Sivut

Samin blogi: Sekalaista höpinää suomalaiselta pyöräilijältä, tekstit lähinnä sitä mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Varoitus, sisältää avautumista ja pessimismiä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vertailua Hollannin ja Suomen kilpailuista

Eipä ole tällä hetkellä ihmeellisempää kirjoittamisen aihetta niin voisin kertoa vähän kisojen eroavaisuudesta Hollannin ja Suomen välillä. Blogitekstin tarkoituksena on siis raottaa hieman verhoa asian suhteen ja kertoa lukijoille siitä, miten erilaisia kisat ja niiden taso voivat olla. Tavan penkkiurheilija voikin ihmetellä, että jos pystyy voittamaan kisoja Suomessa niin miksi voittoja ei tule myös muuallakin.

En nyt ihan tiedä mistä tässä pitäisi loogisesti ajateltuna aloittaa, koska ero on rehellisesti sanottuna kuin yöllä ja päivällä. Tarkoituksena ei ole mollata Suomen kisoja ja tasoa, vaan todeta mikä tilanne oikeasti on. Se että olet kova Suomessa ei tarkoita täällä periaatteessa mitään. Luvassa siis maratonpituinen teksti, joten koittakaa pysyä hereillä.


Yhdeksi suurimmista eroista arvioisin sen, että täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli sijoittautuminen porukassa on elintärkeää. Tämä tuleekin varmaan monelle pienoisena tai jopa suurena yllätyksenä. Tätä ei tule Suomessa heti ajateltua, mutta kun täällä reitit kiemurtelevat parin metrin levyisiä teitä pitkin ja sinne ahtautuu lähes 200 ajajaa niin ruuhkaa tulee välttämättäkin ja kärkeen on tunkua. Kärjistäen sanottuna ei auta vaikka olisit maailman vahvin pyöräilijä, mutta jos olet väärässä paikassa väärään aikaan niin kilpailuissa menestymisestä ei tule mitään. Jos olet 250m kärjen takana kun alkaa tapahtumaan niin olet auttamatta väärässä paikassa, sieltä ei sitten ihan helpolla noustakaan. Täytyy osata myös luovia hyvin isossa pelotonissa, koska jos ajat liian varovaisesti niin löydät itsesi helposti porukan hänniltä.

Seuraavana suurena erona tulee ajajamäärä, josta saikin jo pientä esimakua. Suomessa viivalla on hyvällä tuurilla 100 ajajaa, joiden tasoerot ovat todella suuria ja ajajia joilla on realistinen mahdollisuus voittoon ei ole hirveän paljoa. Täällä taas lähes jokaisessa kisassa on reilusti yli 100 ajajaa, isommissa kisoissa yleensä se 180-200. Esimerkkinä voidaan ottaa reilu viikko sitten ajamani kortteli keskellä ei mitään, johon starttaa melkein 150 kuskia. Tälläistä ei tule tapahtumaan Suomessa ihan lähiaikoina.

Myös kilpailuiden pituudessa on melkoinen muutos Suomesta Hollantiin mennessä. Jos katselee alkukauden kisojen pituuksia, niin Suomessa ne ovat kaikki alle 100km. Täällä taas aloitetaan suoraan 160-180km kilpailuista, joka on kilpailuiden normaali pituus ja se lisää puolestaan vaativuustasoa aikalailla. Suomessa samanpituiset kilpailut taitavat olla laskettavissa yhden käden sormilla.

Ajajien määrän lisäksi tasoero maiden välillä on suuri. Taso on täällä todella paljon kovempi, sitä ei meinaa uskoa ennen kuin sen itse toteaa. Tämä onkin se suurin ero Suomen ja Hollannin välillä. Kun peruskisassa on aina mukana vähintään 4 Continental(ammattilais)-tason joukkuetta niin se nostaa rimaa menestymisen suhteen. Myös "keskimääräinen" kuskien taso on paljon kovempi ja voitosta taistelu on siksi paljon kovempaa. Tästä johtuen myös kilpailuiden vauhti on aika eri tasolla. Keskinopeudet ovat paljon kovempia kuin Suomessa ja kun kilpailut ovat myös pidempiä niin vauhdin vaikutus korostuu. Monissa rankoissa kisoissa keskeyttäjiä onkin yleensä enemmän kuin niitä, jotka ajavat maaliin.

Reitit täällä eroavat Suomesta aika paljon. Kun ei ole oikeastaan mitään korkeuseroja niin kilpailun ratkaisut tapahtuvat muualla kuin nousuissa. En nyt sano, että Suomessa olisi paljon nousuja, mutta jos ajaa täällä 180km maantiekisan ja kokonaisnousua on reilusti alle 100m niin ehkä se kertoo tarpeeksi. Siis teho-painosuhteella ei ole hirveän suurta merkitystä, tosin turhaa massaa ei ikinä kannata kantaa mukanaan.

Kun kilpailut käydään monesti peltojen keskellä pienillä teillä niin yleensä aina tuuli vaikuttaa kilpailun lopputulokseen. Pitää siis osata ajaa hyvin tuulessa ja sijoittautua oikein. Jo ennen kuin käännytään sivutuuleen niin vauhti kasvaa ja alkaa taistelu paikoista, koska kukaan ei halua olla takana kun alkaa tapahtumaan. Välillä taistelu paikoista on aika raakaa ja kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Sitten kun sivutuuleen saavutaan niin kärjessä pidetään sellaista vauhtia, että happivajetta alkaa syntymään aika helposti. Yleensä käykin niin, että kärjessä on yksi "aura" ja sen takana sitten yksi suora jono. Siellä jonossa ollessa ei ole kovin hauskaa ja silloin täytyy vain toivoa, että porukka ei satu katkeamaan, tosin melkein aina näin käy. Keulassa porukka pääsee hieman palautumaan peesissä, mutta kun vedät siellä jonossa jossa peesiäkään ei oikein saa niin vähitellen jaloissa alkaa painamaan. Sitten kun pari ajajaa edestäsi nitkahtaa niin yht'äkkiä ollaankin kakkos,kolmos tai nelosporukassa. Tähän se kisa monesti ratkeaakin, kun kärkeen muodostuu isompi vahva porukka, joka ratkaisee parhaat sijoitukset.


No nyt on pääosin käsitelty erot Suomen ja Hollannin kilpailuiden välillä. Jonkun toisen laatima lista voisi olla hieman erilainen, mutta uskon että suurimmat erot ovat kaikkien mielestä aika samoja. Toivottavasti lukija ymmärtää nyt hieman paremmin miksi ulkomailla ajaessa menestyminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.


Joskus voisin kirjoitella siitä, että mitä hieman isommissa ympyröissä menestyvältä ajajalta vaaditaan, mutta jätetään se johonkin hamaan tulevaisuuteen.


6 kommenttia:

  1. Hyvä, kun viitsit muistin virkistykseksi laittaa faktat esiin!

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti, lisää vain tällaisia!

    Kun olet Sami Virossakin käynyt ajamassa, niin laitatko vaikka kommenttivastaukseen lyhyesti eroa Viro/Keski-Eurooppa?
    Virossa mennään isompia teitä, mutta kuitenkin koko tien leveydeltä, joten sijoittuminen on hieman tärkeämpää kuin Suomessa.. Lisäksi sivarissa Virossakin tehdään normaalisti ratkaisut.
    Virossahan alkukeväästä on vielä lyhyemmät kisamatkat kuin Suomessa, mutta sitä sitten korvataan vauhdilla.. Onko parempi ajaa Suomessa yli 100km kisoja Suomen tason kevätkunnolla, vai reippaasti lyhyempiä (70-80km), joissa saadaan reippaasti vauhtia lisää? Sitten lisätään kilometrejä kun lämpenee :o) ?

    -ville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitää valita noista kahdesta niin onhan se kieltämättä järkevämpää ajaa hieman lyhyempiä kisoja, mutta vauhdikkaammin kuin kituuttaa hitaasti yli 100km kisoja. Virossa tuo vauhdin lisäys onnistuukin paremmin kuin Suomessa, mutta täytyy myös muistaa, että vauhtia on aina rapakon toisella puolella jonkun verran enemmän.

      Erot Viron ja Keski-Euroopan välillä ovat pienemmät kuin Suomen vastaavat. Voisikin tiivistetysti sanoa, että vauhtia ja ajajia on hiukan vähemmän, suurimpana erona juuri "keskimääräinen taso". Samalla myös kovia kuskeja ei ole yhtä paljoa.

      Poista
    2. Eipä taida Virossa kuitenkaan olla taistelu paikoista aivan yhtä rajua kuin Hollannissa?

      Poista
    3. Asiantuntijan lausunto Belgiasta pitää paikkansa.

      Poista
  3. 5/5, näinhän se valitettavasti menee.

    VastaaPoista