Takana varsin mielenkiintoinen ja arvaamaton kisaviikonloppu Virossa. Toisinaan vauhti oli olematonta, välillä liian kovaa, jalat olivat hyvät ja todella huonot. Kaikkea tätä sisälsi kokonaisuudessaan Estonian Cycling Weekend.
Perjantaina oli vuorossa Tallinna-Tarto (1.1), tiedossa 180km pelkkää tasamaata. Kilpailu oli ehkä erikoisin ja helpoin ikinä ajamani kilpailu, kiitos kuuluu jäätävälle vastatuulelle ja isoille joukkueille, jotka halusivat viedä kisan ratkaisun massakiriin. Tosiaan kilpailu päättyi massakiriin johon myös allekirjoittanut yritti parhaansa mukaan osallistua, mutta kokemattomuus ja hieman väärä sijoittautuminen kostautuivat lopussa ja tuloksena oli 32:s sija.
Lauantaina ajettiin Tarto GP (1.1), jolla oli pituutta 187km. 15 kertaa 12,5km kierros parilla pienellä mäellä höystettynä oli jo etukäteen tiedetty hyvin rankaksi kisaksi ja kovatasoinen kilpailijakaarti ei helpottanut asiaa yhtään. Kisa lähti kunnolla käyntiin jo 2km kohdalla ensimmäisessä "mäessä" ja ampaisin mukaan irtiottoon, joka tuli lopulta ratkaisemaan koko kilpailun voiton. Alussa porukkamme oli reilun 10 ajajan suuruinen, mutta kasvoi lopulta 23 kuskin kokoiseksi parin ensimmäisen kierroksen aikana. Muista suomalaisista mukaan pääsi myös Kimmo, mutta muut jäivät harmittavasti pääjoukkoon. Tällä porukalla matka taittui tasaisen tappavaa vauhtia melkein kolmen tunnin kohdalle, jolloin alkoi viikatemies heilua, kun isot pojat eli mm. Rein Taaramäe ja Rene Mandri alkoivat lisätä vauhtia radan nousuissa. Kierrosta myöhemmin Mandrin iskiessä ensimmäisessä mäessä omat jalat räjähtivät aivan totaalisesti ja kärki karkasi osaltani. Päädyin sitten loppukisan ajaksi kitumaan kahdeksan ajajan porukkaan. Oman porukan loppukirissä mokasin ehkä hieman, kun avasin kirin liian myöhään. No tuloksena kuitenkin 18:s, joka näissä karkeloissa oli hyvä saavutus ja olin itsekin siihen tyytyväinen. Kisan jälkeen mies oli aivan loppu, 185km irtiotossa teki näköjään tehtävänsä.
Sunnuntaina ajettiin vielä 135km pituinen Rattaralli eli kisa/kuntoajo. Omat jalat tosiaan jäivät edellisenä päivänä reitin varrelle eikä tavoitteena ollut enää muuta kuin päästä ehjänä maaliin, jossa onnistuinkin. Onneksi sentään Jukka ja Matti pystyivät ajamaan ja tuloksena sijat 8. ja 9. maajoukkueelle.
Sunnuntaina piti vielä matkustaa takaisin Suomeen ja maanantaina junalla kohti Joensuuta. Kokonaisuudessaan tuloksellisesti ihan kohtuullinen, mutta erittäin rankka reissu, miehestä vietiin mehut aivan viimeistä tippaa myöten. Mutta kun tästä palautuu niin uskon, että mies on taas entistä kovemmassa kunnossa tulevia koitoksia ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti