löpinöiltä.

Rehellisesti sanottuna kausi 2012 oli melkoinen pettymys, johon ei hirveästi valopilkkuja sekaan mahtunut. Suurilta pohjanoteerauksilta vältyttiin, mutta se ei kovin paljoa lohduta.

Kauden harvoja hyviä hetkiä olivat neljäs sija Skandis GP:ssä sekä yhdeksäs sija Riga GP:ssä. Muuten kisat ja niiden tulokset olivat aika pitkälti samanlaista tasapaksua kuraa, ei hyvää mutta ei hirveän huonoakaan.

Joku voi tietysti ihmetellä, että miten allekirjoittaneen mielestä kausi meni melko pitkälti päin honkia, kun kuitenki tuli kaudella 2012 pari voittoakin Suomessa napattua. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tavoitteet ovat paljon korkeammalla kuin pelkästään Suomessa menestymisessä.

Loppuun voisi listata syitä kauden epäonnistumiseen sekä mussuttaa vähän kaikesta, mutta jätän sen tällä kertaa välistä. Seuraavassa päivityksessä kerron (toivottavasti) hieman seuraavan vuoden kuvioista ja sen myötä jätetään tämän vuoden synkistelyt taakse.

Teivo-XCM

Jaa-a, Teivo oli osaltani surkeaa kyntämistä ehkä vuoden huonoimmilla jaloilla. Mutainen reitti ja yksi vähän reilumpi pummi matkan varrella yhdistettynä vatsaongelmiin johti keskeytykseen ja siihen päättyi myös kausi 2012.

Maanantaina olikin jo kurkku kipeä, en sitten sano varmaksi, että oliko se syy huonoihin jalkoihin vai seuraus paskassa kelissä ajamisesta...

Jossain vaiheessa voisi kirjoitella yhteenvetoa kaudesta 2012, kunhan vain jaksaa. 2013 kaudesta on kenenkään turha kysellä mitään, melkein kaikki on usvan peitossa ja kuten tiedetään, niin pyöräilyssä on varmaa vain se, että kaikki on epävarmaa.


Ja nyt keskitytään vain latailemaan akkuja ensi kautta varten.

XCM-SM Hyvinkää

Tulipa sitten käytyä taas pitkästä aikaa kilpailemassa maastopyörällä, tällä kertaa oli vuorossa XCM-SM:t Hyvinkäällä. Viimeisin maaliin ajettu maastokisa ennen sunnuntaita taisi olla osaltani vuodelta 2009, joten pientä lisäjännitystä oli ilmassa, vaikka Hyvinkään reitti sopi hyvin myös kaltaiselleni "maantiemiehelle".

Sunnuntaina viivalle olikin keräytynyt oikeastaan koko Suomen maastopyöräilyn kerma ja liuta maantiekuskeja. Luvassa olisi siis vauhdikas kilpailu ja sitä se olikin.

Ensimmäisen kierroksen alkupuoli oli passailua, mutta laskettelurinteen nousussa alkoi jo olla tapahtumaa. Ammattilaiset Jussi ja Jukka repivät porukkaan jo hieman eroa, mutta nousun päällä Jussi jäi vaihtelemaan rengasta, joten hänen osaltaan kisa oli ohi. Muuten porukka tuli kasaan taas mäen jälkeen ja seuraavan kerran alkoi tapahtua toisella kierroksella hieman ennen laskettelurinnettä.

Jukka lisäsi vauhtia ja perässä pysyi vain Samuel. Itse seurailin tilannetta lähietäisyydeltä, mutta omilla jaloilla ei pystynyt oikein tekemään mitään sen eteen, että olisi päässyt mukaan Jukan ja Samuelin vauhtiin. Mäen jälkeisillä pätkillä Ojala nousi yksin kärkeen, mutta takana kakkosporukassa ajohalut ja/tai jalat olivat lopussa ja oli selvää, että ilman epäonnea mitalit menevät menojaan.

Viimeiset 1½kierrosta tuli sitten ajettua vaihtelevissa porukoissa, laskettelurinteen loppuosa tuli tunkattua myös viimeisellä kierroksella, joten sen jälkeen joutui jo vähän ajamaan, että pääsi taas porukoihin. Jossain vaiheessa isompi ryhmä vielä pirstaloitui ja lopussa kilpailin neljännestä sijasta Picaron Revon ja Kangaskokon kanssa. Neljäs sija matkasi Revolle, itse olin maalissa viides ja Kangaskokko kuudes. Ojala vei kultamitalin kotiin, joka oli kieltämättä pieni yllätys, Samuel tuli hopealle ja Vastarannan oli tyytyminen pronssiin.

Summasummarum jalat eivät riittäneet tällä kertaa mitalitaistoon ja pienien ongelmien keskellä viides sija taisi olla aika maksimisuoritus. Täytyy sanoa, että tykkäsin Hyvinkään radasta. Tämäntyyppiselle radalle löytyy mielestäni paikka Suomen kisakalenterissa, vaikka tietysti "oikeat maastopyöräilijät" toteavat, että eihän Hyvinkään reitti edes ollut maastopyöräilyä, kun ei tarvinnut ajaa hiilikuituisella 29"kiikkustuolilla kivikkojuurakkohelvetissä melkein kävelyvauhtia.

Näillä näkymin tulen urpoilemaan ja könyämään Tampereelle sunnuntaina, joten kannattaa varoa, ettei jää polkupätkillä 26"metallipyörällä ajavan maantiekuskin taakse, koska vauhti juurakossa ja kivikossa on taatun hidasta.

Ja loppuun todetaan, että vähiin käy ennen kuin loppuu, nimittäin kisakausi 2012.

Baltic Chain Tour

Baltic Soviet CycloCross Tour on nyt takana ja vuorossa on yhteenveto reissusta. Siis mikä onnistui ja mikä meni pieleen, lyhyesti voi kyllä todeta, että oikein mikään ei onnistunut ja pieleen meni omalta osaltani liian moni asia. Tuloksellisesti reissu oli myös todella köyhä, kun mitään ei oikein saanut aikaiseksi, siitä hieman lisää alla, kun kertaan hieman etappeja läpi.

1. Etappi: Tallinna-Viljandi. Pituutta reilu 180km, neutraalin kanssa yli 200km. Etapin loppupuolella karkasi maaliin mennyt hatka ja itse nukuin, kun olisi pitänyt olla hereillä. Loppukierrokset Viljandissa olivat aika jäätävän kovat, "seinämäki" kiivettiin neljästi, joka pirstaloi koko porukan. Maaliin kituen pääjoukossa, etappi oli missattu mahdollisuus. Melko rankka etappi kokonaisuudessaan.

2. Etappi: Viljandi-Otepää: Matkaa suunnilleen saman verran kuin ensimmäisenä päivänä. Ajaminen oli melko vauhdikasta ja porukka oli välillä jo palasina, mutta sitten kärkeen päästettiin pieni hatka ja ajaminen rauhoittui. Lopussa muutama mäkisempi kierros Otepäässä, kisa meni massakiriin ja taas pääjoukossa maaliin sijoilla ynnä muuta. Oli hieman nihkeää ajoa loppupuolella, kun oli ongelmia nesteiden ja ruuan imeytymisen kanssa.

3. Etappi: Smiltene-Riika: Lähes myrskytuuli, mutta kaikesta huolimatta etappi päätyi taas massakiriin. Rullaillen porukan perällä maaliin.

4. Etappi: Siauliai-Utena: Kokonaiskisan kannalta ratkaiseva etappi ja pieleenhän se meni. Tuuli oli koko päivän todella kova ja sivarissa tuli jäätyä aivan väärään porukkaan, joten se oli siinä. Etapin voittajan keskari vähän yli 50km/h, joten vauhti oli aika jäätävää koko päivän. Jalat tyhjenivät hyvin, kun reilu 180km ajettiin tuollaista kyytiä.

5. Etappi: Utena-Vilna: Viimeisenä päivänä ajettiin vain reilu 140km, etapin loppupuolella kaupunkikierroksia Vilnassa. Koitin lopussa vähän jeesata Mattia, että loppukiriin olisi päässyt hyvästä paikasta, mutta eipä sekään onnistunut. Maaliin taas pääporukassa sijalla, joka ei ole mainitsemisen arvoinen.

Eli kokonaisuutena Baltic Chain Tour meni kyllä enemmän tai vähemmän penkin alle. Oikeastaan yhtään onnistumista ei tullut omalle kohdalle, epäonnistumisia muodossa tai toisessa sitten aivan liikaa. Mitään ei koko kisassa saanut aikaiseksi ja tuloksellisesti kisa oli tasapaksua paskaa, jos näin kaunistelematta todetaan.

Kunnon puolesta mahdollisuuksia parempaan olisi ollut olemassa, mutta ne mahdollisuudet tuli itse mokattua ja kieltämättä olisi ollut hyvä olla saada pari pidempää kisaa alle ennen etappiajoa. Kun neljä ensimmäistä päivää olivat melko pitkiä ja pitkistä maantiekisoista oli aikaa aivan liikaa, niin antaa vähän turhan paljon tasoitusta muille, joilla on ollut melko paljon parempi kisaohjelma etappikisaa ajatellen. Mutta ei auta itku markkinoilla, otetaan tästä kerrasta, ongelmista ja epäonnistumisista opiksi ja seuraavalla kerralla ajetaan paremmin.


Ja vielä tähän loppuun todetaan, että kisakausi maantiellä vuonna 2012 on omalta osaltani hyvin todennäköisesti paketissa.

Kortteliajon SM-Kilpailut

Kurkkukipu sekä sairastelu alkoivat mennä ohi viime viikolla ja pääsipä sitä jo perjantaina ja lauantaina hieman ulkoiluttamaan pyörääkin. Kulku oli melko jumista, voimatonta ja muutenkin surkeaa, joten odotukset SM-Korttelia ajatellen eivät olleet kovin korkealla.

Itse kisan pituus oli noin 60km ja siinä ajettiin 38 kierrosta hieman mutkittelevalla ja ihan mukavalla radalla. Ensimmäisen kierroksen lopussa tykitin pieneen nyppylään ja kun perään lähti vain Chebicin Eskelinen niin päivän irtiotto oli muodostunut. Siinä sitten vedettiin kolmisenkymmentä kierrosta paritempona, kunnes Jussi alkoi hieman hyytymään ja takaa-ajava kolmikko Kananen, Manninen ja Silvenius alkoivat päästä hieman turhan lähelle. Suunnilleen viisi kierrosta ennen maalia totesin, että nyt on pakko mennä tai kolmikko tulee takaa kiinni, joten tiputin Jussin ja jatkoin matkaa yksikseni. Näiden tuskaisten kierrosten aikana ero kolmikkoon oli 5-10sek, joten tiukkaan joutui yksin puristamaan, mutta sain kuin sainkin pidettyä johtoni ja ylitin maaliviivan voittajana. Kiva päätös päivälle, sai ainakin tehdä kunnolla töitä voiton eteen. Hopea meni Manniselle Silveniuksen ottaessa pronssia.

Seuraavasta kisasta ei ole vielä tietoa, mutta katse on suunnattu jo kohti Baltic Chain Touria. Sieltä haetaan mainetta ja kunniaa vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty, tosin onni suosii rohkeaa ja yrittänyttä ei laiteta!

Ps. Sunnuntai oli hieno päivä ex-EastJoensuuRacingille, Olmi otti XCE:stä mestarinpaidan kotiin!

Hatkassa Jussin kanssa

Kipeänä, Kuusankoskella ja taas kipeänä

Viime viikolla tuli sairasteltua hieman, mutta lauantaina olo tuntui kuitenkin sen verran hyvältä, että päätin lähteä ajamaan Kuusankoskelle. No pian kisan alkupuolella tulikin huomattua, että jalat eivät toimi ollenkaan ja kun hengityskin oli aika nihkeää, niin 20min ajamisen jälkeen päätin, että ajan vain ensimmäisen kierroksen ja keskeytän, koska puolikuntoisena ajamisessa ei ole mitään järkeä.

No maanantaina sitten kurkku taas kipeytyi uudelleen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Toivottavasti tilanne paranisi sen verran, että pääsisi ajamaan viikonloppuna taas täysivoimaisena kisaa.

Lauri Ausin muistoajo

Jahas, mitäköhän sitä tästäkin kisasta oikein kirjoittaisi. Yritystä hatkaan pääsemiseen oli taas ainakin riittävästi ja tulipa sitä vedettyä suunnilleen 10km paritempokin jossain välissä Kirsipuun kanssa. Ratkaiseva irtiotto tuli kuitenkin missattua ja kisa oli siinä. Parhaan suomalaisen tittelistä tai kuudennesta sijasta en jaksanut enää lopussa lähteä riehumaan, koska tavoitteena oli vain ja ainoastaan voitto. Rullailinkin sitten pääjoukon takana turvallisesti maaliin.

Tällä viikolla pitäisi vissiin koittaa ulkoiluttaa hieman leveämmillä renkailla varustettua pyörää, koska sunnuntaina on vuorossa Kuusankosken maratonkisa. Sieltä on mukavia muistoja ja ratakin sopii itselle ihan hyvin, kunhan mies vaan pysyy pystyssä ja ilma renkaan sisäpuolella.

Uusi alku

Saarenmaan jälkeinen pitkä kisatauko on nyt päätetty ja kisakausi on saanut taas uuden alun. Loppukauden suunnitelmat menivät osaltani uusiksi, koska Hollannin tiimin kisaohjelma lytistyi heinäkuun ja osittain elokuunkin osalta käytännössä täysin, joten Hollantiin en ole menossa aivan hetkeen. Loppukauden yksittäinen iso tavoite onkin menestys Baltic Chain Tourissa (UCI 2.2).

Mutta itse asiaan! Viime viikon torstaina tein pienen reissun Hämeenlinnaan ajamaan Kohinoor ajoja treenimielessä, samalla tuli myös vierailtua Joensuun aikojen treenikaverin Olli Miettisen luona. Ahveniston moottorirataa kiertäminen oli hyvää harjoitusta ja tulihan sieltä samalla myös treenikisan voitto, vaikka Olli antoikin kovan vastuksen.

Eilen oli sitten luvassa Leijona GP, sama reitti kuin reilu viikko sitten, mutta pituutta lisää 10 kierrosta ja mukana hieman enemmän porukkaa. Kisassa tuli ajettua aika aktiivisesti ja enpä tainnut viihtyä pääjoukossa kahta kierrosta enempää vaan tuli mentyä hatkasta hatkaan kisan alkupuolella. Lopullinen irtiotto muodostui jo ennen kisan puoltaväliä, mukana viisi ajajaa, joista kolme TWL:stä. Tämä antoikin mahdollisuuden pieneen taktikointiin ja sitä kautta saimme varmistettua seuralle helpohkosti kolmoisvoiton, järjestyksen ollessa allekirjoittanut, Pökäle ja Rossi.

Seuraavaksi vuorossa on Lauri Ausin muistoajo Virossa sunnuntaina, tavoitteena mikäs muukaan kuin voitto.

Harjoittelua Hollantia varten

Viron pettymykset ovat jo taaksejäänyttä aikaa ja pienen hengähdystauon jälkeen on aloitettu harjoittelu kohti kauden toista puoliskoa. Kuntokin on testattu ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, joten alkukautta parempaa menestystä lähdetään hakemaan loppukauden kisoista.

Nyt on kolme viikkoa aikaa tehdä hieman enemmän välillä liiankin vähälle jäänyttä pk-treeniä ja valmistautua Hollantiin lähtemiseen. Sitä ennen tulee muutama kilpailukin käytyä ajamassa Suomessa etteivät jalat pääse täysin unohtamaan miltä se kilpailu oikein tuntuu!

Saaremaa Velotuur

Saaremaa Velotuur on ajettu maaliin huonolla menestyksellä ja melko rikki oleva mieskin on palannut jo Lahteen. Mitäs tältä reissulta jäi taas käteen, voi kysyä.

Keikka meni sen verran perseelleen, että mitään syvällisiä kertomuksia etapeista ei jaksa raapustaa. Voikin todeta, että kaikki etapit menivät enemmän tai vähemmän mönkään.

Stage 1: Joukkueaika-ajo, 19km, meni niinkuin odotinkin. Viidellä miehellä turpaan tuli kahdeksan miehen joukkueita vastaan, yllätys yllätys, melkein 1½min. Ei nyt niin huonosti, mutta parantaakin voisi.

Stage 2: Tartu-Viljandi 151km. Neljän miehen hatka meni kuin menikin maaliin asti, kaikki pääjoukossa ongelmitta maaliin, sijoitukset eivät mainitsemisen arvoisia.

Stage 3: Viljandi-Rapla 144km. Etappia kuvaa hyvin savolainen supersankari, Vituiks Män. Missattiin porukalla iso 20 miehen hatka, jota yritettiin ajaa kiinni, mutta viittätoista sekunttia lähemmäksi ei päästy ja sinne se meni ja GC samalla kuin tuhka tuuleen. Synkkää aikaa.

Stage 4: Liiva-Kuressaare 162km. Legendaarinen hiekkatie-etappi. Tuulen ansiosta patotie meni rauhassa ja kaikki odottivat vain hiekkatietä. Kruusatien puolessa välissä takakumi alkoi tyhjentyä ja kun uuden kiekon saamisessa kesti ikuisuus niin se oli siinä. Samalla päättyi viisi vuotta kestänyt rengasrikoton aika Saarenmaalla. Maaliin supergrupetossa, söi miestä.

Stage 5: Kuressaare-Sääre-Kuressaare 108km. Viimeisellä etapilla koitettiin paikata epäonnistunutta reissua raivoisalla yrityksellä koko joukkueen voimin, mutta taas jäi luu käteen. Virolaiset päästivät pienen hatkan menemään ja se ei tullutkaan kiinni. Eli ei mitään tulosta taaskaan, sehän se olikin koko reissun trendi.

Ja vielä kysymykseen, että, mitäs reissusta jäikään tuomisiksi ??? No tuloksellisesti reissu oli aivan katastrofi ja eipä muutenkaan ole ihmeempää sanottavaa, joten reissun voi todeta rankasti epäonnistuneeksi. Noh, kunhan tästä vähän lepäilee ja aloittaa uudestaan treenaamaan niin pyörän pitäisi ainakin kulkea. Ja jos ei kulje niin sitten voikin vaipua synkkyyteen!


Ps. Seuraavan kerran, kun virolaiset tulevat Suomeen ajamaan niin suomalaiset voisivat noudattaa koko rintamalla samanlaista taktiikkaa kuin virolaiset, eli kaikki ajavat ulkomaalaisia vastaan ja elämä tehdään kaikin tavoin hankalaksi. Siten saadaan voitot pysymään kotimaassa, ainakin hieman suuremmalla todennäköisyydellä.

Voitoton viikonloppu

Jahas, taas yksi enemmän tai vähemmän surkea kisaviikonloppu on takana. Yritystä oli melkein vaikka muille jakaa, mutta tulosta ei tullut, eli vanha virsi soi taas kerran!

Fellmanin ajoista ei jäänyt paljoa sanottavaa, yhden välikirin sain napattua ja siihen se jäikin. Voittokin karkasi seuran ulkopuolella, kun Kimmo kukisti Paavon loppukirissä. Positiivista kisassa oli se, että alkuviikon sairastelu ei vaikuttanut pahemmin ajamiseen.

Porvoon ajoissa tuli vietettyä aika tarkalleen 110km irtiotoissa, mutta tulos jäi laihaksi, kun pääjoukko tuli takaa kiinni pari kilometriä ennen maalia. Sanomattakin selvää, että jäi hieman harmittamaan.

Noh, tulipa edes hyvät treenit tehtyä. Maanantaina otetaankin jo suunta kohti Viroa, kun vuorossa on perinteinen Saaremaa Velotuur. Maantiepyöräilyn SM-kisoja ei tule tänä vuonna ajettua, kiitos Suomen Pyöräilyunionin sähläyksien. Ja pitäähän sitä antaa välillä muillekin kuin TWD-Länkenin ajajille mahdollisuus voittoon ;).

Riga GP

Taas yksi reissu Baltiaan takana ja saihan siellä tällä kertaa jopa jotain aikaseksikin, tosin ei silti mitään juhlimisen aihetta kisatuloksista löydy.

190km kisa starttasi ihan reippaalla vauhdilla ja yritystä oli kautta rintaman. 15km kohdilla iskin ja vähän myöhemmin mukaan liittyi reilu kymmenen kuskia ja samalla päivän irtiotto oli muodostunut. Seuraavat 140km taitettiin hyvää kyytiä lumi,vesi -ja raekuurojen säestämänä, tosin taisi siellä jopa aurinkokin välillä paistaa. Sitten hatkaporukan kovemmat kuskit alkoivat rynkyttää ja pian kärkeen muodostui seitsemän kuskin ryhmä, joka ratkaisi kisan parhaat sijoitukset. Itselläni ei jaloissa riittänyt tarpeeksi potkua, joten jäin kakkosporukkaan taistelemaan himmeämmistä sijoituksista. Loppujen lopuksi tulin maaliin yhdeksännellä sijalla, ihan kohtuullinen tulos, mutta aina tietysti haluaisi parempaa.

Lauantaina on vuorossa Fellmannin Ajot Lahdessa ja sunnuntaina lähes legendaarinen Porvoon Ajo, joka lienee tänä vuonna kovin kotimainen maantiekisa. Molemmista kisoista lähdetään tavoittelemaan tälle vuodelle ensimmäistä merkintää voittosarakkeeseen.

ECW

Estonian Cycling Weekend on takana ja tulokset siltä reissulta jäivät laihaakin laihemmiksi. Kisat menivät siis enemmän tai vähemmän täysin pieleen.

Tallinna - Tartossa kruisailin maaliin pääjoukon hännillä, Tarto GP:stä tuloksena DNF grupetosta keskeyttämisen jälkeen ja Rattarallista hengissä selviäminen olivat viikonlopun anti. En jaksa höpistä kisoista enempää, luettavana olisi sitä samaa kuraa kuin aikaisemmissa raporteissakin.

Ensi viikonloppuna luvassa Riga GP (UCI 1.2), jos siellä koittaisi vähän rimpuilla, että saisi jotain tulosta aikaiseksi...

Jurmala GP

Lauantaina Neuvostoliitossa eikun siis Latviassa ajettu Jurmala GP ei tuottanut allekirjoittaneelle läheskään sitä tulosta, jota sieltä haettiin. Voi todeta, että mukana olleet kaksi Pro Continental-joukkuetta, RusVelo ja Farnese - Selle Italia, dominoivat kisaa.

Kisan kulku lyhyesti kerrottuna: Hatka lähti aika alussa ja meni jo viiden minuutin päähän ja siellä ei ollut maajoukkueella ajajia, mutta onneksi ei ollut myös RusVelolla. RusVelo veti sitten hatkan kiinni Aku Silveniuksen avustuksella ja kilpailu alkoi uudestaan, kun irtiotto tuli kiinni. Ongelmaksi muodostui vain se, että oikeastaan kukaan ei uskaltanut haastaa kilpailun kulkua, vaan kaikki odottelivat loppukiriä. Iskin vielä 1½ kierrosta ennen maalia, mutta kukaan ei lähtenyt mukaan ja en nyt ole niin hevostelukunnossa, että voisin ajaa soolona maaliin. Loppukiriin osallistumisen jätin muiden hommaksi, paras suomalainen oli lopulta Joonas Henttala sijalla 17. Farnese - Selle Italia korjasi voiton Italiaan ja RusVelolle meni hopeaa.

No ei masennuta vaikka taas yksi UCI-kisa meni enemmän tai vähemmän päin mäntyjä vaan suunnataan katseet jo kohti Estonian Cycling Weekendiä. Jos siellä saisi parannettua hieman viime vuoden sijoituksia niin voi olla ihan tyytyväinen, kun vastuskin on tänä vuonna astetta kovempaa.

Reissu Ruotsiin

Viikonloppu on takana kuten myös kaksi kilpailua sisältänyt Skandis Bike Weekend. Uppsalassa käynti oli aika kaksijakoinen reissu, siitä kohta hieman tarinaa.

Lauantaina ajetusta melkein parisataa kilometriä pitkästä Scandinavian Racesta jäi luu käteen eikä kovin paljoa kerrottavaa. Päällimmäisenä mielessä DNF:n aiheuttama ketutus ja surkea sää. Keskeytyksen aiheuttaneet syytkin ovat melko mielenkiintoiset. Sanotaan vain lyhyesti, että siihen liittyivät tuuliliivi, "kaverin apu", kasa ja pieni höntyily. Hyvään tulokseen olisi ollut kaikki mahdollisuudet, koska jalka oli kohdillaan, mutta shit happens ja sitä on turha jäädä jossittelemaan.

Edellisestä päivästä sisuutuneena päätin, että sunnuntaina ajetaan tulos tai ulos taktiikalla ja se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Sunnuntaina oli siis vuorossa Skandis GP, 30 kierrosta mäkimukulakorttelia eli yhteensä 60km hidasta kidutusta. Voikin sanoa, että reitti on vaativin korttelikisa mitä olen ikinä ajanut. Mutta siis itse kisaan!

Kortteli alkoi, yllätys yllätys, aika rivakkaalla alkuvauhdilla. Toisella tai kolmannella kierroksella yksi patonkimaan ajajista iski ja päätin mennä mukaan, kun jaloissa oli mukavasti paukkuja reservissä. Puolta kierrosta myöhemmin päivän irtiotto olikin muodostunut. Alussa mukana oli seitsemän kuskia, mutta porukka harveni vauhdin sekä teknisten ongelmien takia nopeasti ja jäljelle jäivät allekirjoittanut sekä 3 Continental-tason ammattilaista. Porukassa vetotyöt sujuivat tasaisesti ja ero taaksepäin kasvoi, tosin toinen Colban ajajista, Goovarts, eli kilpailun voittaja himmaili vähän, koska hänellä oli mukana apukuski. Kun kisasta oli jäljellä kymmenisen kierrosta niin vauhti mäessä alkoi alhdistaa kierros kierrokselta enemmän ja reidet alkoivat osoittaa väsymisen merkkejä. Onneksi kuitenkin pääsin aina lepäämään hieman ennen mäkeä, koska vedin mukulakiviä sisältäneen mutkaisen kaupunkiosuuden ihmetystä aiheuttaneella vauhdilla ja sain näin hieman eroa muihin ennen mäkeä, joten alkuosan mäestä sai ajaa omaa vauhtia. Pari kierrosta myöhemmin Goovaerts lisäsi mäessä kaasua ja kukaan ei pysynyt hänen mukanaan. Tipun hetkellisesti myös Pardinin ja Ljungbladin kyydistä, mutta sain heidät vielä kiinni neljä kierrosta ennen maalia. Tätä juhlaa ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, koska ruotsalainen tykitti mäessä ja jouduin taas antamaan periksi. Loppukisan ajelin yksinäni hämärän rajamailla ja maaliin tulin kaikkeni antaneena sijalla 4. hieman ennen "pääjoukkoa".

Kokonaisuudessaan Ruotsin reissu oli ihan tyydyttävä, vaikkakin lauantain missattu tilaisuus jäi harmittamaan pahasti. Toisaalta sunnuntain suoritus oli hyvä ja antoi itsellekin varmistuksen siitä, että kunto on kohdillaan. Tuloslistalla etupuolelle jääneet ajajat eivät ole kuitenkaan ihan mitään kumitossuja, joten neljäs sija raskaalla radalla ei tullut aivan vahingossa.

Skandis GP (30 x 2 km) 60 km, Uppsala

1 Tom Godvaerts (Belgia) Colba - Superano Ham 1.49.27

2 Olivier Pardini (Belgia) Colba - Superano Ham + 1.52

3 Jonas Ljungblad (Ruotsi) Team Differdange s.a.

4 Sami Tiainen TWD-Länken + 2.17

5 Christian Bertilsson (Ruotsi) Team Cykelcity + 2.29

12 Jussi Rossi (Suomi) TWD-Länken s.a.

Tulokset sunnuntailta

Seuraava kisa on jo viime vuodelta tuttu Jurmala GP, luvassa täysi tasamaakisa. Viime vuoteen tosin erona, että kisa on astetta kovempi eli UCI 1.1. Sieltä lähdetään hakemaan niinkin utopistista asiaa kuin kauden avausvoittoa, pitäähän se voittaminen jostain aloittaa!

Pyöräilysanastoa ja epämääräistä avautumista

Välillä allekirjoittaneen blogiteksteissä vilahtelee muutamia oudon näköisiä sanoja ja lyhenteitä, joten ajattelin, että voisin yrittää selittää lukijoille mistä on oikeasti kysymys. Samalla oikaistaan myös muutamia harhakuvia, joita pyöräilyn ystävillä saattaa päässään olla.

Ammattipyöräilijä = Henkilö, jolla on sopimus WT,PCT tai CT tason tallin kanssa ja saa siis palkkaa ajamisesta
Continental Team = CT = ei rengasvalmistaja, vaikka niinkin voisi luulla, vaan kyseessä on kolmannen tason ammattilaisjoukkue, esimerkiksi Rabobank Continental
Grupetto = kärkiryhmästä jäänyt pyöräijöiden joukko, joka ei enää kiirehdi mihinkään, jämäsijoituksia siis tiedossa
Hatka = irtiotto
Peloton = pääjoukko
Pro Continental Team =  PCT = 2. korkeimman tason ammattilaisjoukkue, esimerkiksi Matti Helmisen Landbouwkredit-Euphony
UCI  = kansainvälinen pyöräilyn kattojärjestö
UCI 1.X = UCI:n alainen yhden päivän pyöräilykilpailu
UCI 2.X = UCI:n alainen vähintään kaksi päivää kestävä etappikilpailu
World Tour Team = WT = korkeimman tason ammattilaisjoukkue, esimerkiksi Jussi Veikkasen FDJ - BigMat

Em kilpailuissa X:n paikalla on omissa kilpailuissa 1 tai 2. Ensimmäiseksi mainittu tarkoittaa ammattilaiskisaa ja esimerkiksi UCI 1.1 tarkoittaa yhden päivän ammattilaiskilpailua, johon saavat osallistua vain maajoukkeet sekä ammattilaisjoukkueet (WT,PCT,CT). Jälkimmäinen taas tarkoittaa kisaa, johon voi osallistua seura sekä maajoukkueita ja Continental talleja. Myös järjestävän maan Pro Continental tallit voivat ajaa kisan, mutta UCI 1.2 tai 2.2-kisoihin WT-talleilla ei ole asiaa.
Kisojen taso vaihtelee jonkun verran, mutta joka tapauksessa vauhti on kovaa ja esimerkiksi Suomen kisojen kanssa yhtäläisyydet ovat lähinnä siinä, että ajetaan kisaa ja alla on pyörä. Muuten kisat ovat järjestelyiltään, tasoltaan, matkaltaan ja vauhdiltaan aivan eri luokkaa.


Nyt päästään sitten ehkä herkullisimpaan asiaan, joka itseänikin koskee ja se tuntuu aiheuttavan paljon vääriä mielikuvia. Kyseessä ovat siis suomalaiset ajajat (Paavo&Mikko Paajanen, Matti Manninen ja allekirjoittanut), jotka ajavat kisaa ulkomaalaisissa joukkueissa, mutta eivät ole ammattilaisia! Kun suomalainen ajaja lähtee ulkomaille niin monelle tulee heti glamourinen harhakuva, että kyseessä on ammatikseen ulkomailla ajava pyöräilijä. Viime viikonloppuna kuulin useammasta suusta, että olen ammattipyöräilijä !?? Totuus on kuitenkin monella tapaa todella kaukana tästä.

No lähdetäänpä tutkimaan tilannetta hieman tarkemmin. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa ja en käy töissä, mutta tietysti massiiviset Kela Racing Teamin sponsori€urot kolahtavat tilille aina kuun neljäs päivä. Henkilökohtaisia sponsoreita ei ole, jos vanhempia ei lasketa mukaan ja rahaa ei tule kotimaiselta eikä ulkomaiselta tiimiltä. Toisin sanoen siis rahaa ei tule oikein mistään ja lähes kaikki maksetaan omasta pussista. Ei kuulosta kovin ammattilaiselta, kun rahaa menee enemmän kuin tulee ja palkkaa ei saa euroakaan! Eikä ole edes sopimusta ammattilaistason tiimin (WT,PCT tai CT) kanssa, joten eivätköhän kaikki osaa vetää tämän jälkeen oikean johtopäätöksen sen suhteen, että onko allekirjoittanut ammattipyöräilijä. Tähän voisi vielä lisätä kaikenmoista avautumista vähän kaikesta pyöräilyyn ja rahaan liittyvästä, mutta tekstistä voisi tulla turhan pitkä ja katkerahkon makuinen, joten jätän ylimääräisen tilityksen välistä. Joskus voisi kuitenkin hieman valottaa, että minkälaista luksuselämää monet amatööripyöräilijät oikein viettävät.

Ja ainiin, unohtui viime blogitekstissä mainita, etten ajakaan 14.5 alkavaa Olympias Touria (UCI 2.2), koska vatsaongelmien kanssa painiminen jatkuu edelleen ja sen takia hemmetin rankkaan etappiajoon on aivan turha lähteä, kun tietää ettei ole 100% iskussa. Ottaa kieltämättä vähän pannuun, mutta ei auta itku markkinoilla!

Pyöräilyä Björneborgissa

Viikonloppuna ajettiin Porissa Satakunnan ajot, kyseessä oli kai jonkunsortin pyöräkilpailu vaikka aina ei aivan siltä vaikuttanut. Kisa ajettiin etappiajona, joka koostui prologista ja kahdesta lyhyestä maantiestä.

Lauantaina aamupäivällä ajettu 1,7km prologi oli aikamoista rimpuilua, tuloksena kuitenkin kahdeksas sija ja vain kolme sekunttia eroa kärkeen. Iltapäivällä oli vuorossa lyhyehkö 90km maantie ja irtiottoon oli päästävä, jotta mies saadaan paremmille sijoituksille. Sai koittaa varmaan viisi kertaa ennen kuin lopullinen hatka lähti. Mukana olivat Joonas Henttala, Jussi "Jäpis" Eskelinen ja Aku Silvenius, joka totesi vauhdin pian liian kovaksi. Hatka meni kuin menikin loppuun asti, maalissa kultaa ja kunniaa kuittasi Jäpis, Henttalan ollessa toinen ja itse rullailin maaliin kolmantena juuri ennen kotiin kirivää pääjoukkoa. Hyvityssekunttien avulla nousin kok.kisan kärkeen, joten asetelmat sunnuntaille olivat ihan mukavat.

Yön aikana tapahtui kummia ja viralliset tulokset muuttivat hieman muotoaan ja olinkin yhtäkkiä kisassa toisena. Se tarkoitti, että taas joutuisi iskemään, jotta voitto olisi mahdollinen. 125km matkan aikana porukka hajoili useamaan kertaan, mutta lopulliset ratkaisut tapahtuivat vasta hieman kisan puolivälin jälkeen. Kärkeen oli karannut aikaisemmin kahden hengen porukka, jota lähdimme ajamaan kiinni viiden miehen voimin. Mukana myös eiliseltä tutut kaverit Henttala ja Eskelinen sekä muutama muu. Kärki tuli kiinni ja lopulta ratkaisut menivät loppukiriin. Siinä vahvin oli Manninen, Eskelisen ollessa toinen samalla varmistaen kokonaiskisan voittonsa hyvityssekunttien avulla. Allekirjoittanut avasi kirin, mutta kun taagia ei ollut tarpeeksi niin tuloksena oli vain kolmas sija etapilta ja kokonaiskisan toinen sija.

Viimeksi ajoin Satakunnan ajot kaksi vuotta sitten ja olin silloinkin toinen. Sanomattakin selvää, että miestä ottaa pannuun, kun sama toteutui taas. Ei tullut etappivoittoa eikä kokonaiskisankaan voittoa. No täytyy todeta, että huonolle en kok.kisassa hävinnyt, Jussi on aika hyvässä kunnossa.

1	20	Jussi Eskelinen	Koiviston isku								5:18:14,8
2	13	Sami Tiainen	TWL								5:18:17,7
3	15	Matti Manninen	Koiviston isku								5:18:20,7
4	54	Joonas Henttala	CK Master								5:18:24,4
5	66	Jarmo Rissanen	KuSo								5:18:30,0
6	50	Jori-Pekka Kuuranne	Team Probike-Giant								5:18:34,4
7	63	Olli Koski	KäTa								5:18:35,1
8	30	Henri Järvinen	Team Continental								5:21:07,5
9	42	Juho Färlin	Akilles								5:21:11,6
10	52	Aku Silvénius	TWL								5:21:14,1

Perjantaina otetaan suunta kohti Ruotsia, vuorossa Scandinavian Race (UCI 1.2) ja Skandis GP Uppsalassa TWD-Länkenin kanssa. Luvassa vaihteen vuoksi taas oikeat pyöräkilpailut, joissa vauhtia pitäisi riittää. Jos jalka on kohdillaan ja vatsakin suostuisi toimimaan kunnolla niin Ruotsista voi tulla ihan mukavaa tulosta.

Takkuavaa menoa Tanskassa + tilinpäätös

Sunnuntaina ajettu 208km pituinen Himmerland Rundt UCI 1.2-kisa ei mennyt aivan odotusten mukaisesti. Turpaan tuli rajusti ja taas on luvassa koottujen selitysten vuoro.

Jalat olivat kisan alkupuolella hyvän tuntuiset ja porukassa ajaminen oli helppoa, mutta jo kisan alkuvaiheessa huomasin, että viime vuodelta tutut ongelmat vatsan kanssa olivat palanneet. Voikin sanoa, että kisa oli vain kuoleman odottelua, koska kun nesteet ja energiat eivät imeydy lähes ollenkaan niin tuon tasoisissa kisoissa tulee turpaan ja rankasti. Kun ratkaisut tehtiin 3½h ajon jälkeen ei miehessä ollut enää sellaista iskua, että olisi pystynyt ajamaan kärkiryhmässä. Maaliin jossain supergrupetossa sijalla 39., ainakin valovuoden kärkeä jäljessä. Muillakaan maajoukkeen ajajilla ei mennyt kovin ihmeellisesti, vain kaksi viidestä ajoi maaliin. Joonas Henttalalla olisi ollut mahdollisuudet hyvään sijoitukseen, mutta rengasrikko ratkaisevalla hetkellä pilasi kisan.


Ja sitten vuorossa pientä pohdintaa alkukaudesta, kuten jo aikaisemmin lupasinkin.

Plussia:
- Melko tasainen suoritustaso
- Kunto kohtuullinen
- Tiimi tyytyväinen ajamiseen

Miinuksia:
- Ei yksittäisiä huippusuorituksia -ja sijoituksia kisoissa
- Kunto pieni pettymys, odotukset olivat hieman korkeammalla
- Vatsaongelmat, näitä ei tarvittaisi. Toivottavasti saisi nyt nopeasti asian kontrolliin, jotta voi näyttää mihin oikeasti pystyy. Jos vatsa ei tule lyhyen ajan kuluessa kuntoon, niin saattaa olla, että mies makaa telakalla taas pidemmänkin aikaa.


Lyhyet johtopäätökset:
- Kunto ihan jees, mutta ei aivan riittävä ajamaan huippusijoituksista.
- Jos haluaisi pärjätä heti kovissa alkukauden kilpailuissa niin harjoituskauden pitäisi olla erilainen ja parempi
- Vatsavaivojen aikaan tuloksen tekeminen isoissa kisoissa mahdotonta

Ja sitten asioita, joilla asiat saataisiin kuntoon tai mitä pitäisi tehdä, että tilanne olisi toinen:
- Enemmän ja kovempaa treeniä
- Euroopassa pärjääminen vaatisi ammattimaisempaa toimintaa, ts koulussa ei olisi pahemmin varaa käydä ja tammikuussa pitäisi tehdä aivan jotain muuta kuin hiihtää suksilla Suomessa. Ero kärkeen ei kuitenkaan ole kovin suuri, mutta tasoitusta ei ole oikein vara antaa.


Toivotaan, että vatsa tulee nyt nopeasti kuntoon, koska toukokuu on tämän vuoden kisakuukauksista ylivoimaisesti tärkein. Olisi saatava tulosta aikaan joissain kisoissa tai muuten voi huokaista syvään ja todeta, että alkukausi on epäonnistunut tavoitteisiin nähden.

Ajan viikonloppuna Porissa TWD-Länkenin kanssa Satakunnan ajot ja siellä testataan myös vatsan toimivuus. Jos kaikki toimii niin 14.5 mies starttaa Olympias Tourilla (kuuden päivän UCI 2.2) Hollannissa, mutta jos kaikki ei mene kuin elokuvissa niin sitten luultavasti ollaan telakalla nuolemassa (vatsa)haavoja.

Rund um Düren

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet vaihtelevissa tunnelmissa. Välillä ajaminen tuntui jo todella hyvltä, mutta matkan varrelle sattui pieniä ongelmia, joten itseluottamus ja päivän kunto olivat hieman hakusessa ennen Saksaa.

Sunnuntaina aikainen herätys ja tiimibussin kyydissä kohti Saksaa. Koitin vähän kysellä, että alkaako kisa suoraan mäkeen vai mikä on tilanne, koska tarkoituksena oli koittaa päästä "suojahatkaan" ennen mäkiä. No kisa alkoi mäkeen suoraan neutraalistartin jälkeen, joten siihen kuivui sekin suunnitelma. Vauhti oli aika tapissa heti alusta alkaen, koitin kuitenkin rimpuilla irti porukasta pari kertaa, tosin siinä onnistumatta. Jalkakaan ei ollut eilen aivan paras mahdollinen. Sen jälkeen keskityinkin vain porukassa ajamiseen ja odotin hetkeä, jolloin porukka katkeaa ja yritin olla oikeassa paikassa, kun tämä tapahtuu. Ajaminen ei ollut iskujen jälkeen kovin herkkua, joten olin hieman pessimisti mahdollisuuksieni suhteen ja ajoin siksi turhan takana porukassa. Tämä kostautuikin myöhemmin.

Kisan ratkaisu tapahtui puolentoista tunnin kohdilla, kun pohjalle oli ajettu mäki, joka veti porukan jonoksi. Mäen päällä oli vielä hivuttavaa nousua, se yhdistettynä peltoaukeaan ja uskomattoman kovaan tuuleen räjäytti porukan palasiksi. Em asiat ja liian takana oleminen takasi paikan vain kakkosporukassa, josta myöhemmin muodostui pääjoukko, kärki meni siis menojaan. Tämän jälkeen pääjoukossa keskityin ainoastaan  pystyssä pysymiseen, oli paikoitellen melkoisen hazardia ajamista märissä alamäissä ja lopun kaupunkikierroksilla. Maaliin taas sijoilla ynnä muuta, ei nyt aivan katastrofikaan mutta ei todellakaan tyydyttävä tulos.

Rund um Düren olikin viimeinen ensimmäisen stintin kisa NVWG:n kanssa, sillä palailen ensi viikolla Suomeen. Pitää välillä viihtyä koulun penkilläkin ettei menetä Kela Racing Teamin sponsorieuroja. Sitä ennen kuitenkin laitetaan maajoukkuepaita päälle ja Merida alle ja käydään ajamassa Tanskassa pari kisaa. Toinen niistä on Himmerland Rundt UCI 1.2. Matkaa vain 208km ja paikan päälle kuulema tulossa vain surkeita joukkeita, joten voitto on käytännössä jo varma vai miten se menikään ???

Tanskan reissun jälkeen laaditaan välitilinpäätös kaudesta tähän mennessä. Pitää vähän analysoida alkukautta ja tulla jonkinlaisen tulokseen kisakunnon ja kaiken muunkin suhteen. Luvassa myös vähän tietoa kesän kisaohjelmasta.

Tiimin esittely ennen kisaa, huomaa muut rimppakintut.

Vertailua Hollannin ja Suomen kilpailuista

Eipä ole tällä hetkellä ihmeellisempää kirjoittamisen aihetta niin voisin kertoa vähän kisojen eroavaisuudesta Hollannin ja Suomen välillä. Blogitekstin tarkoituksena on siis raottaa hieman verhoa asian suhteen ja kertoa lukijoille siitä, miten erilaisia kisat ja niiden taso voivat olla. Tavan penkkiurheilija voikin ihmetellä, että jos pystyy voittamaan kisoja Suomessa niin miksi voittoja ei tule myös muuallakin.

En nyt ihan tiedä mistä tässä pitäisi loogisesti ajateltuna aloittaa, koska ero on rehellisesti sanottuna kuin yöllä ja päivällä. Tarkoituksena ei ole mollata Suomen kisoja ja tasoa, vaan todeta mikä tilanne oikeasti on. Se että olet kova Suomessa ei tarkoita täällä periaatteessa mitään. Luvassa siis maratonpituinen teksti, joten koittakaa pysyä hereillä.


Yhdeksi suurimmista eroista arvioisin sen, että täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli sijoittautuminen porukassa on elintärkeää. Tämä tuleekin varmaan monelle pienoisena tai jopa suurena yllätyksenä. Tätä ei tule Suomessa heti ajateltua, mutta kun täällä reitit kiemurtelevat parin metrin levyisiä teitä pitkin ja sinne ahtautuu lähes 200 ajajaa niin ruuhkaa tulee välttämättäkin ja kärkeen on tunkua. Kärjistäen sanottuna ei auta vaikka olisit maailman vahvin pyöräilijä, mutta jos olet väärässä paikassa väärään aikaan niin kilpailuissa menestymisestä ei tule mitään. Jos olet 250m kärjen takana kun alkaa tapahtumaan niin olet auttamatta väärässä paikassa, sieltä ei sitten ihan helpolla noustakaan. Täytyy osata myös luovia hyvin isossa pelotonissa, koska jos ajat liian varovaisesti niin löydät itsesi helposti porukan hänniltä.

Seuraavana suurena erona tulee ajajamäärä, josta saikin jo pientä esimakua. Suomessa viivalla on hyvällä tuurilla 100 ajajaa, joiden tasoerot ovat todella suuria ja ajajia joilla on realistinen mahdollisuus voittoon ei ole hirveän paljoa. Täällä taas lähes jokaisessa kisassa on reilusti yli 100 ajajaa, isommissa kisoissa yleensä se 180-200. Esimerkkinä voidaan ottaa reilu viikko sitten ajamani kortteli keskellä ei mitään, johon starttaa melkein 150 kuskia. Tälläistä ei tule tapahtumaan Suomessa ihan lähiaikoina.

Myös kilpailuiden pituudessa on melkoinen muutos Suomesta Hollantiin mennessä. Jos katselee alkukauden kisojen pituuksia, niin Suomessa ne ovat kaikki alle 100km. Täällä taas aloitetaan suoraan 160-180km kilpailuista, joka on kilpailuiden normaali pituus ja se lisää puolestaan vaativuustasoa aikalailla. Suomessa samanpituiset kilpailut taitavat olla laskettavissa yhden käden sormilla.

Ajajien määrän lisäksi tasoero maiden välillä on suuri. Taso on täällä todella paljon kovempi, sitä ei meinaa uskoa ennen kuin sen itse toteaa. Tämä onkin se suurin ero Suomen ja Hollannin välillä. Kun peruskisassa on aina mukana vähintään 4 Continental(ammattilais)-tason joukkuetta niin se nostaa rimaa menestymisen suhteen. Myös "keskimääräinen" kuskien taso on paljon kovempi ja voitosta taistelu on siksi paljon kovempaa. Tästä johtuen myös kilpailuiden vauhti on aika eri tasolla. Keskinopeudet ovat paljon kovempia kuin Suomessa ja kun kilpailut ovat myös pidempiä niin vauhdin vaikutus korostuu. Monissa rankoissa kisoissa keskeyttäjiä onkin yleensä enemmän kuin niitä, jotka ajavat maaliin.

Reitit täällä eroavat Suomesta aika paljon. Kun ei ole oikeastaan mitään korkeuseroja niin kilpailun ratkaisut tapahtuvat muualla kuin nousuissa. En nyt sano, että Suomessa olisi paljon nousuja, mutta jos ajaa täällä 180km maantiekisan ja kokonaisnousua on reilusti alle 100m niin ehkä se kertoo tarpeeksi. Siis teho-painosuhteella ei ole hirveän suurta merkitystä, tosin turhaa massaa ei ikinä kannata kantaa mukanaan.

Kun kilpailut käydään monesti peltojen keskellä pienillä teillä niin yleensä aina tuuli vaikuttaa kilpailun lopputulokseen. Pitää siis osata ajaa hyvin tuulessa ja sijoittautua oikein. Jo ennen kuin käännytään sivutuuleen niin vauhti kasvaa ja alkaa taistelu paikoista, koska kukaan ei halua olla takana kun alkaa tapahtumaan. Välillä taistelu paikoista on aika raakaa ja kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Sitten kun sivutuuleen saavutaan niin kärjessä pidetään sellaista vauhtia, että happivajetta alkaa syntymään aika helposti. Yleensä käykin niin, että kärjessä on yksi "aura" ja sen takana sitten yksi suora jono. Siellä jonossa ollessa ei ole kovin hauskaa ja silloin täytyy vain toivoa, että porukka ei satu katkeamaan, tosin melkein aina näin käy. Keulassa porukka pääsee hieman palautumaan peesissä, mutta kun vedät siellä jonossa jossa peesiäkään ei oikein saa niin vähitellen jaloissa alkaa painamaan. Sitten kun pari ajajaa edestäsi nitkahtaa niin yht'äkkiä ollaankin kakkos,kolmos tai nelosporukassa. Tähän se kisa monesti ratkeaakin, kun kärkeen muodostuu isompi vahva porukka, joka ratkaisee parhaat sijoitukset.


No nyt on pääosin käsitelty erot Suomen ja Hollannin kilpailuiden välillä. Jonkun toisen laatima lista voisi olla hieman erilainen, mutta uskon että suurimmat erot ovat kaikkien mielestä aika samoja. Toivottavasti lukija ymmärtää nyt hieman paremmin miksi ulkomailla ajaessa menestyminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.


Joskus voisin kirjoitella siitä, että mitä hieman isommissa ympyröissä menestyvältä ajajalta vaaditaan, mutta jätetään se johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Yritystä ja epäonnea

Saksan kisan jälkeen tulin kipeäksi, joten seuraava viikko menikin sitä parannellessa ja kisat jäivät väliin. Viime viikolla pääsin kuitenkin jo takaisin kunnon treenin makuun ja ajaminen tuntuikin paikoitellen aika hyvältä. Pääsiäisen kunniaksi vuorossa pari kisaa, 90km kortteli lauantaina ja 180km maantie maanantaina, joten silloin selviäisi miten hyvässä kunnossa mies on pienen sairastelun jäljiltä.

Lauantain kortteliin starttiviivalle löytyi reilu 120 innokasta, keli oli kylmän kolea ja tuulinen. Kisareitti oli melko helppo ja nopea, joten tiedossa oli tiukkaa vääntämistä. Ensimmäiset kymmenen minuuttia sai käyttää pelkästään siihen, että pääsi nousemaan kärkeen, kun jouduin starttaamaan ihan joukon perältä. Kun pääsin keulille niin vauhti ei tuntunut mitenkään pahalta ja jalatkin vaikuttivat hyviltä, joten ajattelin koittaa onneani irtiotoissa. Olin mukana useammassa irtiotossa, mutta mikään niistä ei mennyt loppuun asti. Kun olin viimeisen kerran irti yhden paikallisen continental-tallin ajajan kanssa ja tulimme kiinni niin samantien lähti uusi irtiotto joka sitten meni loppuun asti. Ja sitten kisan parhaat sijoitukset oli jaettu, jämäsijoista en jaksanut lopussa ajaa. No jalka oli kuitenkin hyvä, yritystä oli ja kai se joskus tuottaa tulostakin. Onneksi muutamasta välikiristä sai sentään vähän rahaa vaivanpalkaksi.

Hatkassa korttelissa, helppoa kuin heinänteko!

Sunnuntaina latailin akkuja korttelin jäljiltä ja valmistauduin maanantain kisaan. Itse kisasta ei jäänyt tällä kertaa paljoa kerrottavaa. Kaatosaade, tuuli, paskaiset ja kapeat tiet tekivät tehtävänsä heti alussa, kasoja tuli vähän väliä ja jo ennen puolta tuntia porukka oli aika palasina. Onnistuin pääsemään ykkösporukkaan, mutta vähän ajan kuluttua takaa kuuluikin psssh. Kirosin mielessäni ja aloin katselemaan taaksepäin, että missäköhän huoltoauto mahtaa olla. No huoltoauto oli kapeilla teillä jumissa grupeton takana ja kun ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain alleni uuden kiekon niin viimeinenkin porukka oli jo kaukana. Johonkin jämäporukkaan pääsin, mutta siinä ei huvittanut ajaa kolmea tuntia paskakelissä, joten kauden ensimmäinen keskeytyskin tuli koettua. Huonoa tuuria väärään aikaan, sitä sattuu välillä ja sille ei itse mahda mitään.

Tulevalle viikonlopulle ei ole näillä näkymin isompaa kisaa tiedossa eli pitää etsiä muutama "treenikisa" ja käydä ajamassa ne. Seuraava isompi kisa on Rund um Düren Saksassa. Kisapaikka on Liegestä 80km itään päin, joten tiukkaa mäkeä on tiedossa sekä kisaan on tulossa ihan tasokasta porukkaa, tarkoittaa sitä, että hyvä sijoitus ei tule helpolla.. Toivottavasti tällä kertaa Saksassa pyörä kulkisi kuitenkin paremmin kuin edellisillä kerroilla!

Surkeat jalat Saksassa

Eipä jäänyt Köln-Schuld-Frechenistä hirveästi kerrottavaa. 190km kitumista vuoden huonoimmilla jaloilla kuvaa hyvin päivän kisaa. Ei ollut kovin nautittava kokonaisuus.

Jo puolen tunnin kohdalla huomasin, että tänään on todella huono päivä. Sen jälkeen odottelin vain, että missä mäessä porukka räjähtää. Tämä tapahtui suunnilleen 120km kohdassa olleessa reilun parin kilometrin pituisessa 10% jyrkässä nyppylässä. Pystyin vain toteamaan, että kärki karkaa aivan nenän edestä, mutta en pystynyt tekemään mitään sen eteen, että olisin päässyt kärkeen. Kun kyseessä on yksi Saksan kovimmista amatööreille ja continental-talleille suunnatuista yhden päivän kisoista niin huonoilla jaloilla ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Loppukisan sitten kiduin 2.porukassa ja maalissa oli pettynyt mies sijalla 104. Viimeisen tunnin aikana jaloissa oli sentään jotain elon merkkejä, mutta ei se enää siinä vaiheessa hirveästi lohduta. Tekisikin melkein mieli lainata Seppo Rätyä Saksan suhteen, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Kisasta jäi muistoksi vain palanut iho käsivarsissa.

Huonoille jaloille löytyikin "syy", kun maanantai-iltana nousi kuume ja tällä hetkellä mies on toipilaana. Pitää yrittää toipua nopeasti, jos vaikka pääsisi viivalle viikonloppuna. Jos tervehtyy ajoissa, niin lauantaina vuorossa  Omloop van de Braakman, pituutta melkein 170km ja tarjolla on kuulema hieman mukulakiviäkin. Kun mukulakivillä ajaminen ei ole itselle minkäänlainen ongelma niin lauantaina koitetaan kääntää kampia siihen malliin, että jonkinlaista tulostakin tulee.

Varamies ja Saksan valloitus vol 1

On perjantai-ilta ja kello lähestyy jo kymmentä. Yht'äkkiä puhelin soi ja DS(=tiimipomo) soittaa. Pitäisi kuulema ajaa huomenna 160km kisaa. Valmistautuminen ei ole oikein optimaalinen kisaa ajatellen ja sunnuntaina luvassa kisa Saksassa, mutta silti tuli lupauduttua viivalle. Siinä samalla meni lauantain leppoisa vietto kevyen lenkin ja penkkiurheilun merkeissä.

Lauantain kisa käytiin Haarlemmerliedessä, aivan Amsterdamin läheisyydessä. Luvassa perussetti eli tuulta, 4 continental-tiimiä ja muut perusjoukkueet sekä tietysti reitti, joka muodostuu lähinnä pari metriä leveistä teistä. Eturiviin odottamaan jo puoli tuntia ennen starttia, että ei tarvitsisi aloittaa perältä. No eipä tästä ollut hirveästi hyötyä, kun kaaoottisessa neutraalissa tilanne muuttui jo omalta kannalta ei niin hyväksi. Neutraalin jälkeen päästiin pari metriä leveälle patotielle, jossa tapahtuivat kilpailun ratkaisut. Kaikki continental tallit menivät kärkeen ja jauhoivat porukan tuhannen palasiksi. Olisi kuitenkin ollut vielä mahdollisuus nousta kärkeen hyvillä jaloilla, mutta pikahälytyksen saanut suomalainen kärsi vielä alkukankeudesta, joten irtiotto meni menojaan. Kakkosporukassa kuitenkin oli hyvää yritystä ja olimme 100km asti 45-55sek päässä irtiotosta, mutta kun kärjessä oli edustus kaikilta isoilta tiimeiltä niin se meni menojaan. Viimeiset 60km ajettiin sitten vaihtelevalla vauhdilla ja tulipa kerran pienellä avustuksella haettua hieman lisävauhtia patotien nurmipenkalta. Kaatumiselta vältyttiin allekirjoittaneen yliluonnollisia cyclocross-taitoja käyttäen ja matka jatkui taas. Lopussa koitin vielä vähän intoilla ja tuloksena 34:s sija, tiimin toiseksi parhaana ajajana. Ihan kohtuullisesti varamieheltä ja tiimikin oli tyytyväinen. Kisassa kävi melkoinen kato, kun maaliin tuli alle 60 ajajaa ja keskeyttäneitä oli lähes 100, tuosta voi koittaa päätellä vähän millaista vauhti täällä on.

Sunnuntaina oli vuorossa vähän vajaa 110km kilpailu Saksan Börgerissä. Tuuliseen ja kylmään keliin oli uskaltautunut melkein 200 ajajaa ja tasokin oli ihan kohtuullinen. Itse kisa oli minulle pettymys. Kun kahdeksasta kierroksesta oli ajettu 1½ niin eteeni tuli kasa, johon en kuitenkaan joutunut mutta en ehtinyt sitä väistääkään. Kun etuporukka jatkoi matkaansa myötätuulessa 60km/h ja itse joutui pysähtymään niin eroa kärkeen tuli äkkiä 40 sekkaa. Takaa-ajo porukassani oli huonoa ja ajajat lähinnä tykittelivät yksistään päättömästi, joten yllätys yllätys että sinne jäätiin missä oltiinkin. Loppukisasta tyhjensin vielä jalat muuta porukkaa perässäni raahaten ja maaliin tulin sijalla ynnä muuta. Vähän jäi harmittamaan, mutta treenin kannalta hyvä kisa.

Saksan valloitus vol. 1 oli siis epäonnistunut, mutta tästä ei lannistuta vaan ensi sunnuntaina hyökätään uudelleen. Silloin on vuorossa Köln-Schuld-Frechen, 190km pituinen saksalainen "klassikko". Mäkeäkin on kuulema luvassa, mukavaa vaihtelua tasamaan jauhamiseen. Jos palaset loksahtelevat paikalleen niin jonkinlaista tulostakin voidaan odottaa.

Kevättä ilmassa

Pari viikkoa on taas vierähtänyt ja kevät alkaa tehdä tuloaan Hollantiin. Myös mies alkaa herätä eloon kevään myötä. Kahteen viimeiseen viikkoon mahtui jonkun verran huonoa ja hyvää treeniä sekä yksi kisa. Viime viikolla ongelmaksi muodostui pyöräilijälle jo klassisen tuttu jumi. Pääsin keskiviikkona vihdoin ja viimein hierontaan, edellisestä olikin vierähtänyt aikaa kuukauden verran. Hieronta ei kuitenkaan vastannut oikein odotuksia ja jumit eivät pahemmin auenneet. Asialle oli kuitenkin tehtävä jotain niin päätin ostaa "foam rollerin", joka tunnetaan myös toisella nimellä kaulin. Saattaa kuullostaa oudolta, mutta sen avulla saa murjottua lihaksia melko hyvin. Rajana on vain oma kipukynnys, tuntuu nimittäin välillä aika ikävältä vetää lihaksia kunnolla auki.

Witte Kruis Classicissa lauantaina tulisi selviämään ovatko em. toimenpiteet auttaneet yhtään vai ovatko lihakset vieläkin heikossa hapessa. Perjantain viimeistelytreeni tuntui jo ihan kohtuulliselta, joten odotukset kisaan lähdettäessä olivat positiiviset.

Kisareitti oli aika tekninen jatkuvinen risteyksineen ja liikenneympyröineen. Kun siihen lisätään välillä todella kapeat tiet, neljä continental-tason joukketta, melkein 200 miestä viivalla ja kova tuuli niin jo etukäteen tiesi, että kisa tulee olemaan rankka. Ensimmäinen tunti mentiin vielä isossa porukassa, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Yllättäen porukka katkesi ja huomasin olevani kakkosryhmässä. Onneksi kuitenkin porukassamme riitti tarpeeksi vauhtia, jotta ennen kisan puoliväliä saimme ykkösporukan kiinni. Ja kuten yleensä käy, heti tämän jälkeen irti lähtee uusi porukka ja niin tapahtui myös tälläkin kertaa. Nyt pääsin mukaan siihen porukkaan kuten myös kolme muuta tiimikaveriamme. Saimme nopeasti lähes minuutin kaulan, mutta yhteistyö porukassa oli huonoa ja kakkosryhmä saavutti meidät. Sen jälkeen yritystä oli paljon ja kävin itsekin muutaman kerran koittamassa irtiottoa, mutta porukka pysyi kasassa. Kuitenkin jossain vaiheessa kärkeen pääsi livahtamaan pieni porukka, joka otti kahden sekunnin erolla sijat 1 ja 2. Muut sijat ratkaistiin melko kaaoottisessa massakirissä, josta tuloksena 19:s sija. Parempaankin olisi ollut mahdollisuudet ilman lopun väistelyjä. Jos olisi halunnut kamppailla parhaista sijoituksista olisi pitänyt vain laittaa silmät kiinni, vetää täysillä kaikesta välittämättä ja toivoa pystyssä pysymistä, mutta tämä jäi tällä kertaa tekemättä.

Oli kuitenkin positiivista huomata, että kunto on kehittynyt aika mukavasti parissa viikossa. Tällä kertaa jaksoi ajaa hyvin kovavauhtisen 170km kisan asti pienistä ongelmista huolimatta ja yritystä matkan varrella oli paljon. Tämä antaa taas uskoa, että vähän ajan päästä pitäisi pystyä kamppailemaan jo kirkkaammista sijoituksista myös näissä karkeloissa.

Loppuun kisan tulokset ja muutama nappaamani kuva täältä Assenista, jotta blogiin saadaan hieman muutakin kuin pyöräilykeskeistä sisältöä.

1.	Bram Nolten	Cyclingteam Jo Piels	03:45:52
2.	Stefan Van Winden	Restore Cycling	zt.
3.	Jelmer Asjes	Koga Cycling Team	00:02
4.	Roy Eefting	Koga Cycling Team	zt.
5.	Dylan Groenewegen	Cycling Team De Rijke	zt.

19.

Sami Tiainen

NWV Groningen

zt.

Omloop Houtse Linies

Sunnuntaina ajettu Omloop Houtse Linies avasi allekirjoittaneen kisakauden 1½ kuukautta normaalia aikaisemmin. No saatiinpa sekin pois alta ja nyt tietää vähän millä tasolla on kisoissa muihin nähden.

Itse kisa alkoi melko ripellä tahdilla, ensimmäisen tunnin keskinopeuden ollessa reilusti päälle 45. Ajaminen porukassa korttelimaisella ja tuulisella reitillä oli hermostunutta ja paikastaan sai taistella koko ajan. Tämä tuntuikin hieman oudolta, kun viimeisestä maantiekisasta oli aikaa suunnilleen seitsemän kuukautta.

Vauhdin pidosta ei tarvinnut itse hirveästi huolia vaan sai keskittyä mukana pysymiseen. Porukka menikin palasiksi jo aikaisessa vaiheessa ja löysin itseni kakkosporukasta. Porukat yhdistyivät kuitenkin noin 60km kohdalla ja kisa alkoi uudestaan. Heti tämän jälkeen lähtikin ratkaiseva irtiotto, jossa ei ollut seuraltamme yhtään ajajaa. Koitimme ajaa sitä kiinni viiden miehen voimin ja pääsimmekin jo 20 sekunnin päähän, mutta emme saaneet irtiottoa kiinni, koska muut joukkeet eivät suostuneet auttamaan. Tämän jälkeen top-10 sijoitukset olikin jo jaettu. Koitin pari kertaa päästä hyvään väliporukkaan mukaan, mutta tuloksetta ja loppukisan vietinkin kituen pääjoukossa. Pääjoukon kirissä en jaksanut lähteä riehumaan vaan päätin istua hieman taaempana ja välttää kolarit.

Lopputuloksena maaliin sijalla 45 "lievästä" nestehukasta kärsien, kun viimeinen tunti meni ilman juomista pienestä kommunikaatio-ongelmasta johtuen. Tästä johtuen tänään olo onkin ollut melko väsynyt, mutta kun tästä palautuu niin on taas vahvempana seuraavassa kisassa.

Tälläistä tällä kertaa, parempia sijoituksia jahdaten seuraavaan kertaan!

Mukulalla hinaamassa pelotonia

Tilannepäivitys

Suomen talvi oli ja meni, kuten talven treenitkin. Takana on myös Mallorcan leiri uuden seurani NWVG Bike4AIRin (kunnon sanahirviö!) kanssa. Blogiin piti kirjoitella juttua pariinkin otteeseen eri aiheista, mutta viimeisen kolmen viikon aikana on ollut aika paljon muutakin parempaa tekemistä kuin netissä roikkuminen ja blogin kirjoittaminen, joten tekstiä ei ole tullut. Lienee siis paikallaan kerrata hieman, mitä viime aikoina on tapahtunut, koska häppeninkiä on ollut välillä melkein muille jakaa.

Tammikuun ja helmikuun alun treenit menivät ihan kohtuullisesti, määräharjoittelua kuitenkin haittasi välillä pienet pakkaset, mutta koitin olla välittämättä asiasta ja tehdä sen verran treeniä kuin oli mahdollista. Helmikuun alussa kävin ajamassa kuntotestin, joka kertoi, että treenit ovat menneet mukavasti ja kehitystä on tullut. Taloudellisuus oli parantunut huimasti ja kynnyksetkin alkoivat olla jo sillä tasolla, että voi kutsua itseään pyöräilijäksi.

Helmikuun 9.päivä lähdin Mallorcalle 11 päivän pituiselle leirille uuden hollantilaisen seurani NWVG Bike4AIRin kanssa. Ilmassa oli vähän kysymysmerkkejä siitä, että miten kroppa toimii pyörän päällä pidemmän ajamattoman jakson jälkeen ja että kuinka mies sopeutuu uuteen porukkaan. Seurakaverit ottivat uuden jäsenen kuitenkin hyvin vastaan ja parin vähän nihkeämmän päivän jälkeen pyöräkin alkoi jo liikkua jonkin verran. Päivä päivältä pyöräily alkoi tuntua paremmalta ja leirin loppupuolella olin selvästi yksi seuran parhaista ja monipuolisimmista ajajista. Mäki kulki yllättävän hyvin, vaikka mäkikunnossa ei ollakaan, tasamaalla kulku oli vahvaa ja kirikin irtosin melko kivasti. Tosin leiri ei ollut missään mielessä kevyt vaan se vaati kyllä veronsa mm. pienen nuhan muodossa. Lauantaina ajetun viimeisen kunnon lenkin jälkeen mies on ollut aika naatti, mutta tänään jalat alkoivat olla jo ihan lupaavat. Esimerkkeinä peruslenkeistä toimivat 4h/~145km setit joita vedettiin useampikin kappale ja 210km vähän reiluun kuuteen tuntiin. Kevyttä settiä lumihankien keskeltä saapuneelle suomalaiselle :) !

Seuraavien päivien ohjelma on vielä melko kevyt tehojen suhteen, koska haluan olla tuoreilla jaloilla viivalla ensimmäisessä kisassa. Ja sehän on sunnuntaina ajettava Omloop Houtse Linies. Kisaan lähden hyvin mielin, mutta ilman suurempia odotuksia. Jos tulee hyvä sijoitus niin olen tyytyväinen tai jos pystyn auttamaan joukkuetta, mutta jos jostain syystä tämä ei toteudu niin ei ole syytä vajota pohjamutiin. Voisikin sanoa että olisi pieni ihme, jos kisasta tulisi huippusijoitus alle kolmen viikon pyöräharjoittelulla.

Nyt siis asuskelen Hollannissa ja tarkemmin ottaen Assenissa. Tällä hetkellä kaikki panostus on kaikinpuolin pyöräilyssä, tosin opiskeluja suoritan silti sen verran mitä täältä käsin pystyn. Tarkoitus on olla tällä kaudella sellaisella tasolla, että ensi vuodeksi olisi enemmänkin vaihtoehtoja mistä valita pyöräilyn suhteen.

Mutta eiköhän tämä riitä jo tälle kerralle, palataan asiaan toivottavasti ensi viikolla, jolloin luvassa tunnelmia ensimmäisestä kisasta ja elämästä Hollannissa.