Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Rund um Düren

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet vaihtelevissa tunnelmissa. Välillä ajaminen tuntui jo todella hyvltä, mutta matkan varrelle sattui pieniä ongelmia, joten itseluottamus ja päivän kunto olivat hieman hakusessa ennen Saksaa.

Sunnuntaina aikainen herätys ja tiimibussin kyydissä kohti Saksaa. Koitin vähän kysellä, että alkaako kisa suoraan mäkeen vai mikä on tilanne, koska tarkoituksena oli koittaa päästä "suojahatkaan" ennen mäkiä. No kisa alkoi mäkeen suoraan neutraalistartin jälkeen, joten siihen kuivui sekin suunnitelma. Vauhti oli aika tapissa heti alusta alkaen, koitin kuitenkin rimpuilla irti porukasta pari kertaa, tosin siinä onnistumatta. Jalkakaan ei ollut eilen aivan paras mahdollinen. Sen jälkeen keskityinkin vain porukassa ajamiseen ja odotin hetkeä, jolloin porukka katkeaa ja yritin olla oikeassa paikassa, kun tämä tapahtuu. Ajaminen ei ollut iskujen jälkeen kovin herkkua, joten olin hieman pessimisti mahdollisuuksieni suhteen ja ajoin siksi turhan takana porukassa. Tämä kostautuikin myöhemmin.

Kisan ratkaisu tapahtui puolentoista tunnin kohdilla, kun pohjalle oli ajettu mäki, joka veti porukan jonoksi. Mäen päällä oli vielä hivuttavaa nousua, se yhdistettynä peltoaukeaan ja uskomattoman kovaan tuuleen räjäytti porukan palasiksi. Em asiat ja liian takana oleminen takasi paikan vain kakkosporukassa, josta myöhemmin muodostui pääjoukko, kärki meni siis menojaan. Tämän jälkeen pääjoukossa keskityin ainoastaan  pystyssä pysymiseen, oli paikoitellen melkoisen hazardia ajamista märissä alamäissä ja lopun kaupunkikierroksilla. Maaliin taas sijoilla ynnä muuta, ei nyt aivan katastrofikaan mutta ei todellakaan tyydyttävä tulos.

Rund um Düren olikin viimeinen ensimmäisen stintin kisa NVWG:n kanssa, sillä palailen ensi viikolla Suomeen. Pitää välillä viihtyä koulun penkilläkin ettei menetä Kela Racing Teamin sponsorieuroja. Sitä ennen kuitenkin laitetaan maajoukkuepaita päälle ja Merida alle ja käydään ajamassa Tanskassa pari kisaa. Toinen niistä on Himmerland Rundt UCI 1.2. Matkaa vain 208km ja paikan päälle kuulema tulossa vain surkeita joukkeita, joten voitto on käytännössä jo varma vai miten se menikään ???

Tanskan reissun jälkeen laaditaan välitilinpäätös kaudesta tähän mennessä. Pitää vähän analysoida alkukautta ja tulla jonkinlaisen tulokseen kisakunnon ja kaiken muunkin suhteen. Luvassa myös vähän tietoa kesän kisaohjelmasta.

Tiimin esittely ennen kisaa, huomaa muut rimppakintut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti