Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Wieringermeer TTT ja Olympia's Tourin prologi

Sunnuntain sarastaessa alkoi allekirjoittaneen seitsemän päivän (kisa)putki. Tiimi oli järjestänyt eiliselle pieneksi alkulämmöksi 50km pituisen joukkueaika-ajon, joka oli osana pohjois-Hollannin cuppia. Mieluiten olisin kyllä käyttänyt sunnuntain jalkojen herkistelyyn, mutta ei auta itku markkinoilla, joten nenä mutkaan, elva päälle ja kisaa ajamaan.

Itse kisareitti ei kovin paljoa ihmeellistä tarjonnut, 25km reitti yhdellä u-käännöksellä kahteen kertaan kynnettynä melko navakassa tuulessa oli päivän resepti. Matkaan lähdettiin kuuden miehen joukkueilla ja vauhti oli tietysti tapissa heti alusta alkaen nopeusmittarin näyttäessä vain vitosella alkavia numeroita. Pian kävikin niin, että yksi tiimikaveri tippui joukosta, kun vauhtia oli hieman liikaa. Seuraava uhri löytyi jossain 40km kohdalla, joten maaliin tultiin vain neljällä miehellä joka ei ollut aivan optimaalista. Lopputuloksena kuitenkin ihan kohtuullinen kolmas sija, oma ajo oli hyvällä mallilla ja tiimikin oli siihen tyytyväinen.

Tänään oli sitten vuorossa Olympia's Tourin (UCI 2.2) prologi, pituudeltaan 3,4km, joka ajettiin tuulisella reitillä. Oma ajo oli aika luokaton esitys, eipä voi jäädä kuin parannettavaa huomiselle. Järjestäjillä oli myös melkoista säheltämistä tänään, vaikutti omaan ajoonkin jonkun verran. Luulisi, että tämän tason kisassa osataan hoitaa hommat, mutta kun ei niin ei.

Pää pystyyn ja huomenna kohti parempia sijoituksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti