Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

"Talven" harjoittelua

Viimeisen parin vuoden aikana talvi on tullut aikaisin ja sen ansiosta on pystynyt hiihtämään hyvin, eikä ole ollut "pakko" ajaa pelkästään pyörällä. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin ollut hyvin erilainen kuten kaikki ovat huomanneet. Viime vuonna vuodenvaihteeseen mennessä hiihtokilometrejä oli jo tuhat, mutta tällä hetkellä niitä on juuri ja juuri yli sata.

Syksyiset kelit ovat jatkuneet viime aikoihin asti, Lahdessa lunta on ollut ajoittain, mutta hiihtämään en Lahdessa kuitenkaan lähtenyt vaan tyydyin pyörällä ajamiseen. Ajokelit ovat olleet ajoittain melko mielenkiintoisia ja tunnit pyörän päällä ovat tuntuneet välillä pitkiltä, mutta onpa ainakin saanut tehtyä normaalia enemmän lajinomaista harjoittelua.

Joululomalle Joensuuhun saavuttuani kävin hiihtämässä vuoden ensimmäisen kerran aatonaattona, ihan mukavaa oli hiihtää taas pitkästä aikaa. Tosin melko raskaalta tuntui ensimmäinen hiihtokerta pyöräilyyn verrattuna, mutta hiihtäminen on helpottunut oleellisesti kun on saanut muutaman hiihtokerran alle. Nyt olen päässyt hiihtämään joka päivä yhtä lepopäivää lukuunottamatta ja tällä hetkellä majailen Äkäslompolon talvisissa olosuhteissa lauantaihin asti. Tällöin palaan Joensuuhun uudenvuoden viettoon ja sieltä siirryn Lahteen loppiaisen jälkeen jatkamaan koulunkäyntiä.

Helmikuussa lähden hieman etelämmäksi ajelemaan pyörällä, mutta säästetään jotain kerrottavaa seuraavallekin kerralle!

1 kommentti: