Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tilannepäivitys

Suomen talvi oli ja meni, kuten talven treenitkin. Takana on myös Mallorcan leiri uuden seurani NWVG Bike4AIRin (kunnon sanahirviö!) kanssa. Blogiin piti kirjoitella juttua pariinkin otteeseen eri aiheista, mutta viimeisen kolmen viikon aikana on ollut aika paljon muutakin parempaa tekemistä kuin netissä roikkuminen ja blogin kirjoittaminen, joten tekstiä ei ole tullut. Lienee siis paikallaan kerrata hieman, mitä viime aikoina on tapahtunut, koska häppeninkiä on ollut välillä melkein muille jakaa.

Tammikuun ja helmikuun alun treenit menivät ihan kohtuullisesti, määräharjoittelua kuitenkin haittasi välillä pienet pakkaset, mutta koitin olla välittämättä asiasta ja tehdä sen verran treeniä kuin oli mahdollista. Helmikuun alussa kävin ajamassa kuntotestin, joka kertoi, että treenit ovat menneet mukavasti ja kehitystä on tullut. Taloudellisuus oli parantunut huimasti ja kynnyksetkin alkoivat olla jo sillä tasolla, että voi kutsua itseään pyöräilijäksi.

Helmikuun 9.päivä lähdin Mallorcalle 11 päivän pituiselle leirille uuden hollantilaisen seurani NWVG Bike4AIRin kanssa. Ilmassa oli vähän kysymysmerkkejä siitä, että miten kroppa toimii pyörän päällä pidemmän ajamattoman jakson jälkeen ja että kuinka mies sopeutuu uuteen porukkaan. Seurakaverit ottivat uuden jäsenen kuitenkin hyvin vastaan ja parin vähän nihkeämmän päivän jälkeen pyöräkin alkoi jo liikkua jonkin verran. Päivä päivältä pyöräily alkoi tuntua paremmalta ja leirin loppupuolella olin selvästi yksi seuran parhaista ja monipuolisimmista ajajista. Mäki kulki yllättävän hyvin, vaikka mäkikunnossa ei ollakaan, tasamaalla kulku oli vahvaa ja kirikin irtosin melko kivasti. Tosin leiri ei ollut missään mielessä kevyt vaan se vaati kyllä veronsa mm. pienen nuhan muodossa. Lauantaina ajetun viimeisen kunnon lenkin jälkeen mies on ollut aika naatti, mutta tänään jalat alkoivat olla jo ihan lupaavat. Esimerkkeinä peruslenkeistä toimivat 4h/~145km setit joita vedettiin useampikin kappale ja 210km vähän reiluun kuuteen tuntiin. Kevyttä settiä lumihankien keskeltä saapuneelle suomalaiselle :) !

Seuraavien päivien ohjelma on vielä melko kevyt tehojen suhteen, koska haluan olla tuoreilla jaloilla viivalla ensimmäisessä kisassa. Ja sehän on sunnuntaina ajettava Omloop Houtse Linies. Kisaan lähden hyvin mielin, mutta ilman suurempia odotuksia. Jos tulee hyvä sijoitus niin olen tyytyväinen tai jos pystyn auttamaan joukkuetta, mutta jos jostain syystä tämä ei toteudu niin ei ole syytä vajota pohjamutiin. Voisikin sanoa että olisi pieni ihme, jos kisasta tulisi huippusijoitus alle kolmen viikon pyöräharjoittelulla.

Nyt siis asuskelen Hollannissa ja tarkemmin ottaen Assenissa. Tällä hetkellä kaikki panostus on kaikinpuolin pyöräilyssä, tosin opiskeluja suoritan silti sen verran mitä täältä käsin pystyn. Tarkoitus on olla tällä kaudella sellaisella tasolla, että ensi vuodeksi olisi enemmänkin vaihtoehtoja mistä valita pyöräilyn suhteen.

Mutta eiköhän tämä riitä jo tälle kerralle, palataan asiaan toivottavasti ensi viikolla, jolloin luvassa tunnelmia ensimmäisestä kisasta ja elämästä Hollannissa.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä viikonlopun kisaan! Terveiset loskan keskeltä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Sami, meillä varpaatkin pystyssä että kaikki menee hyvin. Tsemppaus-terveiset Pirkko ja Raimo

    VastaaPoista