Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Yritystä ja epäonnea

Saksan kisan jälkeen tulin kipeäksi, joten seuraava viikko menikin sitä parannellessa ja kisat jäivät väliin. Viime viikolla pääsin kuitenkin jo takaisin kunnon treenin makuun ja ajaminen tuntuikin paikoitellen aika hyvältä. Pääsiäisen kunniaksi vuorossa pari kisaa, 90km kortteli lauantaina ja 180km maantie maanantaina, joten silloin selviäisi miten hyvässä kunnossa mies on pienen sairastelun jäljiltä.

Lauantain kortteliin starttiviivalle löytyi reilu 120 innokasta, keli oli kylmän kolea ja tuulinen. Kisareitti oli melko helppo ja nopea, joten tiedossa oli tiukkaa vääntämistä. Ensimmäiset kymmenen minuuttia sai käyttää pelkästään siihen, että pääsi nousemaan kärkeen, kun jouduin starttaamaan ihan joukon perältä. Kun pääsin keulille niin vauhti ei tuntunut mitenkään pahalta ja jalatkin vaikuttivat hyviltä, joten ajattelin koittaa onneani irtiotoissa. Olin mukana useammassa irtiotossa, mutta mikään niistä ei mennyt loppuun asti. Kun olin viimeisen kerran irti yhden paikallisen continental-tallin ajajan kanssa ja tulimme kiinni niin samantien lähti uusi irtiotto joka sitten meni loppuun asti. Ja sitten kisan parhaat sijoitukset oli jaettu, jämäsijoista en jaksanut lopussa ajaa. No jalka oli kuitenkin hyvä, yritystä oli ja kai se joskus tuottaa tulostakin. Onneksi muutamasta välikiristä sai sentään vähän rahaa vaivanpalkaksi.


Hatkassa korttelissa, helppoa kuin heinänteko!


Sunnuntaina latailin akkuja korttelin jäljiltä ja valmistauduin maanantain kisaan. Itse kisasta ei jäänyt tällä kertaa paljoa kerrottavaa. Kaatosaade, tuuli, paskaiset ja kapeat tiet tekivät tehtävänsä heti alussa, kasoja tuli vähän väliä ja jo ennen puolta tuntia porukka oli aika palasina. Onnistuin pääsemään ykkösporukkaan, mutta vähän ajan kuluttua takaa kuuluikin psssh. Kirosin mielessäni ja aloin katselemaan taaksepäin, että missäköhän huoltoauto mahtaa olla. No huoltoauto oli kapeilla teillä jumissa grupeton takana ja kun ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain alleni uuden kiekon niin viimeinenkin porukka oli jo kaukana. Johonkin jämäporukkaan pääsin, mutta siinä ei huvittanut ajaa kolmea tuntia paskakelissä, joten kauden ensimmäinen keskeytyskin tuli koettua. Huonoa tuuria väärään aikaan, sitä sattuu välillä ja sille ei itse mahda mitään.

Tulevalle viikonlopulle ei ole näillä näkymin isompaa kisaa tiedossa eli pitää etsiä muutama "treenikisa" ja käydä ajamassa ne. Seuraava isompi kisa on Rund um Düren Saksassa. Kisapaikka on Liegestä 80km itään päin, joten tiukkaa mäkeä on tiedossa sekä kisaan on tulossa ihan tasokasta porukkaa, tarkoittaa sitä, että hyvä sijoitus ei tule helpolla.. Toivottavasti tällä kertaa Saksassa pyörä kulkisi kuitenkin paremmin kuin edellisillä kerroilla!



1 kommentti: